Milloin kirkossa alettiin käyttää pyhitettyä vettä ja siis vedenpyhityksen palveluksia? Taas kerran on todettava: kukapa se oikein tietää. Ei ole mitään todisteita siitä, että tapa olisi alkukristillinen, mutta ei oikeastaan myöskään todisteita siitä, että se ei sitä olisi.
Vanhimmat varmat tiedot pyhitetyn veden käytöstä ovat kaikki 400-luvulta. Epifanios, joka kuoli 400-luvun alussa kertoo, että muuan Josipos-niminen juutalainen, joka oli koko mieleltään ja sydämeltään kääntynyt kristinuskoon, sai päähänsä rakentaa suuren kirkon, mutta hänen pahat entiset heimolaisensa noituudella ja kaikin muin tavoin estivät sen.
Silloin Josipos riensi kiiruusti kaupungin ulkopuoliselle vesilähteelle – joelle tai virralle –, ammensi sangollisen vettä, sinetöi veden sormellaan ristinmuotoisesti ja lausui suureen ääneen: ”Jeesuksen Nasaretilaisen nimeen, Hänen, jonka isäni ja näiden läsnä olevien isät ristiinnaulitsivat, tulkoon voima tähän veteen Herran huoneen loppuun rakentamiseksi”. Ja kädellä vettä ammennettuaan sekä sitä priiskotettuaan hän näin sai voiton pimeyden voimista.
Seuraava tietolähteemme on kirkkohistorioitsija Teodoretos, joka kuoli 450-luvulla. Hänellä on kaksikin tietoa pyhän veden voimasta.
Apameian piispa Markellos halusi tuhota pakanatemppelin ja niinpä hän ”rientäen jumalalliseen eli kristilliseen temppeliin käski tuoda sangossa vettä. Veden hän sijoitti jumalallisen alttarin alle ja hän itse, painaen otsansa maahan, rukoili ihmisiä rakastavaa Valtiasta”.
Sen jälkeen hän sinetöi veden ristin merkillä ja käski diakoninsa Ekytioksen priiskottaa sitä. Tämän tapahduttua koko pakanatemppeli yhtäkkiä sortui.
Teodoretoksen toinen tieto on seuraava: Kuningas Valens omisti maanmainion hevosen, joka äkkiä sairastui. Hevosten hoitaja, hurskas mies, saattoi hevosen pyhän Afraateksen erakkomajalle: ”Viivyttelemättä tämä rukoili Jumalaa ja käski ammentaa vettä kaivosta, ja pantuaan sen päälle pelastavaisen ristin vertauskuvan käski tarjota hevoselle”.
Vedenpyhityksen palvelus
Pyhitetyn veden voima on siis ollut jo kauan tunnettu mitä moninaisimpiin tarkoituksiin. Mutta tuskin yllä olevan perusteella vielä voi puhua varsinaisesta vedenpyhityksen palveluksista.
Vanhin selvä maininta sellaisesta lienee Johannes Krysostomoksella loppiaiseen liittyvänä: ”Sillä tämä on se päivä, jona Kristus kastettiin ja jona Hän pyhitti vetten luonnon. Sen tähden kaikki vastaanottavat vettä tämän juhlan aikana, puoliyön hetkellä, ja säilyttävät vettä kodeissaan koko vuoden, nimittäin tänään pyhitettyä vettä. Ja ihme on ilmeinen, sillä näitten vesien luonto ei turmellu ajan mittaan, vaan vuoden ja kaksi ja monesti kolmekin vuotta tänään ammennettu vesi säilyy moitteettomana”.
Tästä voimme vetää sen johtopäätöksen, että niin sanottu suuri vedenpyhitys oli siihen aikaan jo tunnettu ja yleinen käytäntö loppiaisena. Silloin se oli puoliyön aikaan; nykyisin on luovuttu puoliyönpalveluksista loppiaisen yhteydessä sekä aattona että itse juhlapäivänä.
Paljon on kiistelty siitä, mikä yhteys on kasteella ja nimenomaan suurella vedenpyhityksellä. Rukoukset ainakin nykyisessä muodossaan muistuttavat toisiaan.
Krysostomokseltakin kävi ilmi, että toimitus yhdistettiin Kristuksen kasteeseen. Tiedetään myös huolellisten teologisten tutkimusten ansiosta ja muutenkin, että loppiainen oli yksi suositumpia kastepäiviä.
Mutta onko kysymys samasta vedestä? Toiset haluavat liittää kasteveden ja pyhitetyn veden yhteen, toiset näkevät pyhitetyssä vedessä nimenomaan sen veden, jonka ”luonnon” Kristus Jordaniin laskeutuessaan pyhitti.
Asiaa harkittaessa muistettakoon, että kastepaikaksi vakiintui jo varhain erillinen kappeli kirkkorakennuksen yhteydessä ja siellä oli yleensä juokseva vesi, kun taas vedenpyhitys näyttää tapahtuneen kirkon eteisessä tai kirkon edessä olevassa kaivossa, ei siis samassa paikassa kuin kaste.
Ei tiedetä, kuka on kirjoittanut suuren vedenpyhityksen kaavan ydinosiltaan. Varsinkin armenialaiset ovat kuitenkin selvillä siitä, että kirjoittaja on Basileios Suuri ja kun ei vastaväitteitäkään löydy, voitaneen häntä pitää tekijänä.
Pieni vedenpyhitys
Muodostui myös niin kutsuttu pieni vedenpyhitys. Vanhimmat tiedot siitä löytyvät vasta 800-luvulta, jolloin sitä kuitenkin pidettiin jo vakiintuneena tapana. Silloin oli tapana – niin kuin paikoitellen vieläkin – toimittaa se joka kuukauden ensimmäisenä päivänä.
Tämän käytännön arvellaan johtuvan siitä, että haluttiin päästä eroon pakanallisperäisistä ”uudenkuun” juhlista. Pientä vedenpyhitystä käytetään kuitenkin paitsi tiettyjen juhlapäivien, erityisesti ristin päivien yhteydessä, myös aina, kun halutaan siunata jotakin: Kun kerran Kristus pyhitti nimenomaan vetten luonnon, on vesi ilmeisesti sovelias materia siunauksen välittämiseen.
Ja siunattavaa riittää: periaatteessahan kaikki voidaan siunata, koska mikään ei ole itsessään pahaa. Nykyinen käytäntö horjuu lähinnä siinä, käytetäänkö siunaamiseen suuresta vedenpyhityksestä säilytettyä vettä, jolloin käytetään niin sanottua rukouspalveluksen eli molebenin kaavaa, vai toimitetaanko paikan päällä uusi, sillä kertaa pieni vedenpyhitys.
Molempia tapoja noudatetaan, jälkimmäistä lähes yksinomaisena Kreikassa tilanteesta riippuen. Pienen vedenpyhityksen vettä ei kuitenkaan ole tapana säilyttää yhtä kauan kuin suuren.
Veden käyttömahdollisuuksia: kun halutaan siunata jokin esine tai esimerkiksi asunto, työskentelytila, elokuvateatteri tai jokin muu vastaava.
Lääkkeenä sitä käytetään moninaisiin sairauksiin. Annostus: tee- tai ruokalusikallinen tarvittaessa oireitten mukaan. Syöpäläisten torjuminen: erityisesti rottia karkotetaan kätevästi antidorin palasilla, jotka sijoitetaan venäläisen typikonin mukaan strategisiin paikkoihin kaapeissa.
31.7.2025
rovasti Johannes Seppälä 1988