Joonianmeren ja Mustanmeren välisellä Balkanilla elää 50 miljoonaa ortodoksia. Ortodoksinen Balkan käsittää Albanian, Bulgarian, Italian, Itävallan, entisen Jugoslavian liittovaltion, Kreikan, Moldovan, Romanian, Slovakian, Ukrainan, Unkarin ja Turkin ortodokseja.
Balkanin ensimmäinen suurvalta Bulgaria hajosi 600-luvulla pieniksi ruhtinaskunniksi. Bulgaarit joutuivat valitsemaan Rooman tai Konstantinopolin. Rooma merkitsi latinalaista kirkkoa ja frankkien suojelua, Konstantinopoli ortodoksisuutta ja kreikkalaista kulttuuria.
Slaavien apostolit Kyrillos ja Metodios ovat Balkanin kansoille Pietarin ja Paavalin veroisia apostoleja. Metodioksen elämäkerran mukaan hän vietti veljensä Kyrilloksen kanssa länsislaavilaisen Balkanin rajavaltion alueella kolme vuotta (864–867). Eurooppa viettää vuosittain 11. toukokuuta slaavien apostolien muistoa ja slaavilaisen kirjallisuuden juhlapäivää.
Kyrillos ja Metodios eivät luoneet uutta kieltä, vaan käänsivät jumalanpalvelus- ja kanonikirjoja kreikasta puhutulle slaavien kielelle. Liturgiset kirjat slaaviksi olivat samanlaista korkean tyylin runollista kieltä kuin Molièren ranska tai Shakespearen englanti 1600-luvulla ja Puškinin venäjä 1800-luvulla.
Balkanin kirkkojen historian ensimmäinen jakso päättyi 1600-luvulla. Suurin osa kirkoista liitettiin osaksi Osmanien imperiumia ja Ekumeenista patriarkaattia. Toinen osa Balkania kuului Itävalta-Unkarin imperiumiin, joiden vanhoihin pääkaupunkeihin Budapestiin, Bratislavaan, Wieniin ja Zagrebiin rakennettiin ortodoksiset barokkikatedraalit.
Balkanin ortodoksinen identiteetti syntyi kahdessa jaksossa. Ensin alueella oli idän ja lännen kirkkojen kilpajuoksu. Sen jälkeen Balkanille tuli kansallisuusaatteen mukana kreikan- ja slaavinkielisen ortodoksisuuden kulttuurisota.
Balkanisaatio
Nykyiset Balkanin kirkot syntyivät ”balkanisaation” eli kansallisuusaatteen seurauksena. Se alkoi lännessä, mutta levisi Balkanille Venäjän tuella. Balkanisaatio irrotti alueen ortodoksit Konstantinopolista pieniksi itsenäisiksi kirkoista.
Albanian provinssi oli osa Konstantinopolia vuodesta 1766 ja sai autokefalian kuningaskuntana vuonna 1937. Bulgarian kirkko sai sulttaanilta luvan autokefaliaan vuonna 1872. Konstantinopolin patriarkaatti tunnusti Bulgarian ensin eksarkaatiksi ja patriarkaatiksi vasta vuonna 1945.
Itsenäistynyt Kreikka julisti vuonna 1833 ortodoksisen kirkon autokefaaliseksi Konstantinopolin vastustuksesta huolimatta. Seurasi vuoteen 1928 kestänyt bikefalian aika, jolloin Kreikassa oli rinnakkain sekä autokefaalisen kirkon että Konstantinopolin patriarkaatin hallinto.
Poliittisen balkanisaation seurauksena syntyneisiin kirkkoihin kuuluvat myös Puolan sekä Tšekin ja Slovakian ortodoksiset kirkot. Puolan kirkko oli osa Venäjän kirkkoa vuoteen 1917 ja sai autokefalian vuonna 1948. Tšekin ja Slovakian autokefalian Konstantinopoli tunnusti vuonna 1998.
Romanian ortodoksit kuuluivat Konstantinopolin patriarkaattiin vuodesta 1359. Romania syntyi, kun suurvallat tunnustivat kuningaskunnan itsenäisyyden ja kirkon autokefalian vuonna 1885. Vuonna 1920 Romanian ja Transylvanian kirkot julistautuivat patriarkaatiksi.
Serbian ruhtinaskunnan kirkko julistautui autonomiseksi Venäjän keisarikunnan suojeluksessa vuonna 1832 ja autokefaaliseksi vuonna 1879. Montenegron kirkko, Karlovcin patriarkaatti, Belgradin arkkipiispakunta ja Bosnia-Herzegovinan autonominen kirkko yhdistyivät Jugoslaviassa vuonna 1920 Serbian patriarkaatiksi.
Vuosina 1990–2000 Balkanin ortodoksit muuttivat eniten Kreikkaan. Sen jälkeen alkoi eksodus entisestä Jugoslavian liittovaltiosta, josta lähti vuosien 2000–2010 välillä EU-maihin yli 10 prosenttia työikäisestä väestöstä.
Suurimman yksittäisen ryhmän Balkanin diasporaortodokseja muodostavat romanialaiset, joita asuu Englannissa, Espanjassa, Irlannissa, Ranskassa, Saksassa ja Pohjoismaissa yli kolme miljoonaa.
20.1.2026
