Suuren paaston ensimmäisellä viikolla Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarin johtaja arkkimandriitta Mikael vihki Uuden Valamon pääkirkossa kuuliaisuusveljet Lavrentin ja Stefanoksen viitankantajamunkeiksi ja paaston viimeisen viikon torstaina hän vihki viitankantajamunkki Jermogenin munkiksi eli pieneen skeemaan. Vihkimyksessä Jermogen sai uudeksi nimekseen Siluan pyhittäjä Siluan Athosvuorelaisen mukaan.
Suuren viikon keskiviikon illalla toimitetun ennenpyhitettyjen lahjain liturgian jälkeen KP. Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni vihki munkki Andreaksen suureen skeemaan ja antoi hänelle uuden nimen pyhittäjä Antoni Siijalaisen mukaan. Vihkimys oli kahdella tapaa erikoinen, sillä se oli ensimmäinen Uudessa Valamossa kirkossa suoritettu suureen skeemaan vihkimys ja myös ensimmäinen suomen kielellä toimitettu munkin suureen skeemaan vihkiminen.
Vakavasti sairas igumeni Hariton vihittiin hänen keljassaan suureen skeemaan syyskuussa 1947 ja kuukauden päästä hän jo nukkui kuolonuneen. Seuraavan ja tiettävästi viimeisen keljassa toimitetun vihkimyksen suoritti vuonna 1957 Heinävedeltä Petserin luostariin Neuvostoliittoon mennyt skeemapappismunkki Mihail. Vihkiminen tapahtui joskus 1950-luvun alkupuoliskolla ja vihittävä sai uudeksi nimekseen skeemamunkki Tiihon. Isä Antonin vihkimistä edeltäneestä suureen skeemaan vihkimisestä oli siis Valamossa vierähtänyt liki seitsemänkymmentä vuotta.