Tervehdys Tornion ortodoksisen kirkon uudelleenvihkimiseen

Kristuksessa rakkaat ystävät!

Haluan osaltani tuoda koko kirkkomme puolesta tervehdyksen tämän kauniin apostolien Pietarin ja Paavalinkirkon uudelleenvihkimisen juhlaan. Ortodoksisuuden historialliset juuret ulottuvat täällä Pohjolassa kauas. Epäilemättä pyhän perinteen vaaliminen ja uskon säilyttäminen on menneinä aikoina varmasti vaatinut suurta rohkeutta, kestävyyttä ja kärsivällisyyttä täällä asuneilta ortodokseilta.

Kuten tiedämme, tämä kirkko on toiminut autonomiamme aikana sotilasseurakunnan temppelinä. Tämä pyhäkkö vihittiin ensikertaa heinäkuussa 1884, mutta otettiin käyttöön vasta vuoden lo­pulla. Kului muutamia vuosia ennen kuin kirkko oli lopullisesti valmis. Esi­neistö oli osittain entisestä sotilaskirkos­ta ja uutta saatiin Pietarin kauppiailta lahjoituksena. Tornion sotilasseura­kunnan jäsenmäärä pysyi autonomiamme aikaan erittäin pienenä, alle kymmenenä seu­rakuntalaisena.

Kun Pietarin sotaneuvosto päätti vuon­na 1910 lakkauttaa Tornion varuskunnan, myös tämä Pietarin ja Paavalin kirkko jouduttiin sul­kemaan. Tyhjilleen jäänyt pyhäk­kökään ei kirkollishallitustamme tuolloin kiinnostanut. Syy lienee ol­lut Tornion ortodoksisen väestön vähäisyys. Viimeisetkin venäläiset poistuivat Torniosta vuo­den 1918 aikana ja jättivät kirkon ja sen omaisuuden niille sijoilleen.

Kirkollishal­lituksemme palasi kuitenkin asiaan ja anoi vuonna 1921 kirkkoa itsel­leen. Suu­rin osa esineistä annettiinkin meille, lukuun ottamatta muutamia ikoneita, jotka jäivät Lapin Peräpohjolan museolle. Mutta jo muutama vuosi myöhemmin kirkko myytiin samalle museolle, joka siirsi sen sitten uuteen paikkaan. Vasta vuonna 1987 se kunnostettiin ja vihittiin seurakuntakäyttöön. Muistan tuosta juhlasta muun muassa sen, että tilaisuuttamme oli kunnioittamassa läsnäolollaan ev.lut piispa Olavi Rimpiläinen, mikä kuvastaakin alueen hyviä ja tärkeitä ekumeenisia yhteyksiä, jotka ovat voimissaan tänäkin päivänä.

Siitä, että tämä kirkko seisoo näillä sijoillaan ortodoksisena pyhäkkönä, saamme kiittää etenkin Tornion entistä kaupunginjohtajaa, kansanedustajaa ja ministeriä Hannes Mannista. Hänen kanssaan löysimme rahoituksellisen pohjan kirkolle. Kiitämme myös viime vuonna korkeassa 91-vuoden iässä poisnukkunutta entistä apulaiskaupunginjohtajaa Oiva Kurkelaa. Hänen kirkkoamme kohtaan tunteman kunnioituksen johdosta myönsin hänelle aikoinaan Oulun metropoliittana toimiessani piispallisen siunauskirjan. Hän arvosti sitä suuresti.

On myös muita keskeisiä 80-luvun lopulla toimineita henkilöitä, joita voisin nimeltä mainita, kuten vaikkapa paikallisen ev.lut kirkkoherran Jouko Liehun, kansanedustajan Seppo Pelttarin, seurakunnan hallinnonedustajan Nasti Netsäisen ja rakennustyön valvojana toimineen rakennusmestari Poutiaisen. Toivon kuitenkin, että tänään muistettaisiin rukouksissa myös niitä monia, joita emme nyt tulleet maininneiksi, mutta jotka ovat kaikessa hiljaisuudessa eläneet uskon mukaista elämää rukouksissaan, sanoissaan ja teoissaan; heitä, jotka ovat kasvattaneet lapsensa kirkon jäseniksi ja lapsenlapsiaankin ohjanneet ortodoksisen uskon poluilla. Olkoon heidän muistonsa ikuinen.

Tänään keskiössä olette kuitenkin te seurakuntalaiset. Te olette luoneet sen pyhäkköyhteisön, jossa jatkatte elämäänne oppien arvostamaan niitä kirkkomme erityisiä piirteitä, jotka ovat saattaneet välillä olla tuttuja vain pienen pienelle ryhmälle täällä Ruotsin rajalla. Samalla on muistettava myös se todellisuus, missä papistomme perheenjäsenet ovat aikojen kuluessa eläneet. Aviopuolisoita ei voida koskaan kyllin kiittää ja paljon arvostaa hengellisen työn tukijoina. Monesti voi unohtua myös ne henkilöt, jotka kaikessa hiljaisuudessa ovat esirukouksin tukeneet tätä yhteisöä. Niin kuin hyvin arvaatte, on kovin vaikeaa kuvata kaikkea sitä tukea, mitä tämä pyhäkkö on saanut osakseen menneinä aikoina.

Perinteistä rikas apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko jää myös tuleville sukupolville. Uskon, että edellämainitut tukihenkilöt tulevat olemaan seurakuntamme ylläpitäjiä myös tulevaisuudessa, sillä todellinen rakkaus kirkkoamme kohtaan ei voi sammua, vaan se jatkaa vaikutustaan jopa ajallisen elämämme tuolla puolen. On tiedostettava se, että jos ei Herra huonetta rakenna, niin turhaan me ihmisvoimin yritäm­me.

Me olemme välikappaleita Jumalan suunnitelmissa. Kiittäessämme tänään Jumalan hyvyyttä ja Hänen tukeaan vaarojen päivinä, me kannamme kiitosta kaikista, jotka täällä aikojen varrella ovat palvelleet ja rukoilleet. Samalla me tämän ajan palvelijoina ja rukoilijoina anomme ylhäältä voimaa apostolien Pietarin ja Paavalin kirkon papistolle ja sen palvelijoille ortodoksisessa uskossa elämiseen ja uskon todistuksen antamiseen nyt ja vastedes.

Kolmiyhteisen Jumalan loputonta armoa ja siunausta Teille rukoillen,

Leo

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa