Tervehdys rukouspalvelussa
Kristuksessa rakkaat isät, sisaret ja veljet!
Monissa maailman maissa yhteiskuntajärjestys, vapaus, ihmisoikeudet ja demokratia ovat asioita, joihin kansalaiset voivat luottaa. Suurimmalta osin nämä yhteiskunnat suovat ihmisille peruuttamattoman oikeuden vapaasti tavoitella kaikkea sitä hyvää ja arvokasta mitä he haluavat itselleen, perheilleen ja yhteisöilleen. Tämä on ainutlaatuinen siunaus, kun sitä verrataan koko ihmiskunnan pitkään historiaan. Kristillisestä näkökulmasta olisi kohtuutonta ja kovasydämistäkin, jollemme kokisi aitoa kiitollisuutta aikamme demokraattisen hengen hyviä hedelmiä kohtaan. Näiden arvojen olemassaolo ei kuitenkaan näytä olevan vielä itsestäänselvyys kaikkialla.
Monet teistä ovat kenties kuluvan viikon aikana nähneet sydäntä särkevän uutiskuvan, miten yhdysvaltalainen poliisi, jonka tehtävä on ”palvella ja suojella,” painoi polvellaan tummaihoisen ihmisen niskaa kolmen poliisimiehen seuratessa sivussa tapahtumaa siihen millään lailla puuttumatta. Nujerrettuna ja kadulla maaten, hänen ihmisarvonsa, oikeutensa ja elämänsä tulivat hitaasti tukahdutetuksi. Järkyttävää on ennen kaikkea ollut nähdä se kylmä, ihmiselämää halveksiva asenne, jonka tämä ihmisparka kohtasi anoessaan armoa ja saadakseen henkeä. Tämä järkyttävä teko on johtanut poikkeuksellisen laajoihin mielenosoituksiin nyt myös eräissä Euroopan suurissa kaupungeissa, sytyttäen monet yhteisöt tuleen.
”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet,” tiesi jo Paavali opettaessaan Korintin seurakuntaa. (1. Kor. 12:26) Mutta meidän on kuultava tämän rinnalla toinenkin kutsu: kutsu vastuulliseen toimintaan. ”Mielenosoitukset ovat niiden ihmisten kieli, joita kukaan ei ole kuunnellut,” kuten kuuluisa yhdysvaltalainen pastori ja kansalaisoikeuksien puolustaja on sanonut. Väkivalta taas on mielenosoitusten kielteinen, ei-hyväksyttävä muoto. Väkivallan lopettamista on toivonut myös hiljattain kuolleen uhrin velikin. Kirkkona ja ortodoksikristittyinä emme salli ihmisarvoa loukkaavia toimia tai rasismin viheliäistä vitsausta, joka jakaa meidät, erottaa meidät toisistamme ja lopulta loitontaa meidät itse Jumalasta.
Kristittyinä voimme antaa varauksettoman tukemme ihmisoikeuksien vahvistamiselle. Ei siksi, että ne olisivat riittäviä vastauksia siihen kaikkeen, mitä Jumala tahtoo luoduilleen antaa, vaan koska ne varjelevat jokaisen ihmisen rikkomatonta ainutlaatuisuutta ja inhimillisen hyvän ensisijaisuutta. Ihmisoikeudet antavat lisäksi mahdollisuuden parantaa poliittisia yhteisöjä jakavat haavat, sillä vaikka ihmisillä on erilaisia uskomuksia, heidän on voitava elää yhdessä rintarinnan.
Riippumatta siitä, millaisissa poliittisissa asetelmissa kristittyinä elämmekään, kun astumme pyhän eukaristian vietosta kirkkorakennuksesta ulos, on meidän astuttava maailmaan joka kerta uudelleen Jumalan ikuisen valtakunnan todistajina. Muita ihmisiä kohdatessamme meidän on muistettava, että kaikki ihmiset ovat Jumalan eläviä ja korvaamattomia kuvia, jotka on muovattu Häntä varten. Ja vain yhteydessä tähän ymmärrykseen oikeudenmukaisen yhteiskunnan perustaminen ja ylläpitäminen tulee mahdolliseksi.
Rukouksen ja katumuksen voimalla rakennamme suhdettamme Jumalaan ja lähimmäisiimme läpi elämämme. Kutsun nyt kaikkia tekemään sitä filantrooppista työtä, jota tämä hetki edellyttää. Meidän on surtava epäoikeudenmukaisuuksien uhrien rinnalla, rukoiltava niiden puolesta, jotka ovat vihan ja pelon vallassa, oltava niiden tukijoita, joilla ei ole auttajaa. Mutta ennen kaikkea meidän on osoitettava ehdotonta lähimmäisenrakkautta ja armoa, oltava veli veljelle ja sisar sisarelle. Tämä on kristityn kutsumus.
