Tiedetään, että jo ensimmäisellä vuosisadalla kristityt kuvasivat neljää evankelista symbolisesti paratiisin neljällä virralla, jotka elähdyttivät koko maailman ja erityisesti koko paratiisin, Jumalan valtakunnan maanpäällisen osan, kirkon.
Sangen varhain on löydettävissä merkkejä myös siitä, että evankelistoihin yhdistettiin ne neljä olentoa, joista profeetta Hesekiel puhuu ja jotka ympäröivät Herran valtaistuinta:
”Sen keskeltä näkyivät neljän olennon hahmot. Ja näöltänsä ne olivat tällaiset: niillä oli ihmisen hahmo. Ja niillä oli neljät kasvot kullakin… Ja niiden kasvot olivat ihmiskasvojen kaltaiset; mutta oikealla puolen oli niillä neljällä leijonankasvot, vasemmalla puolen oli niillä neljällä härän kasvot, myös oli niillä neljällä kotkan kasvot” (Hes. 1:5–6:10).
Samat olennot näki myös evankelista Johannes niin kuin hän ilmestyskirjassaan kertoo:
”Ja valtaistuimen ympärillä oli neljä olentoa, edestä ja takaa silmiä täynnä. Ja ensimmäinen olento oli leijonan näköinen, ja toinen olento nuoren härän näköinen, ja kolmannella olennolla oli ikään kuin ihmisen kasvot, ja neljäs olento oli lentävän kotkan näköinen” (Ilm. 4:6–7).
Varhaisimpiin varmoihin tietoihin siitä, että nämä neljä hahmoa yhdistettiin evankelistoihin, kuuluu pyhän Ireneoksen, Lyonin piispan (+202), teos Adversus Haereses, Harhaoppeja vastaan. Tämän teoksen mukaan Matteuksen vertauskuvana olisi ihminen, Markuksen kotka, Luukkaan härkä ja Johanneksen leijona.
Ireneos nimittääkin evankeliumeja ”neliönmuotoiseksi evankeliumiksi”, evangelion tetramorfon. Hän yhdistää neliluvun myös Jumalan neljään liittoon ihmisen kanssa: Aadam, Nooa, Mooses ja Kristus.
Myös pyhä Augustinus tuntee tämän vertauskuvallisen tulkinnan. Hän mainitsee toisenkin järjestyksen, joka tuntuu tulleen vallitsevaksi pyhän Hieronymuksen ajoista lähtien, ja jonka mukaan Matteuksen symbolina on ihminen, Luukkaan härkä, mutta Markuksen leijona ja Johanneksen kotka.
Joskus näkee härän sijalla toisen uhrieläimen, karitsan. Tämä tulkinta on vakiintunut kirkkomme ikonitaiteessa ja esimerkiksi evankeliumikirjojen kannessa olevissa evankelistojen kuvissa.
Mainittakoon tässä myös, että evankeliumikirjan kannessa evankelistain järjestys on tämä: ylhäällä Matteus ja Johannes symboleineen, alhaalla Markus ja Luukas. Selitykset siitä, miksi nämä vertauskuvat liitetään juuri evankelistoihin vaihtelevat.
Varsin yleisesti hyväksytyltä tuntuu pyhän Hieronymuksen selitys: Matteuksen evankeliumissa on esitetty Kristuksen inhimillinen sukuluettelo, Markuksen evankeliumissa kuuluu autiomaassa karjuvan leijonan ääni, ”huutavan ääni erämaassa”, Luukas kertoo Sakariaasta, joka oli uhripappi ja joka myös itse joutui uhraamaan henkensä, ja Johanneksella vihdoin tulee näkyviin Sanan verraton korkeus.
Tämän selityksen hyväksyy myös pyhä Gregorius Dialogus, joka perimätiedon mukaan on ennenpyhitettyjen lahjain liturgian käyttöönottaja, mutta hän yhdistää eläinhahmot myös suoraan Jeesukseen Kristukseen, joka otti ruumiin (ihminen), antoi itsensä uhriksi meidän edestämme (härkä, karitsa), murskasi kuoleman kahleet (leijona) ja nousi taivaaseen (kotka).
Verrattakoon tähän Jerusalemin patriarkan Sofronioksen selitystä: leijona on Jeesuksen Kristuksen vallan symboli, uhrieläin Hänen ylipapillisen palveluksensa symboli, ihminen kuvaa hänen lihaksitulemistaan ja kotka Pyhän Hengen voiman laskeutumista.
Hyväksyimmepä minkä tulkinnan tahansa, niin on todettava, että nämä neljä hahmoa ovat erottamattomasti liittyneet kirkkomme ikonitaiteeseen osana sen rikasta symboliikkaa.
Evankelista Johannes kertoo ilmestyskirjassaan: ”Ja niillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, ja ne olivat yltympäri ja sisältä silmiä täynnä. Ja ne sanoivat lakkaamatta yötä päivää: ’Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on’” (Ilm. 4:8).
Tämän mukaisesti nuo neljä muotoa tulevat meitä vastaan myös sanallisessa esityksessä joka liturgiassa papin sanoessa ”Voittoveisua laulaen (kotka), huutaen (härkä), ääntäen (leijona) ja lausuen (ihminen)”.
rovasti Johannes Seppälä 1979
24.9.2025
Kuvat: Evankeliumikirjan kansi ja alkulehtiä 1800-luvun evankeliumikirjasta Suomen ortodoksisen kirkkomuseon kokoelmista.
