Tervehdyssanat Ruotsin metropoliittakunnan 50-vuotisjuhlassa Tukholmassa
Teidän Kaikkipyhyytenne, siunatut Esipaimenet, Kristuksessa rakkaat Isät, Veljet ja Sisaret!
Suomen ortodoksisen kirkon puolesta haluan ilmaista syvimmän kiitollisuuteni Ruotsin metropoliittakunnalle siitä, että he kutsuivat meidät tähän kauniiseen ja historiallisesti merkittävään Tukholman kaupunkiin kunnioittamaan Suuren ja Pyhän Äitikirkon Konstantinopolin alaisen Skandinavian metropoliittakunnan viidettäkymmenettä juhlavuotta.
Yhteytemme pyhän Ekumeenisen Istuimen kanssa on minulle ja paikalliskirkolleni erityisen tärkeä. Jos saan painottaa, niin sanon, ettei ole parempaa tapaa ymmärtää tämä yhteys, kuin hengellisen ykseyden kautta, joka vallitsee kirkkojemme välillä. Naapurimaiden piispoina me kokoonnumme yhteen rauhan, rakkauden ja veljeyden hengessä. Kuten Teidän Kaikkipyhyytenne itse sanoi: ”Ekumeeninen Patriarkka toimii aina hengellisen yhteyden kautta, sillä hän on se, jonka tehtävä sen edistäminen on.”
Mutta mikä merkitys sillä on, jos saan kysyä, että olemme tänään kokoontuneet viettämään 50-vuotisjuhlaa ”kreikkalais-ortodoksiselle” metropoliittakunnalle?
Ortodoksisen kirkon näkökulmasta tarkasteltuna epiteetti ”kreikkalainen” viittaa kahden tuhannen vuoden taakse, jolloin kristillisyys levisi apostolien työn ansioista Ateenaan, Tessalonikiin ja Korinttiin. Se oli yksi ortodoksisuuden ensimmäisistä suurista kohtaamisista. Sen seurauksena kirkkomme omaksui käyttöönsä kreikkalaisen filosofian sanavaraston, jonka se muokkasi seuraavilla vuosisadoilla kristillisten dogmien äidinkieleksi. Tämä hellenismin ja kristillisyyden hedelmällinen kohtaaminen alkukirkon aikana on edelleen mallinamme kulttuurien vuorovaikutukselle.
Ruotsalainen nyky-yhteiskunta on jatkumoa sille ortodoksisuuden kohtaamiselle, jota kirkko on käynyt jo kahden vuosituhannen ajan. Ortodoksisen maailman ytimessä on edelleen sen kyky sopeutua uusiin olosuhteisiin säilyttäen samalla sen perinteen aidot ja alkuperäiset osat muuttumattomina.
Me Suomessa olemme Konstantinopolin Ekumeenisen patriarkaatin Äitikirkon suojeluksessa toimiva paikalliskirkko ja teemme kaikkemme, että kirkkomme olisi koti kaikille ortodokseille. Meidän periaatteemme on tämä: me emme jaa maahamme tulevia ortodokseja heidän kieli- ja kulttuuritaustansa mukaan. Uskomme vakaasti, että kulttuurinen ja etninen monimuotoisuus on keskeinen uskomme ominaisuus – ominaisuus, jonka olemme kerran perineet monikulttuurisesta Bysantin imperiumista.
Onhan meidän lähetystyömme pyrkimyksenä tavoittaa ne, joilla on varauksia Kristuksen tai Kirkon suhteen, jotka epäilevät, jotka ovat luopuneet uskosta, jotka kärsivät, jotka ovat rikkonaisia ja jotka ovat Kirkon ulkopuolella. Ja kuten Teidän Kaikkipyhyytenne todenmukaisesti totesitte viikko sitten Roomassa: ”Kirkkojen tehtävä on palvella ihmiskuntaa, eikä vain omaa tonttiaan.” Tätä lähetystehtävää voidaan toteuttaa lukemattomin keinoin.
Korkeasti Pyhitetty metropoliitta Kleopa, tahdon kannustaa sinua jatkamaan työtäsi monikansallisen ja -kulttuurisen paikalliskirkon rakentamisessa. Olkaa varmoja, että teillä on tukenanne sisarkirkkonne Suomen ortodoksisen kirkon esirukoukset, erityisesti yhden Tukholmassa sijaitsevat suomenkielisen seurakuntanne esirukoukset, joka on ollut huolehtivaisen ja rakkaudellisen metropoliittakuntanne omoforin alaisuudessa siitä saakka, kun metropoliittakunta alun perin perustettiin.
Teidän Kaikkipyhyytenne, rakkaat Esipaimenet, Kristuksessa rakkaat veljet ja sisaret, tervehdin ja kiitän teitä näillä ajatuksilla ja olen syvästi kiitollinen saadessani olla täällä kaikkien teidän kanssanne. Vahvistakoon tämä siunattu tapaaminen välillämme olevia henkisiä siteitä ja ”Ensimmäisten joukossa muistakoon Herra meidän Jumalamme, pyhintä Ekumeenista Patriarkkaamme Bartolomeosta ja säilytä hänet pyhille seurakunnillesi turvattuna, kunniallisena, terveenä, pitkäikäisenä ja Sinun totuutesi Sanaa oikein opettavana!” Eispolla eti despota, hronia polla!
