Olet täällä

Tervehdyspuhe Nellimin kirkon 30-vuotisjuhlaan

Hyvät isät, veljet ja sisaret. On kulunut kolmekymmentä vuotta siitä, kun tämä pyhälle Trifon Petsamolaiselle omistettu tsasouna vihittiin kirkoksi. Nellimiä, kolmen kulttuurin kylää on aina leimannut tietty elämänmyönteisyys, ennakkoluulottomuus ja muuntautumiskyky. Ehkä juuri siksi tämä kylä onkin säilynyt elinvoimaisena. Kolttasaamelaisten asettuminen sodan jälkeen näille Itä-Lapin alueille oli osa isoa evakkojen jälleenasutusoperaatiota. Näin jälkeenpäin voidaan todeta, että kolttien asuttaminen ja uuden elämän alku ei tapahtunut helposti sen paremmin koltilla kuin karjalaisillakaan. Valtakulttuuri katsoi iloiseen lauluun ja värikkäisiin ortodoksisiin juhliin tottuneita kolttia välillä epäluulon vallassa. Sittemmin kolttien Gramota on hyväksytty UNESCOn Maailman muisti -listalle. Nämä 1600-luvulta viime vuosisadalle ulottuvat dokumentit antavat omalle ajallemmekin esimerkin alkuperäiskansojen oikeuksien kunnioittamisesta ja hallinnollisesta turvaamisesta. Kolttakulttuuri on erottamaton osa koko Lapin kulttuuria. Toimiessani Oulun metropoliittana 1980 -ja 1990-luvuilla, koltan kielen elvyttäminen oli eräitä tärkeimpiä tavoitteitani. Kokosin ryhmän kolttia ja kielitieteilijöitä yhteen ja heidän johdollaan tuotettiin esimerkiksi ensimmäinen ortodoksinen koltakielinen rukouskirja. Sitä sitten jaettiin ilmaiseksi kirkkokansalle. Siitä otettiin useita painoksia ja samalla alettiin kääntää myös jumalanpalvelustekstejä ja evankeliumia koltaksi. Rajojen ylittäminen ja uskallus on ollut olennainen osa ortodoksista kulttuuriamme. Moni pitää ortodoksista kirkkoa instituutiona, joka ei muutu ajan tuulien mukana. Tämä käsitys on vain osittain totta. Ortodoksisuus haluaa olla uskollinen jo varhaiskeskiajalla muotoutuneiden oppien periaatteille. Kirkkomme ei muuta sitä viisautta, minkä olemme perineet Lähi-idässä, Bysantissa, Balkanilla tai Afrikassakin vaikuttaneilta kirkon isiltä. Mutta kyllä ortodoksisuus liikkuu myös ajan tuulien mukana. Bysantin kulttuurilähettiläät ja kauppiaat toivat 1000-luvulla tänne pohjoiseen ortodoksisen uskon, mutta myös mallin siitä, miten tuosta kreikkalaisten kirkollisesta perinteestä luodaan paikallisesti uutta ja aina uusia sukupolvia puhuttelevaa. Siitä merkkinä on meillä tämäkin Nellimin kylässä sijaitseva pyhän Trifon Petsamolaisen kirkko. Se on yhtä aikaa sekä paikallisen puuarkkitehtuurin näyte, että jumalanpalveluksissaan vuosituhansien viisautta julistava. Tämän monikulttuurisen kylän henkisen pääoman tunnusmerkkejä ovat kyky ottaa vastaan, tilan antaminen, muiden kulttuurien ymmärtäminen ja arvostaminen. Olkoon nuo arvot myös tulevaisuudessa tämän seurakuntayhteisön voima. Suomen ortodoksisen kirkon puolesta esitän tänään tänne pyhän Trifon Petsamolaisen kirkkoon kokoontuneille kunnioittavan tervehdykseni, siunausta, kaikessa oikeassa menestystä ja monia armorikkaita vuosia. Siunaten Leo Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi