Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan pappi, pastori Simo Haavisto menehtyi sairaskohtaukseen kotonaan lokakuun viimeisenä päivänä. Menetys on odottamaton ja ylivoimaisen suuri sekä hänen lähipiirilleen ja seurakunnalleen että koko kirkollemme. Hautauspalvelus toimitetaan Nurmeksen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkossa metropoliitta Arsenin johdolla lauantaina 19.11. klo 10.
Isä Simo syntyi vuonna 1977 Helsingissä. Lahjakas herkkä poika kantoi vanhempiensa sukujen vahvoja piirteitä – niin sana- ja kuvataiteen kuin rautateiden ja merenkulun maailmasta. Nuoruus Mäntsälän kylämaisemassa antoi maanläheisen elämänasenteen ja käytännön taitoja. Tärkeintä kodinperintöä oli vapaus olla oma itsensä, rehellisyys ja avoimuus itseä ja muita kohtaan. Lapsesta lähtien Simoa kiehtoivat teatteriharrastus - sekä näyttämöllä että katsomossa - ja joukkoliikenne – bussien, raitiovaunujen ja junien tekniikka ja reitit kaikkialla maailmassa. Ortodoksinen kirkko tuli olennaiseksi osaksi aikuistuvan nuoren elämää kristinoppileirillä Kaunisniemessä kesällä 1992. Iso joukko nuoria löysi kirkon ja toisensa, ja vuodet kirkon elämän rytmissä näyttivät monelle heistä elämän suunnan, myös Simolle. Nupi-kaverit muistavat teinipojan rohkeuden ja luovuuden olla oma itsensä ja löytää oma erityinen tiensä.
Lähtö opiskelemaan teologiaa Tessalonikiin ei ollut tavanomainen eikä helppo ratkaisu. Simo voitti rahoitushaasteet ja byrokratian solmut toteutti unelmansa. Sortavalassa syntyneen isoäidin määrätietoinen tuki oli olennainen. Simo vietti Kreikassa seitsemän aktiivista vuotta 1997-2004. Hän solahti sujuvasti kieleen ja kaupunkiin sekä kansainväliseen opiskelijayhteisöön. Klassisen ja nykykreikan lisäksi hän oppi puhumaan sujuvasti kahta opiskelutovereiden äidinkieltä – viroa ja unkaria. Hän innostui suomalais-ugrilaisista yhteyksistä ja kiinnostui kaikista kielistä. Mainittujen lisäksi hän puhui mielellään ruotsia ja sujuvasti englantia ja saksaa sekä osasi slaavilaisten kielten alkeita, ja Nurmeksen pappina opetteli toimittamaan palveluksia suvikarjalaksi ja livviksi. Simo Haavisto valmistui Tessalonikin Aristoteleen-yliopistosta teologian lisensiaatiksi.
Suomessa ylempi teologinen tutkinto Kreikasta ei tuonut oman alan töitä. Työtä vieroksumaton teologi elätti kuitenkin aina itsensä. Vuosina 2007-2009 hän toimi kirkon nuorisotyön ja aikuiskasvatuksen sekä uskonnonopetuksen eri tehtävissä pääkaupunkiseudulla ja 2009-2011 nuorisotyöntekijänä Helsingin seurakunnassa. Kaunisniemi ja Karula Viron Valgamaalla olivat ikimuistoisten leirien ja ystävyyssuhteitten keskiössä. Ortodoksisten Nuorten Liiton arvostetun hopeisen ansiomerkin Simo sai jo vuonna 1997. Leirit, kerhot, erilaiset tapahtumat ja pyhiinvaellukset tutustuttivat sadat lapset ja teinit nuoreen aikuiseen, joka osasi hullutella ja olla oikeassa kohtaa vakava ja jonka toimintaa johti selkeä kirkollinen näkemys ja tietämys.
Kysymys pappeudesta ei ollut Simolle itsestään selvä. Hän oli tyytyväinen maallikkoteologina eikä haikaillut kirkollista uraa tai papillisia arvoasemia. Helsingin-vuosien jälkeen hän teki rohkean liikkeen, kun muutti itselleen uuteen ympäristöön Vaasaan. Siellä hän työskenteli maahanmuuttajien suomenopettajana, seurakunnan kanslistina ja uskonnonopettajana kahdella kielellä. Hän toimi seurakunnan luottamuselimissä ja oli kirkolliskokouksen maallikkojäsen vuosina 2013-2016. Vaasassa Simo teki vuosien pohdinnan tuloksena päätöksen ottaa vastaan vihkimys ja sitoutua selibaattiin. Oulun metropoliitta Elia vihki hänet diakoniksi 29.5. 2016 ja papiksi 15.10. 2017 pyhän Nikolaoksen kirkossa. Isä Simo palveli diakonina ja pappina muiden töidensä ohessa, kunnes sai nimityksen Nurmeksen kappeliseurakunnan papin sijaiseksi vuoden 2020 alussa ja tuli valituksi vakituiseksi samana vuonna.
Nurmeksen kappeliseurakunta oli isä Simon ensimmäinen päätoiminen papinpaikka. Nuoren papin innolla ja jo keski-ikäisen ihmisen elämänkokemuksella hän alkoi toteuttaa mitä oli oppinut yliopistossa, nuorisotyössä ja seurakunnan eri tehtävissä. Hän rakasti jumalanpalveluksia ja viihtyi eri-ikäisten ihmisten kanssa. Korona-aika pakotti miettimään asioita uudelta kannalta. Kanttori Tiinan kanssa isä Simo toimitti päivittäin jumalanpalveluksia, jotka verkon kautta tavoittivat rukoilijoita kautta maan. Kappeliseurakunnan 13 pyhäkköä ja erityisesti pääkirkot ja niiden kirkkokansa Nurmeksessa, Juuassa ja Valtimolla tulivat tutuiksi. Seurakunta otti ihastuneena vastaan persoonallisen paimenen, ja isä Simo kotiutui heti. Selvä merkki sitoutumisesta Ylä-Karjalaan oli kesämökin hankkiminen Nurmeksen Höljäkästä. Simon johdonmukainen mutta mutkikas elämäpolku oli saavuttanut selkeän näkymän, ja tuntui turvalliselta, että tämä vaihe jatkuisi pitkään. Emme osanneet ajatella, että uskollinen palvelija näin pian saisi kutsun liittyä taivaalliseen liturgiaan.
Teksti: Rovasti Heikki Huttunen
Valokuvat: Pastori Aleksander Roszczenko ja kanttori Tiina Sormunen