”Herra, minun elämäni valtias! Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki. Anna minulle, Sinun palvelijallesi, sielunpuhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki. Oi, Kuningas ja Herra! Anna minun nähdä rikokseni ja anna, etten veljeäni tuomitsisi, sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti.”
Pyhittäjä Efraim Syyrialaisen (306–373) paastorukous luetaan suuren paaston arkipäivien jumalanpalveluksissa. Paaston lauantai- ja sunnuntaipäivinä rukousta ei lueta. Viimeisen kerran pyhittäjä Efraimin paastorukous luetaan suuren keskiviikon ennenpyhitettyjen lahjojen liturgiassa.
Paastorukous luetaan jumalanpalveluksissa kertauksen kanssa tai ilman kertausta. Kertaluennassa rukous jaetaan kolmeen osaan ja jokaisen osan jälkeen tehdään maahankumarrus. Kertauksen kanssa luettaessa kolmeen suureen maahankumarrukseen lisätään 12 pientä kumarrusta ja yhtä monta kertaa hiljaa lausutut huokaukset ”Jumala, puhdista minua syntistä”. Lopuksi paastorukous luetaan yhdessä osassa ja niiden lopuksi tehdään yksi maahankumarrus.
Efraimin paastorukous luetaan myös typikonin mukaan niinä 11:nä joulupaaston arkipäivänä, jolloin aamupalveluksessa lauletaan psalmin ”Jumala on Herra ja ilmestyi meille” (Ps.118) sijaan ”halleluja”-liitelauselma ja Jesajan kirjan 26:nnen luvun jakeita. Typikonin mukaan nuo päivät ovat 19., 26. ja 29. marraskuuta ja 1., 2., 3., 8., 14., 16., 18. ja 19. joulukuuta.
Paastorukous on attribuoitu Efraim Syyrialaisen kirjoitusten kokoelmaan Corpus Ephremiem. Pyhittäjä Efraim kuitenkin kirjoitti syyriaksi ja paastorukous on käännetty muille kielille kreikasta. Paastorukous onkin kirjoitettu oletettavasti 600–800-luvulla.
Rukouksessa on lueteltu monimerkityksellisin termein neljä pahetta: ”laiskuus”, ἀργία, праздность, ”velttous”, περιεργία, уныние, ”vallanhimo”, φιλαρχία, любоначалие, ”turhanpuhuminen”, ἀργολογία, празднословие, ja neljä hyvettä: ”sielunpuhtaus”, σωφροσύνη, целомудрие, ”nöyryys”, ταπεινοφροσύνη, смиренномудрие, ”kärsivällisyys”, ῠ̔πομονή, терпение ja ”rakkaus”, ἀγάπη, любовь.
Efraim Syyrialaisen paastorukouksesta oli 1600-luvulle asti käytössä kaksi versiota, kreikan- ja slaavinkielinen. Jälkimmäinen korjattiin patriarkka Nikon Mininin (1605–1681) uudistusten yhteydessä vastaamaan kreikankielistä tekstiä.
Vanhassa slaavinkielisessä tekstissä anottiin laiskuuden, välinpitämättömyyden, vallanhimon ja lörpöttelyn hengen ”poistamista, ѿжεни ѿ мεнε”, kreikankielisessä versiossa niiden ”estämistä, μή μοι δῷς”. Toista pahetta – velttoutta – kutsuttiin ennen Nikonin uutta käännöstä ”välinpitämättömyyden, небрежεнїѧ” hengeksi. Kreikankielisessä versiossa ”velttouden” henki voi merkitä myös ”turhaa puuhastelua, περιεργία”.
Vanha slaavinkielinen versio oli käytössä Ukrainassa, jossa Kiovan metropoliitta Petro Mohyla (1597–1647) julkaisi sen vuonna 1639 painetussa Служебник-kirjassaan. Moskovan patriarkan Nikonin uudistettu slaavinkielinen versio vuodelta 1656 on sana sanalta kreikankielisen tekstin mukainen.
Tutkijat eivät ole toistaiseksi saaneet selville sitä, oliko ennen Nikonin uudistuksia käytössä ollut slaavinkielinen teksti historiallisesti vanhempi kuin kreikankielinen versio rukouksesta.
Nykykäytössä on kreikankielisen tekstin käännös. Sitä noudatetaan kaikissa vanhoja kieliä, kuten arabiaa, kreikkaa ja slaavia käyttävissä kirkoissa. Vanhauskoiset ortodoksit käyttävät edelleen ennen vuotta 1656 korjattua käännöstä.
15.2.2026