Vanhat kansat käyttivät vuosien laskemiseen joko kuun- tai auringonkiertoon perustuvaa kalenteria. Tunnetuimpia kuukalentereja lienee juutalainen, tunnetuimpia aurinkokalentereja taas muinaisegyptiläinen, jonka kreikkalaiset omaksuivat melkein sellaisenaan ja heidän jälkeensä roomalaiset ja sitten ”koko maailma”.
Egyptiläisten aurinkokalenteri oli varsin tarkka: heidän vuotensa oli vain noin neljännesvuorokauden liian lyhyt. Ja kun vuodenajat olivat sellaisia, mitä ne Egyptissä ovat, ei tämä virhe heitä tuntunut huolestuttavan: ainakaan sille ei tehty mitään.
Kreikkalaiset, jotka olivat pikkutarkkuuden huippuja, kuitenkin hermostuivat moisesta leväperäisyydestä ja korjasivat asian joka neljäs vuosi toistuvalla karkausvuodella. Ja voidaankin sanoa, että Julius Caesar sitten saikin kalenterin tällaisessa muodossa käyttöönsä Aleksandrian kreikkalaisilta.
Jostain syystä Julius Caesar sai päähänsä, että uusi vuosi on alkava vuoden lyhyintä päivää seuraavana täytenäkuuna. Ja kun sitten oli päätetty, että uusi mainio kalenteri astuisi voimaan vuonna 46 eKr. jouduttiin vuoteen 47 eKr. lisäämään koko joukko päiviä: siitä vuodesta tuli 455 päivää pitkä.
Historiassa tämä vuosi kulkee nimellä annus confusionis, sekaannuksen vuosi. Mutta siihen sekavuus sitten loppuikin, ainakin sen piti loppua.
Pääsiäinen kuukalenterin mukaan
Oikeastaan vasta kristinusko toi ajanlaskuun lisää hankaluutta, kristityt kun eivät kapinamielisenä joukkona tyytyneet keisarin kalenteriin, vaan väen vängällä halusivat määrätä pääsiäisen, tärkeimmän pyhäpäivänsä, kuukalenterin mukaan.
Vuonna 325 kokoontunut Nikean ekumeeninen kirkolliskokous määräsi, että pääsiäistä on vietettävä kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina.
Siitä alkoi laskeminen: tarvittiin kuunpiiriä ja auringonpiiriä, aina välillä mausteeksi indiktiotakin, jolla ei muuten ole mitään tekemistä pääsiäisen tai muittenkaan kirkollisten juhlien kanssa. Ja laskemista riitti, aina siihen asti, kunnes joku keksi ystävällisesti ruveta painamaan seuraavan vuoden almanakkaa hyvissä ajoin ennen uutta vuotta.
Julius Caesar alkoi vuotensa milloin alkoi ja lykkäili karkauspäiviäkin vähän miten sattui, oikeastaan aivan säännöllisesti helmikuun 23:nnen ja 24:nnen päivän väliin, aina kuitenkin varsin hankalasti ajanlaskun kannalta.
Lähinnä idässä asioita korjailtiin edes hiukan: uusi vuosi päätettiin alkaa maaliskuusta ja karkauspäivä sijoittaa helmikuun 28:nnen jälkeen. Näin saatiin edes jotakin järjestystä. Lännessä tosin kamppaillaan vieläkin karkauspäivän kanssa helmikuun 23:nnen ja 24:nnen päivän välissä.
Mutta jotteivat ihmiset tyystin kyllästyisi ajanlaskuleikkiin, päätettiin tuo muuten tarpeeton indiktio ja sen mukana maailman luomisen vuosi alkaa syyskuun 1:sestä. Ja jossain vaiheessa kuvaan tuli mukaan myös tammikuun 1:n päivä. Niin että uusia vuosia riittää, mutta eihän hyviä juhlia ole koskaan liikaa.
Kuunpiiri, epakti ja auringonpiiri
Kuun vaiheitten laskemiseksi käytettiin kuunpiiriä eli sykliä, joka saadaan jakamalla vuosiluku 19:llä.
Idässä alku oli jälkeen maailman luomisen (jml) ja lännessä jälkeen Kristuksen syntymän (jKr). Jos jako menee tasan, kuunpiiri on 19. Periaatteessa tämän luvun pitäisi ilmoittaa kuun ikä vuoden alussa. Mutta milloin se uusi vuosi olikaan? Melkein samaa tarkoittaa lännessä epakti, jakojäännökseen lisätään vain 1, kuitenkin niin, että epakti on kuuvuoden ja aurinkovuoden välinen erotus. Kuuvuosi lyhyempänä loppuu tietenkin ennen aurinkovuotta.
Monimutkaisilla laskutempuilla saadaan kuunpiirin avulla selville, milloin kevätpäivän tasausta seuraava täysikuu on. Jotta saataisiin selville, milloin kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai on, täytyy turvautua auringonpiiriin, sykliin.Vuosiluku jaetaan nyt 28:lla ja jakojäännäs on auringonpiiri. Jos jako menee tasan piiri on 28. Taas laskukone surraamaan, ja viikonpäivä tulee esille.
Kokeillaan nyt ensiksi vanhaa kunnon juliaanista kalenteria, ei vielä uskalleta gregoriaanisiin uudistushienouksiin. Ortodokseina laskemme ajan maailman luomisesta. Esimerkiksi vuonna 1979 meillä on vuosi 7487 jälkeen maailman luomisen (jml). Siitä laskemme nuo kolme tärkeää sykliä: auringonpiiriksi saamme 11 ja kuunpiiriksi saamme 1. Ja tarpeettomaksi indiktioksi saamme 2, mutta otetaan nyt sekin mukaan, siis jakamalla vuosiluku 15:llä: jäännös on indiktio, 0=15.
Kuun perusta ja lain pääsiäinen
Aletaan nyt sitten kevätpäivän tasausta seuraavasta täysikuusta. Jotta saisimme sen selville, tarvitsemme jotain, jonka nimi kreikaksi on Σελήνης Θεμέλιον eli kuun perusta.
Sen voi laskea vaikkapa näin: kuunpiiri kerrotaan 11:llä ja tuloon lisätään 3. Tulos jaetaan 30:llä ja jäännös on kuun perusta. Siis meidän vuodellemme 1979 se on 14. Tästä saadaan kätevästi mainittu täysikuu, joka muuten on sama kuin juutalaisten pääsiäinen ja jonka takia se saikin kreikankielisen nimen ”lain pääsiäinen”.
On eri tapoja laskea pääsiäinen. Yksi mahdollisuus on, jos kuun perusta on pienempi kuin 16, vähentää se 16:sta, ja saatu tulos on pääsiäisen päivämäärä huhtikuussa, tässä tapauksessa ilmaistuna juliaanisen kalenterin eli vanhan luvun mukaan. Jos kuun perusta on suurempi kuin 16, siitä vähennetään 16 ja näin saatu jäännös vähennetään 31:stä. Tällöin saadaan päivämäärä maaliskuussa, paitsi jos jäännös on pienempi kuin 21, kevätpäivän tasaus on maaliskuun 21:s, niin siitä vähennetään vielä 1, jolloin saadaan päivämäärä huhtikuussa.
Varmaan jokainen jo huomaakin, että pääsiäinen tällä tavalla osuu välttämättä jollekin päivistä 22.3.–25.4. Esimerkkivuotenamme se on 2.4. Pääsiäisen voi laskea myös toisella tavalla: Kuunpiiriin lisätään 2 ja jos summa on 19, 20 tai 21, vähennetään 19 ja saadaan 0, 1 tai 2 ja summa kerrotaan 19:llä. Tulokseen lisätään 15 ja summa jaetaan 30:llä. Jäännös ilmoittaa, montako päivää 21.3. jälkeen pääsiäinen on. Jos muuten tulos osoittautuu olevan sunnuntaina, pääsiäinen on sitä seuraava sunnuntai. Jos tyytyy summittaiseen tulokseen, kuun perustan voi vähentää luvusta 48 ja erotuksesta mahdollisesti 31 ja pitää pääsiäisenä näin saatua lukua.
Hyväähän ei koskaan saa liikaa, joten voidaan käyttää vielä epaktiakin, jota ei saa sotkea läntiseen epaktiin. Se saadaan, kun kuun perusta vähennetään luvusta 21 jos se on negatiivinen, erotukseen lisätään 30. Tätä lukua käyttäen saadaan pääsiäinen vähentämällä siitä 3, jos jäännös on negatiivinen, lisätään vielä 30, tai lisäämällä 28 ja vähentämällä 31.
Pääsiäisen ajankohdan laskeminen
Nyt meiltä ei enää puutukaan muuta kuin tieto siitä, mille viikonpäivälle pääsiäinen osuu, ja siis milloin sitä seuraava sunnuntai eli pääsiäinen on. Nyt tarvitaan auringonpiiriä. Otamme sen, lisäämme siihen sen luvun, kuinka monta kertaa siihen sisältyy 4 eli karkausvuodet, lisäämme edelleen eräänlaisen apunumeron, jota muuten myös kutsutaan epaktiksi, sekä jaamme summan seitsemällä. Jakojäännös ilmaisee viikonpäivän nimen halutun kuukauden ensimmäisenä päivänä (0=7).
Muistakaamme edelleen, että käytämme tässä vanhaa lukua. Jos haluamme tietää vastaavasti viikonpäivät uuden luvun mukaan, lisäämme aina vuoteen 2099 asti ykkösen. 1=sunnuntai, 2=maanantai ja niin edelleen. Nämä epaktit eli suhdeluvut, jotka on kunkin kuukauden kohdalla lisättävä, ovat: maaliskuu 5 –huomioitava, että nyt vuosi alkaa maaliskuusta –, huhtikuu 1, toukokuu 3, kesäkuu 6, heinäkuu 1, elokuu 4, syyskuu 7, lokakuu 2, marraskuu 5, joulukuu 7, tammikuu 3 ja viimeisenä helmikuu 6.
Nyt onkin pikkujuttu laskea, että esimerkkivuotenamme 1979 juutalaista pääsiäistä (2.4) seuraava sunnuntai ja siis pääsiäinen on 9.4. Uuden luvun mukaan 9+13=22.4. Jotta asia kävisi hieman ketterämmin – tarvitaanhan viikonpäiviä muulloinkin kuin pääsiäisenä – keksittiin ruveta käyttämään sunnuntaikirjainta joka päivän kohdalla, niin että maaliskuun 1. on A, toinen B jaa niin edelleen takaperoisessa aakkosjärjestyksessä.
Sunnuntaikirjaimia on seitsemän ja oikeastaan ne ovat numeroita. Sama viikonpäivä vastaa yhtenä vuotena aina yhtä kirjainta. Sunnuntai siis on jokainen päivä, jonka kohdalla kunkin vuoden sunnuntaikirjain on. Tässäkin vuosi alkaa maaliskuusta, ja karkauspäivä on vuoden viimeinen eli helmikuun 29:s.
Sunnuntaikirjain voidaan laskea jakamalla auringonpiiri lisättynä karkausvuosinumerolla, eli sillä luvulla, kuinka monta kertaa luku neljä siihen sisältyy, seitsemällä. Jäännös on sunnuntaikirjain; A=1, B=2, C=3, D=4, E=5, X=6 ja Z=7. Kun näin tiedämme, että vuoden 1979 sunnuntaikirjain on X, voimme etukäteen valmistamasta kalenteristamme lukea suoraan, että 2.4. peshahia seuraava sunnuntai on 9.4.
Latinalainen pääsiäinen epaktin avulla
Samoja laskumenetelmiä voi käyttää myäs gregoriaanisen kalenterin kohdalla, ja tulokseksi saadaan tietysti latinalainen pääsiäinen. On vain koko ajan muistettava, että tarpeelliset piirit lasketaan vuodesta jKr.
Myös viikonpäivää, kuukauden ensimmäistä, laskettaessa käytetään toisenlaisia suhdelukuja, nimittäin epakteja, jotka ovat: maalis=3, huhti=6, touko=1, kesä=4, heinä=6, elo=2, syys=5, loka=6, marras=3, joulu=5, tammi=1 ja helmi=4. Näin esimerkkivuotenamme 1979 auringon läntinen piiri on 19, kuun 1. piiri 3, kuun perusta 6 ja peshah 10.4, joten siis pääsiäinen on 15.4.
Länsimaisittain oikeaoppisempaa on käyttää niin sanottua kultaista lukua eli läntistä epaktia, joka saadaan jakamalla vuosiluku 19:llä – siis sama kuin kuunpiiri – ja lisäämällä numeron 1. Taulukosta voidaan suoraan lukea kevätpäiväntasausta seuraava täysikuu: 1=14.4.; 2=3.4.; 3=23.3.; 4=11.4.; 5=31.3.; 6=18.4.; 7=8.4.; 8=28.3.; 9=16.4.; 10=5.4.; 11=25.3.; 12=13.4.; 13=13.4.; 14=22.3.; 15=10.4.; 16=30.3.; 17=17.4.; 18=7.4.; 19=27.3.
Näin olisi kaikki muuten hyvin, ellei gregoriaaninen eli uusi luku olisi tehnyt sitä onnetonta keksintää, jonka mukaan sadalla tasajaollisista vuosista vain 400:lla tasan jaolliset ovat karkausvuosia.
Siitä johtuu, että joka sadas vuosi – paitsi tietystä joka 400:ttä – ero vanhan ja uuden luvun välillä kasvaa yhdellä päivällä. 1900- ja 2000-luvulla ero on 13 päivää. Kun kevätpäiväntasauskin näin siirtyy, ei ihme, että pääsiäiset eivät täsmää eri kalentereissa.
Länsimainen kalenteri I ekumeenisen synodin vastainen
Suurin syy siihen, että idän ortodoksiset kirkot poikkeuksia, muun muassa Suomen kirkkoa, lukuun ottamatta eivät ole suostuneet siirtymään ainakaan pääsiäisen määrittelemisessä uuteen lukuun, on tietenkin, että se on paavin keksintää. Mutta taustalla vaikuttaa myös I ekumeenisen kirkolliskokouksen määräys, jossa pääsiäinen määritellään kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeiseksi sunnuntaiksi mutta vielä nimenomaan kielletään pääsiäisen viettäminen juutalaisten kanssa.
Kun tämä tulkitaan niin, ettei pääsiäistä saa viettää myöskään ennen juutalaisten pääsiäistä, ja kun juutalaiset eivät ole korjanneet omaa kalenteriaan, sattuu länsimainen pääsiäinen silloin tällöin ennen juutalaista, mikä on tietenkin aivan kauheaa. Asiassa ei auta edes se, että nykyinen tapa laskea pääsiäinen on oikeastaan sekin paavin keksintää; aikaisemmin idässä vietettiin juutalaisten pääsiäistä ja paavi oli silloin vielä ortodoksi.
Sitä paitsi juliaanisen kalenterin alati toistuva jakso – alfa eli 532 vuoden kierto – helpottaa kovasti kalenterien laatimiseen liittyvää työtä, koska aina 532 vuoden kuluttua voidaan käyttää tarkalleen samaa kalenteria!
Pääsiäisen vietosta Kreikassa
Pääsiäinen, ylösnousemuksen juhla, merkitsee Kreikassa myös luonnon ylösnousemusta, sillä useinkin on luonto juuri silloin kauneimmillaan. Vuorten rinteet, jotka kesäisin ovat yksitoikkoisen ruskeita, taikka vain piikkisten pensaitten peittämiä, muuttuvat silloin värikkääksi kukkamereksi. Se auttaa ulkonaisena seikkana ihmisiäkin kokemaan ylösnousemuksen pääsiäisriemun voimakkaana ja todellisena.
Tätä tunnetta korostaa vielä pääsiäistä edeltänyt pitkä paaston aika. Paasto ei supistu pelkästään määrättyjen ruokien karttamiseen, vaan myös erilaisia juhlia vältetään, ja siirretään ne mahdollisuuksien mukaan myöhemmäksi. Tuntuu, kuin luontokin paastoaisi juuri samaan aikaan kuin ihmisetkin, sillä talven kylmyys ja sateet ovat muuttaneet kaiken mustaksi ja ikäväksi.
Suurella viikolla aletaan varsinaiset pääsiäisvalmistelut. Jokainen, joka suinkin kykenee, hankkii kokonaisen lampaan syötäväksi pääsiäisenä, kokonaiset kylät valmistavat yhdessä suuria juhlia, joihin myös vieraat ovat tervetulleita.
Ruokien valmistaminen on kuitenkin suhteellisen yksinkertaista: lampaasta saadaan kaikki liharuoka. Ruho paistetaan vartaassa, sisäelimistä valmistetaan keittoa ja osittain niitäkin paistetaan hiilloksella. Kananmunia värjätään punaisiksi ja keitetään. Niitäkin pitää riittää annettavaksi jokaiselle pääsiäisenä. Leivotaan myös pääsiäiskakku, saframipulla, jonka keskellä on kananmuna.
Suuren lauantain iltana kaikki, vanhat ja nuoret, aikuiset ja lapset, kokoontuvat kirkkoihin. Vielä lauletaan suuren lauantain veisuja, joissa kyllä kuuluu jo ylösnousemuksen lupaus, mutta jotka vielä ovat sävyltään alakuloisia. Vihdoin, puoliyön aikaan, kaikki siirtyvät ulos ristisaatossa. Saatto pysähtyy kirkon pihalle rakennetulle korokkeelle, jolta diakoni lukee ensimmäisen evankeliumin, ja jolla toimitetaan myös koko aamupalvelus. Yleensä ilmat ovat jo niin lämpimiä, että on miellyttävämpää olla ulkosalla.
Liturgiaa varten kuitenkin siirrytään kirkkoon sisälle. Usein kuitenkin kärsimättömimmät ovat jo silloin lähteneet syömään, jaksamatta kuulla liturgiaa. Lapsilla on ollut eväitä jo taskussaan, kirkkoon tullessaan, ja heti kun pappi on ensi kertaa julistanut ylösnousemuksen sanoman, he keskittyvät syömään. Aamupalveluksesta on vaikea lähellä olevienkaan kuulla mitään, sillä kelloja soitetaan lakkaamatta, ilotulistusraketteja ammutaan ja pidetään melua kaikilla muillakin tavoilla.
Liturgiakin toimitetaan ehkä tavallista nopeammassa tahdissa, onhan suuri riemujuhla, eikä silloin tarvitse epäröidä. Kuitenkin yön jumalanpalvelukset ovat vain juhlimisen alkua, ja vaikka ei nykyaikana voidakaan juhlia ehkä kahdeksaa päivää, niin pari päivää pitää ainakin viettää juhlassa. Jo yöllä monet siirtyvät paistamaan lampaitaan hiilloksella, ja niiden kypsymistä odoteltaessa syödään keittoa. Parhaat viinit on myös varattu suurta juhlaa varten, on hankittu myös soittajia paikalle ja juhlaa vietetään syöden, tanssien ja tanssijoita katsellen.
Ensimmäinen pääsiäispäivä kuluukin yleensä kokonaan juhlinnassa, innokkaimmat jatkavat vielä seuraavanakin yönä. Vaikka hurjin juhlinta yleensä kuitenkin loppuu jo sunnuntaina, niin pääsiäinen jatkuu. Maanantaina on kirkoissa niin sanottu toinen ylösnousemus, ehtoopalvelus, johon tuodaan erikoisesti lapset. Vaikka lapset saivat ollakin mukana pääsiäisyönä, niin ehkä he kuitenkin tajuavat paremmin tämän ”toisen ylösnousemuksen”, ovathan he silloin virkeämpiä, ja palveluksenakin se on lyhyt.
Silloin jaetaan jälleen kananmunia, kultaisia ja punaisia, kirkoissa, niin kuin niitä jaettiin jo pääsiäisyön liturgiankin jälkeen. Kirkko on koristeltu samoin kuin yöllä, ja lapset saavat pitää palavia kynttiläitä, aina valkoisia, käsissään.
1.5.2025
rovasti Johannes Seppälä (1979)
