PAPPISVIHKIMYS NURMEKSESSA

KP. Kuopion ja Karjalan metropoliitta vihki diakoni Tapio Juntusen papiksi Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkossa 8. tammikuuta toimittamassaan liturgiassa. Palveluksessa esipaimenta avustivat rovasti Sulo Naakka, pastorit Marko Mäkinen ja Nemanja Balcin sekä diakonit Mauri Mutanen ja Harri Ahponen. Nurmeksen kappeliseurakunnan kuoroa johti kanttori Tiina Sormunen.
Metropoliitta Arseni piti liturgian päätteeksi isä Tapiolle puheen, jossa hän kehotti vastavihittyä toimittamaan ahkerasti, huolella, hartaudella ja kiirehtimättä jumalanpalveluksia ja toimituksia. Esipaimen kehotti myös opettamaan aina kun siihen vain osoittautuu tilaisuus ja lohduttamaan sitä kaipaavia. Lopuksi hän muistutti isä Tapiolle, että ”Papillisissa tehtävissä suoriutumisesta tulet lopulta tekemään tiliä et suinkaan vihkijäsi, vaan Kaikkivaltiaan ja oikeudenmukaisen tuomarin edessä. Jumala sinua auttakoon ja antakoon sekä ymmärrystä että voimaa uuteen ja pyhään tehtävääsi.” Lopuksi vastavihitylle laulettiin monien armorikkaitten vuosien toivotus.