Korkeasti Pyhitetty Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni, Kristuksessa rakas veli ja kanssapalvelija!
Piispaa – kreikaksi episkoposta – merkitsevät termit Uudessa testamentissa korostavat pääsääntöisesti kaitsemista, huolenpitoa, vierailua, mutta myös etsikkoaikaa – kairos episkopis – kuten Luukkaan evankeliumissa (Luuk. 19:44) ja ensimmäisessä Pietarin kirjeessä mainitaan (1 Piet. 5:6). Olet ehtinyt toimia apulaispiispan tehtävässä 14 vuotta. Tämä ajanjakso on omalla tavallaan toiminut etsikkoaikanasi kohti suurempia vastuita.
Kun puhutaan paimentehtävän odotuksista ja vastuista, moni ei tule heti ajatelleeksi, mitä kirkon perinteen valossa voidaan piispalta odottaa. Piispa on kirkossa ja kirkko piispassa, sanoi pyhä Kyprianus Karthagolainen. Jos taas katsomme periaatteellisia lähtökohtia piispan toiminnalle, alleviivaisin kirkkomme lainsäädännön ensimmäistä pykälää, jossa todetaan Suomen ortodoksisen kirkon perustuvan ”Raamatun, perimätiedon, ortodoksisen kirkon dogmien, kanonien ja muiden kirkollisten sääntöjen varaan” sekä olevan kanonisessa yhteydessä Konstantinopolin ekumeeniseen istuimeen. Tässä on annettu mahdollisimman positiivinen, selvä ja oikea tausta paimentehtävän ja koko kirkollisen elämämme toiminnalle.
Kanoneissa on historian kokemuksesta kertynyttä käytäntöä. Täällä Suomessa kirkkomme asema on lisäksi aivan erityinen, sillä kirkko-oikeutemme sijoittuu sekä pohjoismaisen että ekumeenisen patriarkaatin oikeuskulttuurien alueelle omana oikeusjärjestelmänään. Tämä arvopohja yhdessä vuosituhantisen normatiivisen traditiomme kanssa on tunnustettu Suomen lainsäädännössä. Yhteys toisenlaiseen oikeuskulttuuriin voidaan nähdä jopa rikastuttavana tekijänä Suomen oikeudellisessa kentässä. Kirkko-oikeutemme on lopulta yhtä aikaa sekä muuttumatonta että muuttuvaa. Muuttumatonta on sisäinen autonomiamme, muuttuvaa puolestaan kirkkolakimme ja järjestyksemme, joiden uudistuksilla voidaan sopeuttaa toimintaamme ulkoisiin ja yhteiskunnallisiin olosuhteisiin. Suomen lainsäädännössä kirkollemme on annettu julkisoikeudellinen asema, joka sijoittaa meidät – ja väitän, että tänä päivänä entistä ehdottomammin – toimimaan Suomen oikeusjärjestyksessä erityis- ja itsehallinto-oikeuden alaisuudessa. Hyvän hallinnon päämäärä meille on ennen kaikkea oikeusturvamme takaaminen nyky-yhteiskunnassa.
”Eivät ainoastaan sairaat halua piispaa vieraakseen, vaan myös terveet odottavat hänen käyvän heidän luonaan”, kertoo pyhä Johannes Krysostomos. Palatakseni vielä piispuuden terminologiaan, verbinä se on evankeliumeissa esillä silloin, kun kristityt vierailevat köyhien, orpojen ja leskien keskuudessa tai kun apostolit vierailivat lähetysmatkoillaan eri seurakunnissa. Substantiivina se saa merkityksensä edellisestä: kaitsijatoimessa olevan on Apostolien tekojen mukaan pidettävä huolta itsestään ”ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut” (Ap.t. 20:28), sekä olemukseltaan oltava muun muassa ”moitteeton, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan”, kuten apostoli Paavali Timoteusta ohjeistaa (1. Tim. 3:2).
Edellä sanotusta huomaamme, että piispuus – niin terminologiselta alkuperältään kuin entiteetiltään – velvoittaa Sinua tuntemaan mitä Raamattu puhuu vastuista. Raamatun kohdalla kirkkomme traditio pi¬tää keskeisenä evankeliumin ohella myös psalmien tuntemista. Seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen toisen kanonin selityksessään Zonaras – 13. vuosisadan kirkollisten sääntöjen tulkitsija – korosti psalmien tuntemisen tärkeyttä, sillä niiden avulla piispa voi opettaa laumalleen sakramenteille omistautumista, niiden opiskelemista ja sitä kautta niiden sisäistämistä.
Kanoninen perinne on puolestaan tienviittana hallinnollisille toimille, vaikka piispan hallinnollisia velvollisuuksia ei koskaan lueteltukaan tyhjentävästi kanonisissa säännöissä taikka muissakaan varhaisissa kirkkolain lähteissä. Piispan laajoja vastuita niissä ilmaistiin lavein sanamuodoin. Esimerkiksi Antiokian synodin yhdeksäs kanoni kehottaa piispaa hallitsemaan hiippakuntaansa ”tarvittavan hurskauden mukaan, sekä käsittelemään kaikkea hänelle kuuluvalla päätösvallalla”.
Kanoninen perinne korostaa vahvasti myös piispan vastuuta papistosta. Tämä on tärkeä tiedostaa, sillä nyt harteillasi lepää hiippakuntasi papiston hengellinen elämä – heidän ilonsa, surunsa, murheensa, huolensa ja toiveensa. Tavoitteiden ja mahdollisuuksien, kanonien, lakien, säädöksien sekä vallitsevien olosuhteiden välil¬lä on koko ajan etsittävä paimentehtävääsi palvelevaa toimivaa tasa¬painoa. Patriarkkamme Bartolomeos on tähän liittyen sanonut viisaasti, että ”Kirkossa kaikki juontuu ja saa muotonsa yhteydessä jumalalliseen liturgiaan ja riippuvuudestaan siitä”. Liturgisessa elämässä kohdatun järjestyksen ja arvojen tulisi näin ollen heijastua kirkon hallinnolliseen elämään. Paimensauva, joka Sinulle tä¬nään ojennetaan, on vertauskuva tehtävästäsi ohjata Kristuksen laumaa kirkkomme perinteen ja ajattelutavan hengessä. Sen välityksellä tulet olemaan vertauskuvallisesti hiippakuntasi papiston kanssa. Ihmisenä tulet kuitenkin olemaan ikuisesti matkalla, sauvan kanssa tai ilman.
Korkeasti Pyhitetty Arseni! Kirkkoisä Ignatios Antiokialainen kehotti kirjeessään smyrnalaisia seuraamaa piispaa niin kuin Kristus Isää ja kokoontumaan sinne, minne piispa ilmaantuu, sillä siellä on katolinen kirkko. Samassa yhteydessä pyhä Ignatios puhuu piispan johdolla toimitettavasta eukaristiasta. Monet ovat saaneet tuntea Sinut uutterana jumalanpalvelusten toimittajana. Eukaristinen liturgia on Kirkon suuri mysteeri, joka on parhaiten ymmärrettävissä matkana taikka tapahtumasarjana. Se on Kirkon matka Jumalan valtakunnan ulottuvuuteen, mutta yhtä lailla se toimii alkuna kaikelle kirkossa tapahtuvalle. Pyhästä alttaripöydästä saa alkunsa jokainen virka, jokainen palvelustehtävä, jokainen valta-asema ja jokainen hallinnollinen vastuualue.
Emme saa kuitenkaan rajoittaa liturgiaa pelkäksi kultiksi tai määritellä sitä vain jumalanpalveluksen pyhäksi toimitukseksi. Jos tutkimme kreikankielisen liturgeia -sanan alkuperäistä merkitystä, niin huomaamme, että liturgia ei ole mikään erillinen ”mystinen” osa kirkon muuta toimintaa. Liturgia merkitsee ennen kaikkea sellaista toimintaa taikka palvelusta, jonka kautta ryhmästä ihmisiä tulee yhdessä jotakin, mitä he eivät olleet pelkästään yhteen kokoontuneina yksilöinä. Heistä tulee kokonaisuus, joka on enemmän kuin osiensa summa, kuten arvostettu teologi ja rovasti Aleksander Schmemann asian ilmaisee. Mikäli ymmärrämme oikein liturgian moninaisen teologisen, näkyvän ilmiömaailman takana olevan todellisuuden, huomaamme sen pelastushistoriallisen merkityksen juontavan juurensa kauniilla tavalla aina muinaiseen pyhään maahan, jossa Israelin liturgia oli harvojen ja valittujen yhteistoimintaa maailman valmistamiseksi Messiaan tuloon.
Raamatun keskeiset totuudet pysyvät muuttumattomina. Evankeliumikirjoista puolestaan luemme, kuinka profeettojen ennustama Messias lopulta riisuttiin ja ruoskittiin. Häntä pilkattiin, hänen päähänsä pantiin orjantappurakruunu ja hänet ristiinnaulittiin kahden varkaan väliin, hänet teloitettiin, mutta kolmantena päivänä tuskallisen kuolemansa jälkeen Hän heräsi eloon, avasi hautansa, jätti sen tyhjänä taakseen ja nousi ylös taivaaseen.
Vanhan liiton ennustuksen ulottuvuuksia ja niiden täyttymysten todellisuutta Jeesuksessa Kristuksessa – kuolemaa, hautaa, ristiä ja ylösnousemista – saamme piispoina olla välittämässä Kirkossa, jonka liturgia lopulta kutsuu meitä toimimaan tässä maailmassa Kristuksen tavoin ja todistamaan Hänen valtakunnastaan. Liturgiassa siis kulminoitu koko piispallisen palvelustehtävämme identiteetti ja meissä sekä meidän kauttamme Kirkon missio. Kristuksessa rakas veli ja kanssapalvelija! Tee liturgisesta palveluksestasi kaunista, jotta ihmiset tulisivat tekemisesi ansiosta tuntemaan Jumalan, tuntemaan Kristuksen ja tuntemaan, kuinka rajoittamattomasti Hän meitä rakastaa.
Eukaristista liturgiaa on verrattu saapumiseen näköalapaikalle, josta voimme nähdä syvemmälle maailman todellisuuteen. Tänään Sinut asetetaan Kuopion ja Karjalan hiippakunnan metropoliitaksi tänne Kuopion kaupunkiin, josta avautuvat palvelustehtäväsi näköalat Savon ja Pohjois-Karjalan alueille. Vaikka varmasti tulet pitämään hyvää huolta ja järjestystä hiippakuntasi jumalanpalveluselämästä, en koskaan voi korostaa liikaa Matteuksen evankeliumin kertomusta siitä, mitä Sinulle uskottu lauma tulee Sinulta odottamaan. ”Olkaa siis täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen”, sanoo Kristus (Matt. 5:17).
Täydellinen on kreikaksi telios ja se tarkoittaa, että on oltava valmis, lopullinen. On oltava eheä. Meidän täytyy olla armollisia ja rakastaa täydellisesti, rakastaa kokonaan ja kokonaisvaltaisesti, sillä joka ikinen meistä haluaa olla rakastettu ja saada yhteyden toisiin ihmisiin. Toisin sanoen meidän täytyy rakastaa toisia koko olemuksellamme aivan kuten Jumalakin rakastaa, sillä Hän on rakastanut meitä koko olemuksellaan, eikä ole säästänyt itsestään mitään. Hän antoi itsensä kokonaan. Ja Hän antoi itsensä Kuolemalle, että me voisimme tulla Elämän omiksi. Mutta ennen sitä meillä täytyy olla puhdas sydän. Ihmisen kohtaaminen ei ole koskaan – ja korostan vielä, koskaan – yksilösuoritus, sillä hienoimmatkin teot kumisevat tyhjyyttään, jos niitä ei ole tehty rakkaudesta yhteydessä Toiseen.
Näillä sanoilla haluan ojentaa sinulle, Kristuksessa rakas metropoliitta Arseni, tämän paimensauvan. Olkoot se mukanasi kaikilla paimenmatkoillasi. Vahvistakoon se sinua paimentehtävässäsi ja kaikkina piispuutesi päivinä. Olkoon palvelustehtäväsi tukena myös meidän kaikkien taivaallinen esirukoilijamme, profeettojen ennustama Kaikkein Pyhin Jumalansynnyttäjä. Aamen.
Valokuva: Juuso Jonninen