Korkeasti siunattu Kuopion ja Karjalan metropoliitan tehtävien hoitaja piispa Arseni (Jorma Heikkinen) on syntynyt 14. heinäkuuta 1957 Lapinlahdella. Hän on opiskellut Suomen ortodoksisessa pappisseminaarissa Kuopiossa (1979–1983), Leningradin Hengellisessä Akatemiassa (1983–1988) ja Ateenan yliopistossa (1997–2000).
Jorma Heikkinen vihittiin munkiksi pyhän Arseni Konevitsalaisen mukaan Leningradissa vuonna 1985. Munkki Arseni vihittiin diakoniksi ja papiksi samana vuonna ja lokakuussa 1997 pappismunkki Arseni sai arkkimandriitan arvon. Valamon luostarin varajohtaja ja johtokunnan jäsen Arseni oli vuosina 1989–2004.
Arkkimandriitta Arseni valittiin Joensuun piispaksi kirkolliskokouksessa lokakuussa 2004. Hänet vihittiin piispaksi 23. tammikuuta 2005 pyhän Nikolaoksen katedraalissa Kuopiossa. Vihkimisen toimittivat Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo, Helsingin metropoliitta Ambrosius ja Oulun metropoliitta Panteleimon.
Joensuun piispa Arseni toimi Oulun metropoliitan tehtävien hoitajana 1.6.2013–12.1.2015. Kuopion ja Karjalan metropoliitan tehtävien hoitajaksi hänet nimitettiin 15.12.2017.
Piispa Arseni on palkittu Pyhän Karitsan ritarikunnan komentajanmerkillä (2007), Ukrainan kirkon pyhän Vladimirin I luokan mitalilla (2009), Kreikan kirkon Pyhän Spyridonin kultaisella ristillä ja Pyhän Filothein hopeisella ristillä (2009), Puolan kirkon Pyhän Magdalan Marian II asteen mitalilla (2010) ja Viron evankelis-luterilaisen kirkon hopeisella yhteistyömitalilla (2014).
Itsenäisyyspäivänä 2016 piispa Arseni sai tasavallan presidentin myöntämän Suomen Leijonan ritarikunnan komentajamerkin.