Tervehdyspuhe Venäläisen Hyväntekeväisyysyhdistys Suomessa ry:n blinilounaalla Helenan vanhainkodissa
Kunnioitettu isä Viktor, arvoisat Hyväntekeväisyysyhdistyksen vastuunkantajat ja vanhainkodin asukkaat!
Kun Venäläinen Hyväntekeväisyysyhdistys Suomessa vuonna 1872 perustettiin, sen toiminta-ajatuksena oli avustaa orpoja, vähävaraisia perheitä ja vanhuksia. Yksi sen tehtävistä oli huolehtia venäläisestä lastenkodista, ”prijuutista”, ja kahdesta pienestä vanhainkodista. Myöhemmin nämä kolme yhdistettiin yhdeksi toimintakeskukseksi tänne Sörnäisten ulkopuolelle. Nimensä mukaisesti hyväntekeväisyysyhdistys on ollut – ja on sitä vieläkin – pääosin venäjänkielinen yhteisö. Haluan henkilökohtaisesti kiittää kaikkia tämän toimintakeskuksen vastuunkantajia, sillä tässä yhteisössä on arvokkaalla ja kunnioitettavalla tavalla ylläpidetty venäläistä kulttuuria ja sen suojissa säilytetty yhteys ortodoksiseen kirkkoon.
Vuonna 1914 lastenkodin yhteyteen vihittiin kaunis ja kodikas kirkko, joka pyhitettiin marttyyrien Veran, Nadezhdan ja Ljubovin sekä heidän äitinsä Sofian muistolle. Tästä saamme olla erityisen kiitollisia rovasti Dimitri Troitskin ponnisteluille. Uspenskin katedraalin pitkäaikainen ylidiakoni ja hyväntekeväisyysyhdistyksen vaikuttajajäsen, myöhemmin papiksikin vihitty isä Valerian Gretschaninoff eräässä saarnassaan 1960-luvulla sanoi ytimekkäästi: ”Nämä pyhät ja heidän nimensä ovat elämämme symboleja ja kuvastavat meidän olemassaoloamme. Nadezhda – toivomme – on valoisan tulevaisuuden odotusta; Vera – uskomme – on uskoa syntiemme sovitukseen; Ljubov – rakkautemme – on sydämemme täyttävää lähimmäisenrakkautta ja heidän pyhä äitinsä Sofia – viisautemme – auttaa meitä rukouksillaan viisaasti suoriutumaan vaikeuksista ja huolistamme”.
Ensimmäisen maailmansodan ja maamme vapaussodan vaikeina vuosina lisääntyi orpojen ja puutteenalaisten perheiden määrä. Tämän seurauksena kasvoi tarve sijoittaa lapsia lastenkoteihin. Nämä vuodet olivat Venäläiselle Hyväntekeväisyysyhdistykselle raskaimmat, ne olivat hädän ja taloudellisen ahdingon vuosia. Itsenäisyytemme jälkimainingeissa Venäjän keisarikunnan aikana rakennettuja kirkkojamme tuhottiin runsain määrin tai niitä muutettiin muuhun käyttöön. Rovasti Dimitri kantoi tuona aikana suurta huolta lastenkodin tulevaisuudesta, sillä valtaosa lasten vanhemmista olivat venäläisen väestön massaevakuoinnin seurauksena joutuneet poistumaan maasta. Näiden joukossa oli useita yhdistyksen toiminnasta vastuussa olevia henkilöitä. Nuo tapahtumat ovat pakostakin herättäneet katkeruutta Suomen venäläisten keskuudessa.
Mutta se rakkaus millä tämä vanhainkodin pyhäkkö aikoinaan rakennettiin, se suitsutuksen savu, avunpyynnöt ja kiitokset, joita täällä kannetaan, säilyy ikuisessa muistossa. Arkkitehti Ivanille, vanhainkodin johtajattarelle Jelenalle, yhdistyksen monitoimimiehelle Jevgenille, pastoreille Patapille, Valerianille, Mstislaville, ylidiakoni Mikaelille, rovasteille Dimitrille, Aleksanderille, Arville, kuoronjohtajalle Peterille, isännöitsijöille ja kaikille rakentajille, yhdistyksen entisille aktiiveille ja tässä temppelissä rukoilleille lausumme – olkaa iäti muistetut. Kärsimys, sota, menetykset eivät ole viimeinen sana. Pikemminkin päinvastoin. Tuleva pääsiäisajan riemu välittää meille toisenlaisen ilosanoman elämään. Kärsimystä, luopumista, kuolemaa seuraa ylösnousemus.
Toivotan kaikille Teille siunattua Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tulevan ylösnousemusjuhlan odotusta.
