Joulun yössä luonnon äänet vaimenevat. Kirkon sanoma korostaa Kristuksen syntymässä Jumalan lihaksitulemisen salaisuutta: Jumala tuli ihmiseksi, lähelle meitä kaikkia. Tämä juhla koskettaa sekä taivasta että maata, sillä Jumalan lihaksitulemisen mysteerin ytimessä on Jumalan ja luodun todellisuuden kohtaaminen.
Jo varhain kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina kirkon isät näkivät Kristuksen syntymässä koko ihmiskunnan historian käännekohdan. Pyhä Ireneios Lyonilainen rinnasti Aadamin ja Kristuksen sekä Eevan ja Neitsyt Marian toisiinsa: ensimmäisen Aadamin tottelemattomuus toi maailmaan kuoleman, mutta neitseestä syntynyt uusi Aadam tuo elämän. Se, mikä lankesi puun kautta, parannetaan jälleen puun kautta.
Kirkon isien mukaan Aadam luotiin Jumalan kuvan mukaan – Jumalan iankaikkisen Pojan esikuvan mukaisesti. Juuri tähän muotoon Jumala itse syntyy ihmiseksi: parantaakseen, kirkastaakseen ja palauttaakseen turmeltuneen ihmisluonnon siihen kutsumukseen, johon se alun perin luotiin – Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Lihaksituleminen ei ole vain Jumalan lähestymistä ihmistä kohti, vaan myös ihmisen kutsu elämään Jumalan yhteydessä.
Pyhä Ignatios Antiokialainen, Jumalankantaja ja marttyyri, opettaa, että Jumalan inkarnaatio on sekä historiallinen että kosminen salaisuus. Jeesus Kristus on todellinen Jumala, joka tuli todelliseksi ihmiseksi Jumalan pelastussuunnitelman mukaisesti: Neitsyt Mariasta, Daavidin siementä ja Pyhästä Hengestä. Hänen syntymänsä, kasteensa ja ristinkuolemansa muodostavat yhtenäisen pelastustyön, joka tähtää koko luomakunnan puhdistamiseen ja pelastamiseen.
Ignatioksen mukaan Jumalan lihaksitulo tapahtui nöyryydessä ja salaisuudessa, jopa pahalta – ”tämän maailman hallitsijalta” – salassa. Sen seuraukset olivat kuitenkin kosmiset: Kristuksen syntymä mursi pahan vallan, hajotti kuoleman siteet ja käynnisti uuden, iankaikkisen elämän todellisuuden.
Kristilliselle uskolle keskeistä on, että Kristuksessa jumalallinen ja inhimillinen luonto ovat täydellisesti yhdistyneet: ei sekoittuen, ei muuttuen, ei jakaantuen eikä erottautuen, vaan yhdessä ja samassa persoonassa. Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen voisi tulla osalliseksi Jumalan elämästä.
Tämä totuus ilmenee myös joulun ikonografiassa. Jouluikonissa Kristus-lasta pestään kuten ketä tahansa vastasyntynyttä. Marian raskaus ja synnytys olivat todellisia ja inhimillisiä, vaikka sikiäminen olikin neitseellinen ja synnytys kirkon perimätiedon mukaan kivuton. Kristus syntyi ihmiseksi totisesti, ei näennäisesti, ja astui täyteen ihmisyyteen parantaakseen sen sisältä käsin.
Konstantinopolin arkkipiispa pyhä Johannes Krysostomos kuvaa juhlan iloa niin, että taivaallinen ja maallinen kohtaavat: enkelit ja paimenet yhtyvät ylistykseen nähdessään Luojan köyhänä lapsena sylissään. Hän, joka on ylhäältä, asuu nyt alhaalla meidän pelastuksemme tähden. Jumalan rakkaus ilmenee heikkoudessa ja nöyryydessä; Kristus syntyy ahtaaseen luolaan kuitenkaan jumaluuttaan menettämättä.
Idän tietäjät seurasivat Betlehemin tähteä löytääkseen Vapahtajan – samoin me Kainuussa saamme katsoa tähtitaivasta toivon majakkana. Kainuun talvinen maisema on monille hengellinen koti. Lumipeitteiset puut, jään hiljaisuus ja tähtikirkkaat yöt ovat puhuneet meille rauhasta ja Jumalan läsnäolosta.
Samalla meidän on kuitenkin uskollisesti katsottava myös todellisuutta: ilmastonmuutos on muuttanut ja muuttaa yhä useamman talven luonnetta. Enää ei voi pitää itsestäänselvyytenä, että talvi olisi aina kylmä ja runsasluminen. Leudot säät ja sään ääri-ilmiöt vaikuttavat metsiin, vesiin ja kainuulaiseen arkeen.
Samalla meidän on tunnistettava aikamme todellisuus. Ilmastonmuutos muuttaa yhä useamman talven luonnetta, eikä kylmä ja runsasluminen talvi ole enää itsestäänselvyys. Muutokset koskettavat myös Kainuun ympäristöä ja ihmisten arkea.
Tämä haastaa kristillisen ajattelun. Lihaksitulemisen mysteeri liittää Jumalan ihmiseen ja siten myös luomakuntaan. Kun Jumala tuli osaksi luotua maailmaa, meitä kutsutaan kantamaan vastuuta siitä, mikä on uskottu käsiimme. Ilmastonmuutos koskettaa erityisesti heikompia ja tulevia sukupolvia. Kristillinen rakkauden käsky sitoo meidät huolehtimaan lähimmäisestä ja koko luomakunnasta. Usko ei ole pakoa todellisuudesta, vaan voima vastata siihen armollisesti ja viisaasti. Ihminen on asetettu viljelemään ja varjelemaan luomakuntaa.
Rukous ja vastuu kuuluvat yhteen. Rukous ei ole vain toivomista, vaan se kasvattaa meitä näkemään maailman Jumalan lahjana ja toimimaan sen hyväksi. Jokainen meistä voi etsiä konkreettisia tapoja suojella luontoa, vähentää omaa hiilijalanjälkeään ja tukea niitä, joiden elämä kärsii tästä muutoksesta. Kirkon liturginen elämä – ehtoollinen, rukous ja paasto – ohjaa meitä nöyryyteen ja vastuullisuuteen.
Joulun sanomaa ei murra epävarmuus tai pelko. Kristuksen syntymä muistuttaa, että Jumala itse tulee maailmaan kantamaan sen haavoittuneisuuden ja synnin taakan. Tämä antaa meille voimaa kohdata muutokset ja toimia rakkaudella ja viisaudella.
Tänä jouluna rukoilemme erityisesti rauhan puolesta. Monin paikoin lapset eivät saa elää turvassa. Rukoilkaamme, että Ukrainan, Lähi-idän ja muiden kärsivien alueiden lapset saisivat viettää joulua ilman pelkoa ja väkivaltaa. Rukoilkaamme, että rauhan tähti loistaisi heidän yllään niin kuin se kerran loisti Betlehemissä.
Rukoilkaamme myös luomakunnan ja rauhan puolesta: että oppisimme elämään sovussa Jumalan luoman maailman ja toistemme kanssa, suojellen elämää ja toivoa. Tehkäämme yhdessä uskomme mukaisia tekoja. Kristus tuli maailmaan pelastamaan sen – ja meidän tehtävämme on pitää lihaksitulemisen mysteeri elävänä.
Kristus syntyy – kiittäkää!