Kristuksessa rakkaat Jyväskylän seurakunnan jäsenet!
Lauantaina 9. elokuuta kantautui korviimme suruviestin Saarijärven pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen rukoushuoneen aamuyöllä syttyneestä tulipalosta.
Vuonna 1989 pitkälti talkootyönä rakennettu pyöröhirsinen pyhäkkö kärsi palossa kattorakenteiden, kuistin ja eteishuoneen osalta mittavat vahingot.
Pelastuslaitoksen nopean toiminnan ansiosta paloa saatiin kuitenkin rajattua ja pyhäkön arvokas irtain lähes kokonaisuudessaan pelastettua, eikä henkilövahinkoja syntynyt.
Liki kolmenkymmenen Saarijärvellä asuvan ortodoksin lisäksi tsasouna on palvellut viime vuosina myös paikkakunnalle asettunutta ukrainalaista pakolaisväestöä ja naapurikuntien asukkaita.
Pyhäkön tuhoutuminen on järkyttänyt laajasti paikkakuntalaisten lisäksi koko Jyväskylän seurakunnan ja Kuopion ja Karjalan hiippakunnan jäseniä.
Menetyksestä huolimatta seurakunnan toiminta Saarijärvellä jatkuu, sillä evankelis-luterilainen seurakunta on jo ekumeenisen yhteistyön hengessä tarjonnut apuaan ortodoksisen jumalanpalveluselämän jatkon turvaamiseksi paikkakunnalla.
Kuopion ja Karjalan hiippakunnan piispana myötäelän syvästi saarijärveläisten ortodoksien menetyksen ja huolen, mutta samalla muistutan Jumalan varjeluksesta. Pyhä apostoli Paavali muistuttaa toisessa kirjeessään tessalonikalaisille, että ”Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teitä pahalta” (2. Tess. 3:3).
Lauantaiöinen murheellinen tapahtuma on nähtävä muistutuksena meille oman pyhäkön merkityksestä ja arvosta rukouspaikkana. Usein kuitenkin huomaamme sen arvon vasta jälkikäteen.
Kannustan teitä nyt entistä suuremmalla innolla kokoontumaan yhteisiin rukouksiin ja luottamaan, että Jumalan avulla saatte jälleen ansaitsemanne rukouspaikan.
Myötäeläen ja siunaten
+Arseni
Kuopion ja Karjalan metropoliita
10.8.2025