ISÄ SIMO HAUDATTIIN

Nurmeksen kappeliseurakunnan papin, pastori Simo Haaviston hautauspalvelus toimitettiin lauantaina 19. marraskuuta. Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkossa toimitetussa palveluksessa KP. metropoliitta Arsenia avustivat rovastit Paavo Ratilainen, Vesa Takala, Johannes Karhusaari, Heikki Huttunen ja Sulo Naakka, pastorit Teemu Toivanen, Aleksander Roszczenko ja Nemaja Balcin sekä diakoni Harri Linna. Kahdeksantoistahenkistä kuoroa johti kanttori Tiina Sormunen. Saattoväkeä oli täysi kirkko.
Papin hautauspalvelus poikkeaa maallikon hautauskaavasta ja toimitus kesti kolme tuntia. Hautaustoimituksen päätyttyä luettiin kirkossa kukkalaitteiden tekstit ja sen jälkeen toimitettiin saatto kirkon ympäri arkkua kantaen. Kun arkku laskettiin maan poveen Nurmeksen ortodoksisella hautausmaalla KP. Oulun metropoliitta Elia toimitti litanian ja kukat laskettiin haudalle.
Nurmeksen kappeliseurakunnan seurakuntasalissa pidetty muistotilaisuus alkoi Taipaleen seurakunnan tarjoamalla lounaalla. Kuolonuneen nukkunutta isä Simoa muistelivat puheissaan esipaimenet ja monet vainajan ystävät.  Edesmenneen monitahoisesta työstä ja laajasta ystäväpiiristä kertovat lukuisat isä Simon muistolle lähetetyt adressit. Ollos iäti muistettu sinä autuuteen kutsuttu pastori Simo!

Valokuvat: Kaj Appelberg ja Pastori Aleksander Roszczenko