LAUKKUKAUPPIASTA MUISTELTIIN VIEREMÄLLÄ

Vieremäläinen opettaja Tapani Piippo löysi 1960-luvun alussa kotinsa läheltä Pirttimäestä hiekanottopaikalta jo unohtuneen haudan ja sieltä maallisten jäännösten lisäksi pienen metalli-ikonin. Tuntemattomaksi jääneen vainajan luut haudattiin poliisilta saadun ohjeen mukaan uuteen, rauhalliseen paikkaan, mutta ikonin Piippo otti muistoksi.
Vanhempi väki tiesi, että 1900-luvun alkuvuosina Pirttimäen Aholan talossa yöpynyt vanha vienalainen laukkukauppias oli yllättäen kuollut. Mukana olleet pojat hautasivat isänsä hiekkaiseen mäntymetsään ja koska kotikylä Vuokkiniemessä oli kaukana, jäi hauta pysyväksi. Vienalaiset maallikot kävivät myöhemmin lukemassa haudalla siunauksen suitsutuksineen, mistä voidaan päätellä edesmenneen olleen papittoman vanhauskoisen.
Suuri joukko ortodokseja ja paikallisia vieremäläisiä kokoontui 30. elokuuta Pirttimäkeen muistelemaan yli sata vuotta takaperin haudattua vienalaista, nimeltään tuntemattomaksi jäänyttä laukkukauppiasta. Tilaisuuden, jota kunnioitti läsnäolollaan KP. metropoliitta Panteleimon, alussa Tapani Piippo kertoi hautalöydöstä ja vainajan uudelleen hautaamisesta sekä toiveesta saada tapahtumasarjalle arvokas päätös.  KP. metropoliitta Arseni toimitti laukkukauppiaan haudalla litanian ja siunasi pyhitetyllä vedellä sinne vasta pystytetyn hautaristin. Lopuksi esipaimen kertoi vanhauskoisten historiaa.
Tilaisuus jatkui Salahmin Pyhän Nikolaoksen tsasounalla, jossa KP. metropoliitta Arseni siunasi maalaamansa ja Kuopion ortodoksiselle seurakunnalle lahjoittamansa Jumalansynnyttäjän Ennusmerkki-ikonin. Pyhäinkuvan alalaitaan on kiinnitetty Tapani Piipon seurakunnalle lahjoittama, laukkukauppiaan haudasta löytynyt kaksipuolinen metalli-ikoni. Valoksen takana on Jumalanäidin Ennusmerkki, mistä johtuen metropoliitta maalasi ikoniin juuri sen aiheen ja näkyville jäävässä osassa metalli-ikonia on Herran Eläväksitekevä risti.