Suuren perjantain aamupalveluksen kanoni päättyy Kosmas Damaskolaisen (689–773) kirjoittamaan veisuun ”Me ylistämme sinua, joka olet kerubeja kunnioitettavampi ja serafeja verrattomasti jalompi, sinua, puhdas Neitsyt, Sanan synnyttäjä, sinua, totinen Jumalansynnyttäjä”.
Maria mainitaan Uudessa testamentissa Jeesuksen syntymän (Matt. 1–2), lapsuuden (Luuk. 1–2) ja omaisten (Mark. 3:31–35) yhteydessä. Hän on mukana Kaanan häissä (Joh. 2: 1–11) ristillä (Joh. 19) ja Maria odotti taivaaseenastumisen jälkeen apostolien kanssa Jerusalemissa (Ap.t.1:14) helluntain ihmettä.
Apostolien opetuslapset Justinos Marttyyri ja Irineos Lyonilainen nostivat uuden Eevan uuden Aadamin (Room. 5:12–14; 1. Kor. 15:22,45) rinnalle.
Jaakobin protoevankeliumissa ja 200-luvulla kirjoitetussa hymnissä ”Sub tuum præsidium, Sinun armosi suojaan” Maria on ”armoitettu, gratia plena”. Termi ”armoitettu, κεχαριτωμένη” on enkeli Gabrielin tervehdyksestä (Luuk. 1:28). 300-luvun bysanttilaisen kirkon pylväiköstä Nasaretissa löytyy teksti ”Iloitse Maria, Χαίρε Μαριάμ”.
Efeson (431) ja Khalkedonin (451) synodeissa Neitsyt Marialle vahvistettiin nimi ”Theotokos”. Efeson synodi pidettiin Neitsyt Marian basilikassa. Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlaa ryhdyttiin viettämään 400-luvun lopulla, Marian syntymäjuhlaa ja temppeliintuomista sata vuotta myöhemmin.
Khalkedonin synodin jälkeen Romanos Melodos (496–556) kirjoitti jouluhymnin ”Tänä päivänä Neitsyt yliolennollisen synnyttää, ja maa tarjoaa luolan lähestymättömälle. Enkelit paimenten kanssa ylistystä veisaavat. Tietäjät tähden mukana vaeltavat, sillä meidän tähtemme on syntynyt Lapsukainen – iankaikkinen Jumala”.
Majumaan piispan Kosmaksen 700-luvun alussa kirjoittama irmossi ”Me ylistämme sinua, joka olet kerubeja kunnioitettavampi ja serafeja verrattomasti jalompi…” menee tulkinnassaan huomattavasti Romanosta pidemmälle. Kosmaksen irmossi toistuu vuorokauden jokaisessa jumalanpalveluksessa. Aamupalveluksen kanonissa Kosmaksen teksti lauletaan yhdessä Marian kiitosvirren kanssa (Luuk. 1:46–55).
Vanhinta Marian veisua ”Sinun armosi suojaan me kiiruhdamme, oi Jumalan Äiti, Neitsyt. Älä ylenkatso rukouksiamme, vaan päästä meidät vaaroista. Sinä ainoa puhdas ja siunattu” lauletaan eri variaatioina arkipäivän aamupalveluksen lopussa.
”Sotajoukkojen johtaja”
Patriarkka Germanos (634–740) syntyi Konstantinopolin ensimmäisen piirityksen aikoihin ja oli kaupungin piispana toisen, Siinain arabiheimon hyökkäyksen aikana vuonna 718.
Kymmenen vuotta Konstantinopolin piirityksen jälkeen 15. elokuuta 728 Germanos piti Hagia Sofiassa homilian, jossa kuultiin runo ”Sinulle, oi Jumalansynnyttäjä, voitolliselle sotajoukkojen johtajalle, me, sinun palvelijasi, vaaroista päästyämme kiitokseksi veisaamme voittovirren. Pelasta meidät kaikista vaaroista, sillä sinulla on valta voittamaton, että huutaisimme sinulle: Iloitse, Morsian, aviontuntematon”.
Germanoksen ja Konstantinopolin asukkaiden kokemaa pelastumista ryhdyttiin tulkitsemaan Vanhan testamentin Juditin kirjan inspiraatiossa. Maria pelastaa kuten leski Judit kansansa vihollisarmeijan hyökkäykseltä.
Andreas Kreetalainen (650–740) ja Johannes Damaskolainen (676–754) kirjoittivat kymmeniä homilioita Marian kunniaksi.
Damaskolaisen Marian kuolonuneen nukkumisen juhlaan kirjoittamaa tekstiä luetaan kaikissa ensimmäisen hetken palveluksissa: ”Miksi nimittäisimme sinua, oi Armoitettu? Taivaaksi, sillä sinusta on koittanut vanhurskauden Aurinko, paratiisiksi, sillä sinä olet kasvattanut kuolemattoman Elämän. Neitseeksi, sillä sinä pysyit koskemattomana ainaisesti. Puhtaaksi Äidiksi, sillä sinä kannoit pyhässä sylissäsi Poikaa, joka on kaikkeuden Jumala. Rukoile, että hän pelastaisi meidän sielumme”.
Hautauspalveluksen teotokionissa Damaskolaisen Jumalansynnyttäjään liittämät metaforat viittaavat Teodosioksen muureihin ja Bosporinsalmeen: ”Sinä olet meille muuri ja suojasatama ynnä otollinen esirukoilija Jumalan edessä, jonka synnyttänyt olet…”
Germanoksen ja Damaskolaisen homiliat käynnistivät 700-luvulla uudentyyppisten hymnien luomiskauden. Mariaa ryhdyttiin kutsumaan valtakunnan suojelijan ohella kirkon puhtauden vartijaksi.
Keskiajan liturginen runous käytti Jumalansynnyttäjästä rinnakkain termejä ”esirukoilija” ja ”pelastaja”.
Germanoksen kirjoittamassa kuolonuneen nukkumisen juhlan kontakissa pyydetään ”Esirukouksissaan väsymätöntä Jumalansynnyttäjää, Τὴν ἐν πρεσβείαις ἀκοίμητον Θεοτόκον, В молитвах неусыпающую Богородицу”.
”Esirukoilijaksi” suomennettu πρέσβυς on edustaja tai lähettiläs. Hetkien, ehtoopalveluksen ja aamupalveluksen lopussa ei ole viittausta esirukoilijaan vaan pelastajaan: ”Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä, pelasta meidät, Υπεραγία Θεοτόκε, σώσον ημάς, Пресвятая Богородице спаси нас”.
Marian persoona ei synnyttänyt ensimmäisen vuosituhannen aikana semanttisia kiistoja siitä, millaista Jumalansynnyttäjälle osoitetun kunnioituksen tuli olla.
Kosmas Damaskolaisen ilmaisujen ”kerubeja kunnioitettavampi ja serafeja verrattomasti jalompi” rinnalla jokainen ektenia päättyi lauselmaan, jossa muisteltiin ”kaikkein pyhintä, puhtainta, siunatuinta, kunniallista Valtiatartamme, Jumalansynnyttäjää, ainaista Neitsyttä Mariaa”.
Mariologia
Konstantinopolin kuihtuminen siirsi Marian hymnirunouden kehittymisen länteen ja pohjoiseen. Keskiajan termit ”Jumalansynnyttäjä, Θεοτόκος” ja ”armoitettu, κεχαριτωμένη” saivat rinnalleen uusia Marialle luotuja nimiä: ”Synnitön, Πανάχραντα”, ”Hellä, Ελεούσα” ja ”Hellyys, Γλυκοφιλουσα”, ”Tiennäyttäjä, Οδηγήτρια” tai ”Suojelija, Покров”.
Lännessä suosituksi tuli antifoni harhaoppien hävittäjälle: ”Gaude Maria virgo, cunctas haereses sola interemisti in universo mundo”. Marian kunnioituksen ilmaisuissa ”palvonta δουλεία” ja ”palveleminen, λατρεία” ei kuitenkaan ollut sisällöllistä eroa.
1200-luvulla lännessä puhkesi fransiskaanien ja dominikaanien välinen kiistely termistä ”perisynti, peccatum originale”, joka oli idässä tuntematon. Fransiskaanit halusivat kirkon määrittävän perisynnin dogmilla Marian perisynnittömästä sikiämisestä.
Dogmatiikan uusi disipliini ”mariologia” syntyi vastareformaation seurauksena 1600-luvulla. Semanttinen sekaannus oli syventynyt protestantismin teesien ”sola Scriptura, solo Christo, sola fide, sola gratia” myötä. Neitsyt Marian keskeinen asema pieteetin kohteena ei sopinut Lutherin seuraajille.
Dogmi siemenettömästä sikiämisestä vahvistettiin vuonna 1854. Vastareformaatio ja Venäjän uuden imperiumin syntyminen toi ison kirjon Marian kunniaksi kirjoitettuja tekstejä. 1600-luvun lopussa keskiajan kielikuvat ”muurista, suojasatamasta” ja ”sotajoukkojen johtajasta” siirtyvät Pietari Suuren valtakunnan uusien rukouspalvelusten teksteihin.
1800-luku on kulta-aikaa slaavikielisten akatistos-runojen luomiselle Jumalansynnyttäjän ikoneille. Akatistos ”Kaikkien murheellisten ilo, Всех скорбящих Радость” julkaistiin vuonna 1863 ja Kazanilaiselle, Казанской ikonille vuonna 1868. Sitten kirjoitettiin akatistokset ikoneille ”Palamaton pensas, Неопалимая Купина (1884), ”Kolmekätinen, Троеручица” (1884), ”Smolenskilainen, Смоленской (1884) ja ”Joutuisa auttaja, Скоропослушница” (1887).
Keskiaikainen magnifioiva runous Jumalansynnyttäjälle sai skolastiikan ja pietismin myötä uusia sävyjä. ”Kerubeja kunnioitettavampi ja serafeja verrattomasti jalompi, Τὴν τιμιωτέραν τῶν Χερουβὶμ καὶ ἐνδοξοτέραν ἀσυγκρίτως τῶν Σεραφίμ” Jumalansynnyttäjä sai rinnalleen Marian, jonka edessä seistään ”monien syntien raskauttamina, обремененных грехи многими”.
Materniteetti
Ekumeeninen liike pakotti sata vuotta sitten ortodoksisen kirkon artikuloimaan mariologiaansa. Tässä kunnostautui erityisesti kolme teologia Sergei Bulgakov (1871–1944), Vladimir Losski (1903–1958) ja Pavel Evdokimov (1901–1970).
Sergei Bulgakov kutsui Mariaa Jumalan luoduksi ”Viisaudeksi, Sofiaksi”. 1800-luvun mariologiaa Bulgakov kritisoi ennakkoluuloisena ja vanhatestamentillisena: ”minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille” (1. Moos. 3:15). Vladimir Losski piti Bulgakovin mariologiaa harhaoppina. Losskin mukaan Bulgakov pyrki tekemään sofiologiallaan Mariasta Kolminaisuuteen neljännen persoonan.
Rohkein tulkinta ortodoksiseksi mariologiaksi oli Pavel Evdokimovilla. Hän jatkoi Bulgakovin linjoilla. Evdokimov ei irrottanut mariologiaa omaksi tutkimusalaksi, vaan liitti sen kristologian ja pneumatologian rinnalle.
Evdokimov lähti efesolaiskirjeen (Ef. 5:25–33) tulkinnasta, jossa Kristuksen ja kirkon suhde määrittyy termeillä sponsus, sulhanen ja sponsa, morsian. Evdokimovilla feminiininen kirkko assimiloitui Neitseen persoonaan.
Tästä syntyi Evdokimovin mukaan ”kirkon materniteetti”, joka rakentuu kasteen ja ehtoollisen ympärille. Evdokimovin tulkintaa pidettiin protestanttisena, mutta se oli linjassa toisen maailmansodan jälkeisen ekumeenisen mariologian kanssa.
Synteesiä kolmen teologin ajatteluun teki Alexis Knjazev (1913–1991). Hänen katsauksensa Jumalanäidin kunnioituksen historiaan ortodoksisessa kirkossa, Божия Матерь в православных догматах и богослужении, La Mere de Dieu dans l’Eglise orthodoxe on edelleen paras yleisesitys aiheesta.
Nykyiseen mariologiaan on tultu asteittain. Siinä voidaan tunnistaa kolme jaksoa: keskiajalla ”Neitsyt ja Kirkko” olivat synonyymeja, skolastiikan aikana ”Maria oli kirkko” ja 1900-luvulta lähtien ”kirkko on Maria”.
20.11.2025
