Pääsiäisviikkoa kutsutaan termeillä uudelleen ”vihkimisen” (εγκαίνια) viikko ja ”kirkas viikko” (светлая седмица).
Kristuksen ilmestyminen opetuslapsille ”viikon kuluttua” (Joh. 20:26) inspiroi apostolisella ajalla apokryfisen Barnabaan kirjeen kirjoittajaa ja Justinos Marttyyriä ottamaan käyttöön ilmaisun ”kahdeksas päivä”.
Gregorios Teologi (329–390) ja Basileios Suuri (330–379) liittivät yhteen ”ensimmäisen” ja ”kahdeksannen” päivän.
Gregorios ja Basileios kutsuivat pääsiäistä ”ensimmäiseksi ja ainoaksi” (πρώτε και μια) päiväksi. Heidän mukaansa pääsiäinen oli ennuskuva kahdeksannesta päivästä, joka oli uuden ja ikuisen ajanjakson alku. Se alkoi Kristuksen ylösnousemuksesta.
Gregorioksen ja Basileioksen teema ylösnousemuksesta ”kahdeksantena päivänä” (ὀγδοάς) oli vastaus gnostilaiseen oppiin seitsemästä taivaasta. Kirkkoisien vastateesi gnostilaiseen ogdoadin harhaoppiin oli lukuihin ”yksi” ja ”kahdeksan” luotu yhteyden symboliikka.
Oktoehos, kahdeksan kokonaisuutta ylösnousemuksen hymnejä, syntyi tästä symboliikasta.
Oktoehoksen teksteissä kertautuvat Raamatun historian teemat maailman luomisesta, Kristuksen kasteesta, Kaanaan häistä, viiden leivän ihmeestä, ylösnousemisesta, apostolien lähettämisestä ja Pyhän Hengen alaslaskeutumisesta.
Kahdeksannen päivän, sunnuntain eli ylösnousemuspäivän tematiikan kehittely jatkui. Basileios Suuri kutsui sunnuntaita pääsiäisen tavoin ”ainoaksi” päiväksi. Johannes Damaskolaiselle sunnuntai oli ”illaton päivä”.
Ehtooveisun lause ”elettyämme auringon laskuun, nähtyämme illan koiton” on kielikuva ehtoovalosta (φῶς ἐσπερινόν).
Sergei Bulgakov muokkasi ehtooveisun ”ehtoovalosta” (свет вечерний) päättymätöntä pääsiäiskirkkautta kuvaavan ilmauksen ”illaton valo” (свет невечерний).
Kirkas viikko päättyy Tuomaan sunnuntaihin. Siitä käytetty nimitys ”antipasha” tarkoitti varhaiskeskiajalla pääsiäisen päätösjuhlaa kahdeksantena päivänä.
20.4.2025
