Videotervehdys kirkkovuoden alkaessa
Kristuksessa rakkaat isät, sisaret ja veljet!
Syyskuun ensimmäisenä päivänä ortodoksinen kirkkomme aloittaa uuden vuoden kierron. Syyskuun ensimmäinen päivä on myös luomakunnan päivä, jota on vietetty konkreettisesti vuodesta 1989 lähtien patriarkkamme aloitteesta ja hänen siunauksellaan.
Uutta testamenttia lukiessa näyttää siltä, että aikalaisten joukossa Jeesus oli nimenomaan se, jolla riitti silmää luonnon kauneudelle. ”Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä,” kerrotaan Matteuksen evankeliumissa. (Matt. 6:28–29)
Luontovertaukset nousevat esiin myös Vanhassa testamentissa. Profeetta Jesaja vertasi ihmisiä nopeasti lakastuvaan ruohoon, vaikka mainitsikin myös kukkien kauneuden. (Jes. 40:6–8) Näin tehdään myös Jaakobin kirjeessä, kun siinä varoitetaan rikkaita luottamasta omaisuuteensa. (Jaak. 1:10–11) Palestiinan asukkaana Jeesus tiesi tämän. Hän totesikin: ”Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii…” (Matt. 6:30)
Jumalan luoma vaate on Salomonin kuninkaallista asustettakin kauniimpi. Tälle perustalle asemoi itsensä myös apostoli Johannes kehottaessaan: ”Älkää hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan.” (Ilm. 7:3) Kyse ei kuitenkaan liene varsinaisesta luonnon suojelemisesta, vaan ihmisten – Jumalan palvelijoiden – varjelemisesta suurena ahdistuksen ja luonnononnettomuuksien aikana. Raamatun kirjoittajista ehkä Johannes näki selvemmin, että ihmiskunnan elämä ja kohtalo on riippuvainen luontoympäristöstä. Kun ilma myrkyttyy, vesi saastuu ja maa menettää kasvuvoimansa, ihmiskunnan kohtalo ei yksinkertaisesti voi olla hyvä.
Kaikki nämä Ilmestyskirjan näyt luomakunnan tilasta vaikuttavat vuosi vuodelta ajankohtaisemmilta, sillä kulutuksemme ylittää vuosittaisissa mittauksissa entistä aikaisemmin maapallon kantokyvyn rajan. Tosin tänä vuonna tämä ylikulutuspäivä saavutettiin koronapandemian vuoksi kolme viikkoa edellisvuosia myöhemmin, 22. elokuuta. Tämä osoittaa, että kulutustottumustemme muuttaminen on mahdollista lyhyessäkin ajassa. Kyse on arvovalinnoista.
Patriarkkamme Bartolomeoksen asettama työryhmä julkaisi keväällä merkittävän sosiaalieettisen asiakirjan, jonka mukaan ”luomakunnasta huolehtiminen ja Kristuksen ruumiin palveleminen ovat läheisesti ja väistämättä liitoksissa toisiinsa, aivan kuten liitoksissa ovat köyhien taloudelliset olot ja planeettamme ekologinen tila.”
Usein kuulee sanottavan, että ihminen on luomakunnan kruunu. Yleensä jää kuitenkin huomiotta, että ihminen voi toteuttaa tätä kutsumustaan vain olemalla jatkuvassa kosketuksessa muuhun luomakuntaan. Ihmisen tehtävä on antaa ääni luomakunnalle niin, että kaikki kohoaa tietoisessa ja rakkaudellisessa ylistyksessä Luojaamme kohti. Luonnon tehtävä on puolestaan havahduttaa ihminen tähän todellisuuteen.
Ihminen ei voi tiedostaa itseään, asemaansa, kutsumustaan, ellei hän koe konkreettisesti seisovansa Jumalan edessä, hänen maailmassansa. ”Kun ihmisolennot oppivat arvostamaan maailman rikkauksia aidossa eukaristisessa hengessä, he eivät enää voi kohdella luomakuntaa heistä itsestään erillisenä omaisuutena tai pelkkänä hyödyn lähteenä. Silloin he voivat todella kohottaa maailman takaisin luojalleen aitona kiitoksena ja näin jumalanpalveluksen kautta maailma palautetaan myös itselleen: kaikki saa jälleen alkuperäisen, Jumalan sille antaman merkityksen, ja järjestäytyy jossakin määrin alkuperäiseen kauneuteensa,” jatkaa asiakirja.
Mitä siis kaipaamme henkilökohtaiselta luontosuhteeltamme? Toivommeko uusia taivaita ja uutta maata, kenties luomakunnan alkuperäistä kauneutta? Raamattuhan alkaa sanoilla ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan” (1 Moos. 1:1) ja se päättyy näkyyn: ”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää.” (Ilm. 21:1)
Kun etsimme Uudesta testamentista luontoa koskevia sanoja ja merkityksiä, ajatus tästä kaksoisnäköalasta toistuu. Ihmisen ympäristö lähellä ja kaukana, koko maailmankaikkeus, on Jumalan luoma maailma, ja kuitenkin tämä maailma on katoava uuden maailman ja uuden luomakunnan tieltä. Raamattu ei siis näytä vain väittävän, että maailmallamme on sekä alku että loppu, vaan lisäksi edellyttää, että Jumala luo vielä uuden maailman.
Kysymys uudesta maailmasta on ennen kaikkea kysymys vanhan vaihtumisesta uuteen. Kysymys on mielenmuutoksesta. Se on eräänlainen ”saranakohta” meidän kristilliselle maailmankatsomuksellemme. Asennoitumisemme ympäristöön riippuu ratkaisevasti suhteestamme tähän kysymykseen.
Tästä perspektiivistä käsin kirkoissa syyskuun alussa luettava rukous on erityisen puhutteleva: ”Aikakausien Luoja ja Valtias, kaikkien Jumala, joka totisesti olet yläpuolella olevaisen, siunaa vuoden kierto ja pelasta, oi laupias, äärettömässä armossasi kaikki, jotka palvelevat Sinua, ainoaa Herraa, ja huutavat pelossa Sinulle: Lunastaja: Suo kaikille hedelmällinen vuosi!” Aamen.
