Videotervehdys Suomen lipun päivän juhlana ja Johannes Kastajan syntymän juhlana juhannuksena
Kristuksessa rakkaat isät, sisaret ja veljet!
Suomalaisessa kalenterissamme, joka määrää elämämme rytmin, työn ja levon, arjen ja vapaa-ajan vuorottelun juhlaa vietämme erilaisin tavoin kauniissa kesässämme. Lauantain teemana on Suomen lippu, joka saa liehua kesäisessä suvisäässä yön yli. Kun nyt puhun juhannuksesta, puhun Johannes Kastajasta, jonka syntymän muistopäivää vietämme kesäkuun 24. päivä joka vuosi.
Johanneksen elämänhistorian ensivaiheista kertoo evankelista Luukas. Luukkaan kertomana tiedämme, että Johanneksen vanhemmat Sakarias ja Elisabet olivat vanhuutensa iloksi saaneet pojan, josta enkeli ilmoitti: ”Hän kulkee Herran edelläkävijänä Elian hengessä ja voimassa.” (Luuk. 1:17) Juutalaiseen messiasodotukseen sisältyi ajatus siitä, että profeetta Elia saapuu maailmaan ennen Messiasta. Varhaiset kristityt ymmärsivät Johanneksen uutena Eliana, joka valmisti tien Messiaalle, Jumalan pojalle, Kristukselle. Johanneksen rooli korostuu nimenomaan Luukkaan evankeliumissa. Luukas kertoo Johanneksen syntymästä rinnakkain ja limittäin Jeesuksen syntymän kanssa.
Luukkaan kertomus on myös voimakkaasti juutalaisen hurskauden sävyttämä. Elisabetin ja Sakariaan tilanne muistuttaa Vanhan testamentin kertomusta Abrahamista ja Saarasta, jotka myös tulivat vanhemmiksi iäkkäinä. Vanha pariskunta oli kokenut sellaista, mitä muut pienokaista odottavat kodit eivät olleet kokeneet. He eivät käsittäneet sitä, että he elivät uuden ajan kynnyksellä. Se mistä profeetat olivat ennustaneet, oli nyt toteutumassa. Pelastuksen päivä oli koittamassa. Sana tuli lihaksi ja asui heidän keskellänsä täynnä armoa ja totuutta. Koko Juudeassa puhuttiin Sakariaan kodin ihmeestä ja kaikki, jotka siitä kuulivat, kysyivät: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?” (Luuk. 1:66)
Tiedämme, mitä Johanneksesta tuli. Hänestä tuli köyhä erämaasaarnaaja. Hänen osanansa oli lyhytaikainen kansansuosio, sen nopea menetys, vankila ja väkivaltainen kuolema. Ei siinä ollut aiheita menestyvän ihmisen elämäntarinalle. Mutta hän oli suuri Jumalan silmissä. Hän oli kulkenut päämääräänsä Jumalan viitoittamalla tiellä.
Juhannuksen kiinnekohta meille ortodokseille on sen kristillisessä merkityksessä. Kysymys on Kristuksen edelläkävijän muistamisesta. Johannes oli kutsuttu olemaan esikuva sisäisestä puhdistumisesta ja hengellisestä kypsymisestä. Hän julisti ja valmisti, puhdisti ja pyhitti. Evankeliumin mukaan Johanneksen saarna myös kosketti ja herätti ihmisiä tuntemaan totuuden. Itsestään ääntä pitämättömän erämaaprofeetan toiminnan merkitys osoittautui järisyttäväksi. Hänestä tuli esikuva vuosituhansiksi.
Meille, suomalaisen juhannuksen viettäjille, on hyvä tietää Johanneksesta edes jotain, vaikkapa hänen askeettisuudestaan ja vaatimattomasta elämästään kamelin karvoihin pukeutuneena. Hän ei elänyt niin kuin useimmat ihmiset materiaalisesta runsaudesta nauttien, kuten evankelista Luukas todistaa: ”Hän ei syö leipää eikä juo viiniä.” (Luuk. 7:33) Johannes ei kuitenkaan ollut kaiken ilonpidon synkkä vastustaja, jollaiseksi hänet on usein kuvattu. Sakariaan kiitosvirren Johannes ei ole maailman pahuutta valittava elämänilon kieltäjä, vaan Jumalan sydämellisen laupeuden julistaja, jonka tehtävänä on näyttää tietä pelastukseen.
Sakariaan virren varhaiset lukijat ja kuulijat ymmärsivät, että ”korkeudesta saapuvalla aamun koitolla” viitattiin johonkin suurempaan. Tarkoitettiinhan jo Vanhan testamentin kreikankielisessä käännöksessä ”aamun koitolla” Daavidin suvusta tulevaa messiasta. Ja sitten Kristuksen syntymässä uusi päivä jo koittikin. Kun siis vietämme Johannes Kastajan päivää kristillisesti, iloitsemme kesästä, auringosta, ja kukkivasta, vihreästä luonnosta koska ne ovat Jumalan luomistyötä. Viittaahan suomen kielen sana luonto Luojaan. Ja kun kutsumme Kristusta aamunkoitoksi korkeudesta, katsomme, että hän edustaa sitä todellista yötöntä yötä, josta Pohjolan juhannus antaa aavistuksen, kun aurinko ei laske horisontin alapuolelle.
Kriisi tarkoittaa ongelmaa, josta vanhoilla keinoilla ei selvitä. Ja koronakriisi on selvästi tällainen. Se on pakottanut meidät arvioimaan sitä, miten kunnioitamme ja arvostamme niitä kallisarvoisia lahjoja, jotka olemme saaneet Jumalalta, ja jotka Jumala on uskonut meidän käsiimme. Kun annamme enemmän aikaa Jumala-suhteellemme ja toisillemme, niin luomakuntakin voi paremmin. ”Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa,” sanoo apostoli Paavalikin kirjeessään roomalaisille. (Room. 8:19-22) Toivottavasti tämä epävarmuuden ja turvattomuuden aika on opettanut meitä kantamaan toistemme taakkaa ja pitämään huolta toinen toisistamme.
Näillä sanoilla haluan toivottaa kaikille rauhallista ja kaunista juhannusta! Rauhaa, sopusointua ja arvoja, joita Johanneskin opetti.
