EVAKKONAISET JUHLIVAT

Iisalmen Evakkonaiset viettivät 12. syyskuuta toimintansa 35-vuotisjuhlaa. Kuluneina vuosikymmeninä Evakkonaiset ovat järjestäneet lukuisan määrän myyjäisiä, kirkkokahvituksia, tarjoiluja seurakunnan juhlatilaisuuksiin, koululaisruokailuja sekä erilaisia kursseja jäsenistön toiveiden mukaan. Evakkonaisten toiminta on selkeästi diakoniaa, hyvän jakamista toisille.
Sunnuntain juhla alkoi metropoliitta Arsenin toimittamalla liturgialla, jossa avustajina olivat rovasti Elias Huurinainen sekä pastorit Jelisei Rotko ja Martti Hänninen. Palveluksen päätteeksi muutamia toiminnassa aktiivisesti mukana olevia huomioitiin piispallisella siunauskirjalla. Golden Dome hotellissa järjestetyssä päiväjuhlassa kuultiin puheita, musiikkia, tervehdyksiä ja muisteluita vuosien varrelta. Evakkonaisten ahkerointi kirkon hyväksi jatkuu entiseen malliin ja mukaan mahtuu myös uusia jäseniä.
Valokuvat: Tarja Lanu