ROVASTI LEO ILTOLA HAUDAN LEPOON

Marraskuun 22. kuolonuneen nukkunut rovasti Leo Iltola saatettiin viimeiselle matkalle Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarissa joulukuun ensimmäisenä päivänä. Sortavalassa kanttori Georg ja Anna Iltolan (ent. Iltonoff) perheeseen vuonna 1938 syntynyt Leo valmistui ortodoksisesta pappisseminaarista vuonna 1963. Hän avioitui Pirkko Parppein kanssa vuonna 1970 ja arkkipiispa Paavali vihki Leon papiksi Uudessa Valamossa. Heille syntyi vuonna 1971 tytär Maria. Vaasan kirkkoherrana isä Leo toimi vuosina 1970–1977 ja sen jälkeen Varkauden seurakunnan kirkkoherrana aina vuoteen 1989 saakka. Arkkipiispa Johannes vihki isä Leon rovastiksi vuonna 1989 ja hän siirtyi ortodoksisen pappisseminaarin liturgisten harjoitusten opettajaksi Joensuuhun. Siinä toimessa hän työskenteli aina eläkkeelle jäämiseensä vuoteen 2001 saakka.
Rovasti Leo Iltolan hautauspalveluksen Uudessa Valamossa toimitta KP. Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni avustajinaan arkkimandriitta Mikael, rovasti Stefan Holm ja pastorit Tuomas Järvelin, Mikko Sidoroff, Aleksander Roszczenko ja Nemanja Balcin sekä ylidiakoni Juha Pössi. Perheenjäsenten, lähisukulaisten, kanssapalvelijoiden, rippilasten, entisten oppilaiden ja ystävien kanssa isä Leo saateltiin luostarin hautausmaalle, jossa toimitettiin litania. Valamon trapesassa pidetyssä muistotilaisuudessa kuolonuneen nukkunutta muisteltiin monin lämminhenkisin puhein.  Anna, Herra, ikuinen rauha autuaalliseen kuolonuneen nukkuneelle palvelijallesi rovasti Leolle ja suo hänelle iankaikkinen muisto!

Henkilökuva: Petter Martiskainen