Saarijärvelle viime vuonna tulipalossa kärsineen tšasounan sijalle uudelleenrakennettu pyhäkkö vietti ensimmäistä temppelijuhlaansa.
Juhla alkoi torstai-iltana tšasounan pyhittämisellä, jonka toimitti Korkeasti Pyhitetty metropoliitta Arseni. Palveluksessa häntä avustivat pastorit Kaarlo Saarento (Jyväskylän kirkkoherra) ja Joosef Vola (Kuopion ja Karjalan hiippakunnan sihteeri) sekä ylidiakoni Jorma Häkkinen. Palvelusta seurasi metropoliitan ja kirkkoherran puheet sekä kahvitteluhetki. Palveluksen lopulla metropoliitta Arseni puhui pyhäkön merkityksestä ja kirkkoherra Saarento puolestaan puheessaan esiintoi historiallisia näkökohtia Saarijärven tšasounan vaiheista.
Temppelijuhlan aatto tšasounan pyhityksineen kokosi yhteiseen rukoukseen noin kaksisataa henkeä.
Itse juhlapäivän jumalallinen liturgia toimitettiin metropoliitta Arsenin johdolla. Pastoreiden Saarento ja Vola sekä ylidiakoni Häkkisen lisäksi palveluksen toimittamiseen osallistuivat rovasti Timo Mäkirinta, Jyväskylän seurakunnan edellinen, jo eläköitynyt, kirkkoherra, ja pappismunkki Joosef Athos-vuorelta.
Liturgian lopulla myönsi metropoliitta Arseni siunauskirjan tšasounan isännöitsijälle Risto Nymanille ja tämän puolisolle Tertulle sitoutuneesta työstä Kristuksen kirkon kunniaksi.
K.P. METROPOLIITTA ARSENIN PUHE PYHITTÄJÄ ARSENI KONEVITSALAISEN TŠASOUNAN PYHITTÄMISEN YHTEYDESSÄ
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Tänään meillä on hengellinen juhla ja aihetta suureen kiitokseen uuden Jumalan huoneen vihkimisen johdosta.
Pyhäkkö, olkoonpa se suuri tai pieni, tšasouna, kirkko tai katedraali on aina Jumalan temppeli, jossa näkymättömästi asuva Jumala on isäntä, ja me sinne kokoontuneet olemme ”Kristuksen palvelijoita, joiden huostaan on uskottu Jumalan salaisuudet”. (1. Kor. 4:1)
Sielu tarvitsee ravintoa, jota saamme täältä juuri pyhitetystä Herran temppelistä. Pyhäkössä kuulemme sielua ravitsevaa Jumalan sanaa, ja pyhäkön ikonit muistuttavat meitä Kristuksesta, Häntä kirkastaneista kilvoittelijoista ja pyhistä tapahtumista. Taivaallinen Isä huolehtii temppelistään ja varustaa sen kaikella tarpeellisella, sillä: “Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansa, vaan antoi Hänet alttiiksi meidän kaikkien edestä, kuinka Hän ei lahjoittaisi meille Hänen kanssaan kaikkea muutakin?” (Room. 8:32).
Kun Jumala on meille antelias ja laupias, voimme pohtia, olemmeko me, jotka tulemme Hänen huoneeseensa ja odotamme siellä “suuria ja runsaita armolahjoja”, niiden lahjojen arvoisia? “Suuressa taloudessa”, eli Jumalan kirkossa, sanoo pyhä apostoli Paavali, “ei ole vain kultaisia ja hopeisia astioita, vaan myös puusta ja savesta tehtyjä.” (2. Tim. 2:20). Vaikka olisimmekin puusta tai savesta tehtyjä astioita Herran silmissä, on meidän kuitenkin kiiruhdettava Jumalan temppeliin, koska ilman sitä sielu menehtyy, kuten ruumis menehtyy ilman ruokaa, vaatetta ja asuntoa. Ja jos olemme synnin kuormittamia, on olemassa tie astua Herran temppeliin — nöyryyden ihmeellinen ovi.
Muistamme, kuinka publikaani astui siitä sisään ja meni ulos vanhurskautettuna enemmän kuin fariseus.
Muistamme, kuinka pyhä Maria Egyptiläinen, “pahuuden syvyyksiin vajonnut”, ei voinut astua temppeliin kumartamaan eläväksitekevää ristiä, mutta kun hän nöyrästi rukoili Jumalansynnyttäjää, näkymätön voima ei enää torjunut häntä vaan hän pääsi vapaasti temppeliin.
Kun meillä on täällä Saarijärvellä nyt uusi ja pyhitetty Herran temppeli, älkäämme laiminlyökö tulevia jumalanpalveluksia, vaan rientäkäämme tänne aina, kun kuulemme kellonsoiton kutsuvan rukoukseen.
Olkoon sielumme kaipuu Herran temppeliin yhtä palava kuin psalminlaulajalla, joka riemuiten huudahti:
“Kuinka ihanat ovatkaan sinun asuinsijasi, Herra Sebaot! Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille. Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen. Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani! Sinun alttarisi luota varpunen on löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.” (Ps. 84:2–4). Aamen.