Paasto on uskonnollisena ilmiönä tunnettu kaikkien kulttuurien ja uskontojen keskuudessa. Yleistäen voidaan sanoa, että paastoamalla valmistaudutaan erityisesti kohtaamaan jumalallinen epifania.
Tietoisina ihmisen ansiottomuudesta ja syntisyydestä halutaan ruumis puhdistaa, niin että siitä tulisi ”elävä, pyhä, Jumalalle otollinen uhri” (Room. 12:1). Ja ruokapaastohan tietysti tarpeeksi pitkälle vietynä saa aikaan puhdistumista, ruumiin saastaiset tuotteet lakkaavat.
On ilmeistä, että kristillisenä ilmiönä paasto on yhteydessä tähän yleisuskonnolliseen Jumalan kohtaamiseen ja puhdistautumiseen ja että se on kristinuskoa vanhempi tapa, joka jo varhain sai omia piirteitä kristinuskon piirissä.
Eri viikonpäivät
Alkukirkon aikana oli ilmeisesti vielä epäselvää, kuinka paljon piti paastota. Esimerkiksi Didakhesta eli Apostolien opetuksesta käy ilmi, että jo siihen aikaan tunnettiin tapa paastota keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Tämä kahtena viikonpäivänä paastoaminen on juutalaista perua, fariseukset tosin paastosivat tiistaisin ja torstaisin. Kristittyjen oli tietysti välttämätöntä siirtää päivät toisiksi. Onkin siis helppo ymmärtää, miksi kristillisten kirkkojen piirissä ei koskaan mainita tiistaita tai torstaita erityisinä paastopäivinä, vaan jopa paastoaikanakin niinä päivinä saa hieman keventää tahtia.
Lauantai ei idän kirkossa ole koskaan paastopäivä, mutta on varottava armenialaisten kauheaa harhaa: he syövät munia ja juustoa lauantaisin paastoaikana. Poikkeuksen tekee suuri lauantai, jolloin Kristus oli haudassa: ”Eiväthän häävieraat voi paastota silloin, kun Ylkä on heidän kanssaan… Mutta päivät tulevat, jolloin Ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin, sinä päivänä, he paastoavat” (Mark. 2:19–20).
Sunnuntai ei ole milloinkaan paastopäivä, koska Kristuksen ylösnousemuksen juhla uudistuu joka sunnuntai, ja siis ”Ylkä on heidän kanssaan”. Lauantain paastottomuus taas voitaneen selittää sillä, että lauantai on vanha sapatti, Jumalan alkuperäinen lepopäivä, ja ainakaan idän kirkossa sapattia ei ole koskaan peruutettu. Paastokin käy työstä, eikä se siis sovi lepopäivään.
Kristus edellyttää, että Hänen seuraajansa paastoavat. Paitsi jo siteeratusta Markuksen evankeliumin kohdasta, tämä ilmenee hienosti myös vuorisaarnasta (Matt. 6:16–18). Siinä annetaan myös ensimmäiset käytännön ohjeet: paastosta ei saa tehdä numeroa, sitä ei saa näyttää muille.
Tämä ohje on toistuvasti esillä pyhien isien kirjoituksissa, ja siihen perustuu muun muassa Makarios Suurenkin ohje, että myös paastopäivinä, jos nyt aivan väkisin joutuu kylään, syödään ja juodaan, mitä eteen pannaan. Kotonahan voi sitten ottaa vahingon takaisin.
Suuri paasto
Tiedetään, että jo alusta asti suurimpien juhlien viettoon valmistauduttiin paastolla, aluksi ehkä lyhyellä, vain muutaman päivän pituisella, mutta aikojen kuluessa yhä pitemmällä. Siten kehittyi ensin paasto ennen pääsiäistä, aikana, jolloin Yljän poissaolo koettiin selvimmin.
Alkuperäisin lienee tapa paastota suuren paaston viimeinen viikko, suuri viikko. Nykyisin paaston pituus on melkein sama idässä ja lännessä, mutta erojakin on.
Idässä paasto alkaa maanantaina seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä, ei esimerkiksi keskiviikkona. Paastoon myös laskeudutaan ikään kuin varovasti: Kolmas viikko ennen paaston alkua eli puhdasta maanantaita on täysin paastoton, myös keskiviikko ja perjantai. Toinen viikko on normaali, keskiviikko ja perjantai siis ovat paastopäiviä. Ja viimeinen viikko on niin sanottu juustosyöntiviikko, silloin luostareissa ei enää syödä lihaa
Paastopäivien laskutavoissa on eroa. Lännessä ja sen esimerkin mukaan myös eräät idänkin teologit kuten Schmemann laskevat suuren viikon erilliseksi paastoksi pois 40 päivästä. Oikea itäinen laskutapa on laskea kaikki seitsemän viikkoa yhteen mutta vähentää summasta lauantait ja sunnuntait, paitsi suurta lauantaita ja näin päätyä niin lähelle 40:tä, että suuren paaston nimitystä 40 päivän paastona voidaan puoltaa.
Laskutapaa voidaan verrata 70 miehen septuagintakäännökseen, jonka tekijöitä oli 72! Ainakin eräissä läntisissä piireissä on sitä paitsi lakattu paastoamasta suurena lauantaina: horrible dictu!
Muut pitkät paastot
Muut pitkät paastot ovat paasto ennen joulua (alkaa 15.11.), paasto ennen Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen päivää (alkaa 1.8.) ja apostolien paasto, joka alkaa viikko helluntain jälkeen ja päättyy 29.6., siis viimeinen paastopäivä on 28. kesäkuuta.
Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen päivää edeltävän paaston yhteydessä on huomattava, että Kristus tuli itse noutamaan äitinsä sielun. Sen muistopäivä siis kuuluu erityisiin Jumalan kohtaamisen tilaisuuksiin, epifanioihin.
Apostolien paasto on nähtävä enemmänkin eräänlaisena toipumisena pitkästä pääsiäisen jälkeisestä juhlinnasta. Se voidaan liittää myös helluntaihin, jonka edellä ei haluttu pääsiäisen tähden paastota.
Toisaalta tietysti voidaan myös spekuloida Herran ilmestymisestä pyhissänsä, ja silloin tietysti erityisesti apostoleissaan. 29. kesäkuuta on Pietarin ja Paavalin päivä, 30. kesäkuuta kahdentoista apostolin päivä.
Lyhyet paastot
Lyhyihin paastoihin kuuluvat ensinnäkin jo mainitut keskiviikko ja perjantai, jolloin muistellaan erityisesti Herran kärsimyksiä ja ristiä sekö kavaltamista. On huomattava, että kärsimykset ja risti ovat kaksi eri asiaa: koko maanpäällinen elämä muodostaa kärsimykset, joista risti on vain detalji, joskin tietysti tärkeä.
Myös loppiaisaatto on ankara paastopäivä, silloin ei joulun takia ennätetä paastota pitempään, samaten ristin päivä 14.9. ja Johannes Kastajan mestauspäivä 29.8.
Käytetty sanonta ”ankara paastopäivä’” tarkoittaa siitä, että toisia päiviä pidetään paastoisempina kuin toisia. Muiden kuin varsinaisen suuren paaston aikana katsotaan maanantai, keskiviikko ja perjantai ankariksi, muina päivinä sopii vähän hellittää. Suuri paasto on kokonaan ankaraa aikaa.
Ruokaohjeita
Varsinaisia ruokaohjeita paastoajalle on vaikeahko löytää. Jatkuvasti pitää paikkansa Basileios Suuren yleisohje: ei saa syödä niin vähän tai huonosti, että sairastuu. Lisäksi saman ohjeen mukaan ruoan on oltava sekä helposti hankittavissa ja siihen sisältyy myös halpuus, että helposti valmistettavissa.
Näin pääasiassa ajan voittamiseksi, mutta myös siksi, ettei ruoanlaittotaide tule pääasiaksi. Ankarimmin Basileioksen mukaan tulee paastota niiden, jotka eivät tee ruumiillista työtä. Esimerkiksi pappien sopii viettää paljon aikaa paastoamalla.
Periaatteessa ankaraan paastoon kuuluu, että ei syödä mitään eläinkunnan tuotetta, eikö myöskään ruokaöljyä käytetä. Viinikin jätetään pois. Toisaalta viinin vahvistava vaikutus on otettava huomioon: typikonin ohjeitten mukaan suurena keskiviikkona tarjoillaan ravinnoksi pelkkää viiniä, jotta jaksetaan paaston loppupäivät.
Ravinnon tulisi siis muodostua pelkistä kasviksista. Niistäkin pannaan etusijalle kuivatut, koska ne ovat vähemmän herkullisia, ja halvempina ja paremmin säilyvinä ne yleensä ovat myös helpommin saatavissa. Oikein ankaran säännön mukaan ne saa kyllä keittää vedessä, mutta ilman mitään mausteita, ehkä nyt sentään hiukan suolaa.
Paastomenetelmiä
Ensimmäisten vuosisatojen aikana kokeiltiin myös muita menetelmiä ruokavalion yhteydessä. Suosittu oli esimerkiksi tapa syödä vain joka toinen päivä, kokeilivatpa jotkut innostuneet vain kerran viikossa syömistä.
On helppo käsittää, että monista, muun muassa terveydellisistä syistä päädyttiin nykyiseen systeemiin, jonka mukaan saa syödä joka päivä. Edellytysten mukaan siis pyritään syömään vain kerran päivässä. Toisaalta esimerkiksi ruumiillista työtä tekevät, myös munkit, saavat syödä kahdesti päivässä. Opiskelijatkin lasketaan runsaammin ravintoa tarvitseviin.
Itsestään selvää on, että eri ravintoaineita on lisättävä iän ja terveyden vaatimusten mukaan. Ja esimerkiksi Pohjolan karun ilmaston katsotaan edellyttävän öljyn käyttää ankarinakin paastopäivinä.
1700-luvulla jopa Athoksella katsottiin esimerkiksi kuivattu liha ja kala paastoruoaksi, samoin makkarat, jotka siihen aikaan kylläkin olivat lähinnä kuivattua lihaa. Tämä viittaa samaan suuntaan kuin Basileios Suurenkin ohjeet: on otettava paikalliset olosuhteet huomioon ruokavaliota laadittaessa ja syötävä halvinta ja helpoimmin saatavissa olevaa ravintoa.
Ruumiin heikentäminen
Paastolla pyritään ennen kaikkea heikentämään ruumista siten, että sen syntiset halut kuihtuvat, jotta ruumis pystyisi täyttämään niitä tehtäviä, jotka Jumala ruumiille on antanut.
Synnillisiä haluja ovat kaikki, jotka pyrkivät estämään ihmistä jumalanpalveluksista ja rukouksesta, siis muun muassa ruokahalu ja unenhalu. Esimerkiksi Arsenios Suuri, niin kuin isät yleensäkin, myöntää kyllä, että syöminen ja nukkuminenkin ovat välttämättömiä terveyden säilyttämiseksi. Ihminenhän on jo Kristuksen sanojen mukaan velvollinen pitämään ruumiinsa kunnossa, ja Arsenioksen mukaan voitaisiin ajatella, että saisi nukkua jopa tunninkin vuorokaudessa.
On kuitenkin muistettava, että ne, jotka viettävät enkelielämää, siis asuvat luostarissa päätoimisina jumalanpalvelusten toimittajina, kuihduttavat ruumistaan enemmän kuin maailmassa elävät, koska luostarissa he pyrkivät enkelien ruumiittomuuteen. Samaan aikaan on kuitenkin alusta asti korostettu selvästi sitä, että liioittelu on samaa kuin itsemurha.
Kerrotaan kyllä pyhimyksistä, jotka menivät suorastaan mahdottomuuksiin: jotkut eivät syö muuta kuin ehtoollisen, mutta sellaiset tapaukset, siis mahdottomuudet, on nähtävä Jumalan armon erityisinä ilmentyminä, ei esimerkkeinä siitä, miten tulisi paastota, niin kuin lännessä eräät tuntuvat käsittäneen.
Ruokapaaston toinen, jo varhain tiedostettu tarkoitus on rahan säästäminen hyväntekeväisyyttä varten ja ajan säästäminen Jumalan mieleisiin toimiin, ennen muuta rukoukseen mutta miksei hyväntekeväisyyteenkin.
Hengelliseen keskittyminen
Millaista paasto sitten ravinnon kannalta onkin, on aina muistettava, että ellei siihen liity sielun paastoa, se on täysin arvotonta hengelliseltä kannalta. Siksi esimerkiksi kasvissyöjiä ei pidetä paastoajina.
Isät pitävät paastoaikaa erityisen nautittavana juuri siksi, että silloin saa keskittyä rukoukseen ja jumalanpalvelukseen eikö tarvitse tuhlata aikaa maallisiin täihin ja huoliin, kuten syömiseen ja nukkumiseen.
Usein puhutaan, myös erityisestä katumusmielialan herättämisestä paastoon liittyvänä, ja se on tietysti oikein, mutta katumusmielialaa olisi kyllä syytä herätellä vähän muulloinkin.
Maailmassa elävien suhteen Kirkko toivoisi, että niin moni kuin mahdollista voisi vähentää maallisia töitäänkin paastoaikana. Mutta koska maailmassa elämistäkin pidetään Jumalan työnä, myös maalliset ammatit halutaan nähdä erityisinä armolahjoina, kutsumuksena, niin se vaikuttaa myös paastoamiseen. Eli vielä kerran: on syötävä niin paljon ja niin vahvaa ruokaa, kuin on syötävä, jotta pystyy toteuttamaan tätäkin kutsumustaan, eikä osoittaudu palvelijaksi, joka hautasi maahan ainoan talenttinsa.
Tältä pohjalta ymmärtää, miksi esimerkiksi luostariin meno voi olla jopa synti: kutsumus ei yksinkertaisesti ole siellä. Siitä syystä on idän kirkossa aina ollut myös mahdollista perua mahdollisesti annetut munkkilupaukset ja kuitenkin pysyä kirkon täysivaltaisena jäsenenä ilman mitään rangaistuksia: päinvastoin, erehdyksen korjaaminenhan on toki vain kiitettävää.
Myös toisinpäin on muuten mahdollista toimia: jos on erehdyksessä mennyt naimisiin, vaikka luostarikutsu olisikin ollut todellinen leiviskä, saa tietysti puolison luvalla mennä luostariin.
Paasto ja juhlapäivät
Juhlapäivät eivät ole paastopäiviä, lukuun ottamatta ristin juhlaa 14.9. Juhlapäiviä ovat paitsi pääsiäinen ja 12 suurta juhlaa myös monet muut päivät: paikallisten pyhien päivät, Suomessa esimerkiksi Sergei ja Herman Valamolaiset, kirkon nimipäivät, jopa omakin nimipäivä, ja mitä nyt haluaa erikoisesti juhlia.
Jos tarkastelee kalenteria, huomaa että tahallisesti on pyritty välttämään mahdollisiakaan, ainakaan yleisesti juhlittavia juhlapäiviä niinä kuukausina, joihin Suuri paasto saattaa osua. Oikeastaan vain Johannes Edelläkävijän pään löytymisen muisto ja ilmestyspäivä, jonka täytyy olla 25.3. niin kauan kuin joulu on 25.12. muodostavat katkoksen suureen paastoon.
Ehkä tulee vielä korostaa, että yleisen tulkinnan mukaan paastoaikana ei syödä eläinkunnan tuotteita edes lauantaisin tai sunnuntaisinkaan, vaikka ne eivät olekaan paastopäiviä.
Se korostaa omalla tavallaan sitä, että pelkkä ruokapaasto ei ole paastoa ollenkaan; lauantaisin ja sunnuntaisin täytyy juhlia, iloita ja levätä, siis pitää taukoa katumisesta ja hyvistä töistä ja paradoksaalista mutta totta, jopa jumalanpalveluksista: me maailmassa elävät emme aina ole selvillä siitä, että arkipäivien palvelukset ovat huomattavastikin pitempiä kuin pyhäpäivien.
Selitys siihen, että ruokapaastoa ei tästä huolimatta katkaista lauantaisin ja sunnuntaisin eikö muulloinkaan, piilee siinä jo varhain tehdyssä havainnossa, että ruokavalion äkillinen muuttaminen on vaikeaa niin ruumiillisesti kuin henkisestikin. Kaikenlaiset vatsakivut ja muut sellaiset voivat olla seurauksena.
Paaston alku on myös aina tunnettua riidan aikaa, ja monet muutkin psyykkiset hankaluudet, kuten masentuminen, kuuluvat kuvaan. Silloin ruokavalion turhanaikainen vaihteleminen saattaisi koitua jopa kohtalokkaaksi.
Muihin pitkiin paastoihin ei laskeuduta samalla tavalla kuin Suureen paastoon. Tämä johtunee siitä, että niiden aikana ei tarvitse toisaalta paastota erityisen ankarasti ja ruokavalio siis on joka tapauksessa normaalimman vaihtelevaa, eikä pelkkää kuivien papujen popsimista. Ankarat yksipäiväiset paastot taas kyllä kestää suuremmitta katastrofeitta.
Paasto ja ehtoollinen
Ankarista paastoista mainittakoon vielä ankarin: ehtoollisen edellä ei saa syödä eikä juodakaan mitään. Ohjeet tosin vaihtelevat: jotkut sanovat, että edellisestä illasta asti on paastottava täysin, toiset arvelevat, että klo 24 yöllä olisi sopiva aika aloittaa, neuvoopa joku alkamaan vasta klo 3 tai 4 aamuyöstä.
Viimemainittu ohje on lähinnä voimassa Athoksella ja muissakin luostareissa, joissa toimitetaan kirjaimellisesti ”kokoöisiä vigilioita, jolloin täysi syömättömyys tulisi liian raskaaksi. Paastoaminen ennen ehtoollista myös selkeimmin toteuttaa muinaista ajatusta Jumalan kohtaamiseen valmistautumisesta.
Ehtoolliseen osallistuminen katkaisee aina paaston. Siksi paastopäivinä ei saa toimittaa liturgiaa. Tässä taas yksi asia, jossa paavilla riittää selittämistä. Jos ehtoolliseen osallistuu esimerkiksi ristin juhlapäivänä, loppuu paasto siihen. Toisaalta ja se on kuitenkin tärkeintä, ehtoolliseen saa osallistua joka päivä, eikä toisaalta ruokavaliota siis tarvitse vaihtaa, vaikka lopettaisikin paastoamisen.
Siitä syystä ankarimpinakin paastopäivinä, paitsi suurena perjantaina, toimitetaan ennenpyhitettyjen lahjain liturgia.
13.11.2025
rovasti Johannes Seppälä 1976