Muinaisen kirkollisen tradition mukaan on neljännen evankeliumin kirjoittaja apostoli Johannes, Sebedeuksen poika ja Jaakobin veli. Ensimmäisen kerran Johannes tapasi Jeesuksen silloin, kun Johannes Edelläkävijä osoitti tämän hänelle ja Andreaalle, Simon Pietarin veljelle, sanoen ”Katso, Jumalan Karitsa!” (Joh. 1:35–).
Tämä ensimmäinen tapaaminen jäi kuitenkin lyhyeksi ja vasta vähän myöhemmin Jeesus varsinaisesti kutsui Johanneksen ja hänen veljensä Jaakobin apostoliensa joukkoon tavattuaan heidät Galilean järvellä kalastamassa isänsä jatämän palkkalaisten kanssa (Mark 1:19–20).
Voidaan päätellä Uuden testamentin kertomusten perusteella, että Johanneksen perhe oli varsin varakas. On myös ilmeistä, että hänet veljineen oli kasvatettu Messiaan odotuksen täyttämässä ilmapiirissä. Siihen viittaa muun muassa se, että hän kuului Johannes Edelläkävijän opetuslapsiin.
Johanneksen äiti oli Salome, yksi mirhantuojanaisista. Tradition mukaan hän oli jonkinlaista sukua Jeesukselle ja Hänen vanhemmilleen, mutta Uuden testamentin perusteella on mahdotonta päätellä varmuudella sukulaisuuden laatua, tai että sukulaisuus olisi ollut kovin läheinen. Tuntuu todennäköiseltä sen perusteella, että ilmeisestikään Johannes ei tuntenut Jeesusta ennen kuin Edelläkävijä tutustutti heidät.
On kuitenkin esitetty, että Salome olisi ollut Jumalansynnyttäjän sisar. Johtuen ”sisar” ja ”veli” sanojen tavattoman laajasta käytöstä Uuden testamentin aikaan, emme kuitenkaan voi tietää, minkälaisesta sisaruudesta olisi kysymys. Mahdollisesti Salome olikin Joosefin, Marian kihlaajan, sisar.
Synaksaarien mukaan Salome taas olisi ollut Joosefin tytär tämän edellisestä avioliitosta ja siis Jeesuksen sisar. Näin ollen Jeesus olisi ollut Johanneksen eno. Sukulaisuuden puolesta tuntuu tavallaan puhuvan se seikka, että nimenomaan Johannes oli Jeesukselle erikoisen läheinen, se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti.
Johannes oli kotoisin Galileasta, niin kuin muutkin apostolit. Luonteeltaan hän oli ilmeisesti erityisen kiivas ja äkkipikainen, taipuvainen noudattamaan hetken mielijohteita, kukaties enemmän kuin kiivaudestaan muuten tunnettu Pietari. Kiivauden puolesta puhuu muun muassa kertomus siitä, miten Jeesusta opetuslapsineen ei haluttu ottaa vastaan eräässä samarialaisessa kylässä. Silloin Jaakob ja Johannes sanoivat Jeesukselle ”Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäkään heidät?” (Luuk 9:54).
Vanhan tulkinnan mukaan myös lisänimi Boanerges, Ukkosenjylinän pojat, jonka Jeesus veljeksille antoi (Mark 3:17), olisi johtunut nimenomaan heidän äkkipikaisesta luonteestaan.
Olettaen, että Johannes perusluonteeltaan oli kiivas ja äkkipikainen, on psykologisesti varsin ymmärrettävää, että juuri hänestä kehkeytyi varsinainen rakkauden apostoli. Olihan silloin ehkä juuri rakkaudettomuus se pahe, jota vastaan hänen henkilökohtaisesti täytyi eniten taistella ja jonka näkemisestä ympäristössään hän myös eniten kärsi.
Evankeliumien yksimielisen todistuksen mukaan Johannes kuului eräänlaiseen apostolien sisärenkaaseen, joka sai olla mukana usein silloinkin, kun Jeesus ei halunnut muuten seuraa. Tähän sisäpiiriin kuului kolme apostolia: Pietari, Jaakob ja Johannes. He saivat olla läsnä muun muassa Herran kirkastuessa vuorella, Jairuksen tyttären herättämisessä ja Getsemanessa Herran rukoillessa.
Evankeliumit sisältävät muutenkin varsin paljon tietoja Johanneksesta ja hänen veljestään. Kerrotaan esimerkiksi, miten he, tai heidän äitinsä, pyysivät Jeesukselta erityistä kunniasijaa tämän valtakunnassa (Matt 20:20–, Mark. 10:35–). Jeesuksen suurta rakkautta Johannesta kohtaan osoittaa myös, että Hän ristillä luovutti äitinsä Johanneksen hoitoon. Johannes muuten ilmeisesti oli ainoa apostoli, joka oli Jeesuksen lähellä koko Hänen kärsimyksensä ajan.
Apostolien tekojen kirjasta saamme edelleen tietää, että Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Johannes Pietarin ja Jaakobin, Herran veljen, kanssa olivat ilmeisessä johtoasemassa seurakunnassa. Huomattakoon kuitenkin, että Jerusalemin seurakunnan piispana oli Jaakob, eikä joku näistä ”suosikeista”.
Juuri Pietari ja Johannes joutuivat suuren neuvoston eteen selvittämään toimintaansa (Ap.t. 4), heidät lähetettiin Samariaan kättenpäällepanemisen, voitelun sakramenttia toimittamaan (Ap.t. 8:14) Filippuksen kastamille ja Paavalin kirjeistä tiedämme, että hän Jerusalemissa käydessään tapasi nimenomaan ”Jaakobin ja Keefaan ja Johanneksen, joita pidettiin pylväinä” (Gal 2:9).
Näihin aikoihin Johanneksen jäljet Uudesta testamentista kuitenkin katoavat. Näyttää siltä, että kun Paavali kävi Jerusalemissa ennen Roomaan viemistään, hän ei enää tavannut Johannesta siellä, ainakaan tätä ei kertomuksessa mainita (Ap.t. 21:15–). Ja vaikka ilmestyskirja antaakin tiedon, että Johannes myöhemmin oli Patmoksessa karkotettuna, emme siis Uuden testamentin perusteella tiedä enempää hänen vaiheistansa.
Kirkollinen traditio kuitenkin tietää lisää, ja sen tietojen mukaan, kun apostolit ”jakoivat maailman”, missä kukin heistä pääasiassa saarnaisi, tuli Johanneksen osalle Vähä-Aasia. Tässä kohdin on hyvä verrata muun muassa Eusebioksen kirkkohistorian tietoja.
Yleensä ollaankin taipuvaisia hyväksymään tradition tieto tässä suhteessa. Sen mukaan Johannes olisi toiminut pääpaikkanaan Efesos Vähän-Aasian piispana, ehkä nimenomaan niiden seitsemän seurakunnan ylipaimenena, joille ilmestyskirjakin on osoitettu. Mitään ”tieteellisesti varmaa” tietoa hänen toiminnastaan emme kuitenkaan voi saada.
Oikeastaan ainoa varmana pidettävä tieto on vain se, että hänet keisari Domitianuksen aikana (81–96) karkotettiin Patmoksen saarelle, ja että hän ilmeisesti keisari Nervan aikana (96–98) pääsi sieltä palaamaan Efesokseen. Siellä hän myös tradition mukaan kuoli, yleisimmin hyväksyttynä kuolinaikana mainitaan vuotta 104. Joka tapauksessa ollaan nykyään valmiit hyväksymään, että Johannes eli tavattoman vanhaksi, yli satavuotiaaksi.
Mitään tarkempaa tietoa hänen kuolemastaan meillä ei ole. Traditio on kuitenkin varsin yksimielinen siitä, että hän ei kuollut marttyyrikuolemaa, vaan luonnollisen kuoleman. On tosin olemassa vanha Papiaan nimellä kulkeva tieto, jonka mukaan hän olisi kuollut jo niinkin varhain kuin vuoden 45 tienoilla, samaan aikaan kuin Jaakob. Tämän teorian kannattajat haluavat siten tulkita kirjaimellisesti Jeesuksen sanoja (Matt. 20:23) marttyyrikuolemasta molemmille veljeksille, mutta kaikkien muiden lähteitten valossa on tietoa pidettävä erittäin epävarmana ja epäluotettavana.
Johanneksen toiminnasta Efesossa ja yleensä Vähässä-Aasiassa on paljon erilaisia kertomuksia, jotkut hyvinkin selvästi sadunomaisia. Yhteistä niille voidaan katsoa olevan sen, että hän taisteli erittäin aktiivisesti ja kiivaasti pakanuutta ja harhaoppeja vastaan. Kerrotaan muun muassa, että kun hän oppilaineen meni kerran kylpylään ja sai kuulla, että harhaoppinen Kerintos oli siellä, hän sanoi ”lähdetään äkkiä pois täältä, ettei vain katto putoa päällemme”.
Johannes julisti rakkauden sanomaa niin sanoin kuin teoin. Hänen loppuajoistaan kerrotaan, että kun hän ei enää jaksanut itse mennä seurakunnan kokouksiin, hänet kannettiin niihin ja hän toisti uupuvilla voimillaan saarnansa ydinsanomaa ”lapsukaiset, rakastakaa toisianne!”
8.5.2025
rovasti Johannes Seppälä 1979
