Aamun Koitto muuttuu vuonna 2025 kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti kaksi kertaa vuodessa ilmestyväksi aikakauslehdeksi. Muutoksen taustalla ovat sekä säästösyyt että halu ohjata entistä suurempi osuus lehden budjetista postikulujen sijaan sekä verkkolehden että painetun lehden sisällöntuotantoon. Lehti jaetaan kaikille samanlaisena, eli hiippakuntakohtaiset liitteet jäävät lehdestä pois. Seurakuntien kuulumiset ja yhteystiedot löytyvät lehdestä myös jatkossa, mutta jumalanpalveluslistoja ei enää julkaista. Vuoden 2025 ensimmäinen numero ilmestyy pääsiäiseen mennessä. Lasten ja nuorten sisällöt, jotka on aiemmin julkaistu Tuohustuli -liitteenä, sisällytetään jatkossa lehteen omina sivuinaan.