Koululaisten liturgia Kajaanissa 23.4.

Perinteinen Kainuun koululaisten Pääsiäinen kirkkaan viikon keskiviikkona 23.4. klo 10 Kajaanin kirkossa. Kajaanin ulkopuolelta tulevien ruokailusta on sovittava Keskuskoulun keittiön kanssa.  

Aamun Koitto muuttuu

Aamun Koitto muuttuu vuonna 2025 kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti kaksi kertaa vuodessa ilmestyväksi aikakauslehdeksi. Muutoksen taustalla ovat sekä säästösyyt että halu ohjata entistä suurempi osuus lehden budjetista postikulujen sijaan sekä verkkolehden että painetun lehden sisällöntuotantoon. Lehti jaetaan kaikille samanlaisena, eli hiippakuntakohtaiset liitteet jäävät lehdestä pois. Seurakuntien kuulumiset ja yhteystiedot löytyvät lehdestä myös jatkossa, mutta jumalanpalveluslistoja ei … Lue lisää

Pia Koivurova Kainuun kanttorin tehtävien hoitajaksi

Avoinna ollutta Kainuun kappeliseurakunnan kanttorin tointa haki 22.11. päättyneen hakuajan puitteissa yksi hakija, kirkkomusiikin opiskelija Pia Koivurova. Hän ei kuitenkaan täytä kirkkojärjestyksen (§ 133) mukaisia kelpoisuusehtoja kanttorin toimeen. Metropoliitta Elia on hiippakunnan piispana määrännyt Koivurovan toimimaan Kainuun kappeliseurakunnan kanttorin tehtävien hoitajana määräaikaisesti ajalla 1.1.2025-31.12.2025.

Kripari 2025

Tänä vuonna seurakuntamme järjestää kaikille seurakunnan nuorille avoimen kristinoppileirin Neittävän kylätalolla, Vaalassa 8.-15.6.2025.  Leiriviikon ohjelmassa on jumalanpalveluksia, opetusta, pelejä ja muuta mukavaa tekemistä. Majoitus, opetus ja ruokailu tapahtuu Neittävän kylätalolla. Talossa on tytöille ja pojille omat majoitustilat. Lisäksi yhteiset opetustilat, pesutilat, ulkosauna, ruokailutilat, kota. Lähistöllä on myös uintimahdollisuus. Osoite Uutelanperäntie 18, Vaala. Teemme leirin aikana … Lue lisää

Iltapalvelusten alkamisaika 2025 alusta

Koko Pohjois-Suomen ortodoksisessa seurakunnassa noudatetaan vuoden 2025 alusta lukien samaa iltapalvelusten alkamisaikaa. Kaikki illalla toimitettavat jumalanpalvelukset alkavat myös Kainuussa pääsääntöisesti klo 17.00 Esimerkiksi vigiliat, ehtoopalvelukset ja EPL-liturgiat alkavat klo 17.00