Olet täällä

Saarna Tuomaan sunnuntaina Mikkelissä

Tämän päivän evankeliumi kertoo Jeesuksen ilmestymisestä opetuslapsilleen. Opetuslasten ensimmäinen reaktio oli sama kuin meidän pääsiäisyönä: ”Ilo valtasi kun he näkivät Herran”.

Huomiomme kiinnittyy kuitenkin epäilevään Tuomakseen, jonka sunnuntaita tänään vietämme. Tuomas ei heti uskonut, vaan sanoi: ”En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin… minä en usko.” (Jh 20:25)

Ensimmäinen reaktiomme on epäilemättä se, että näemme Tuomaksen käyttäytymisen kielteisessä valossa. Ajattelemme, että epäusko on uskon vastakohta ja siksi tuomittavaa. Asiaa voi kuitenkin tarkastella toisesta näkökulmasta.

Kristus ei tuominnut epäilevää Tuomasta. Mielenkiinto tai uteliaisuus ei ole epäilyä. Jos kysyy kysymyksiä, etsii totuutta, kaipaa totuuden täyteyttä – se ei ole epäilyä. Pikemminkin se on hyve, josta Herra palkitsi ja palkitsee edelleen.

Juuri epäilevä opetuslapsi oli se, joka antoi Jeesuksesta todistuksen ”Minun Herrani ja Jumalani!".

Usko on kristillisen elämän perusta. Koko elämäntyönsä ajan Jeesus kutsui ihmisiä uskomaan. Hän kutsuu myös meitä uskomaan itseensä, uskomaan Jumalaan hänen isänään, evankeliumiin ja Jumalan valtakuntaan. Kristillisen elämän perusedellytyksenä on usko sen vuoksi, että sen mukana tulevat toivo ja rakkaus sekä jokainen hyvä työ ja hyvä lahja sekä Pyhän Hengen voima. Tämä on Kristuksen, apostolien ja Kirkon opetus.

Vaikka ihmeteot ja Jeesuksen ilmestykset ovat kirkon perinteessä merkittäviä uskon vahvistajia, on kaiken perusta kuitenkin vain ja ainoastaan itse usko. Jeesus sanoo Tuomakselle: ”Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe."

Hebrealaiskirjeen mukaan usko on lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan ja sen näkemistä, mitä ei nähdä.  On asioita, joita ei voi selittää järjen tai tiedon avulla, mutta mielessä, sydämessä ja sielussa ne ymmärretään.

Jotta meidän uskomme olisi aitoa ja kantaisi hyvää hedelmää, meidän tulee ilmaista se jokapäiväisessä elämässämme hyvien tekojen ja lähimmäisenrakkauden kautta, toisin sanoen tekemällä Jumalalle otollisia tekoja. Siten uskomme kasvaa ja vahvistuu.  Vastavuoroisesti Jumala on kanssamme auttaen ja ohjaten meitä. Tämä on ihmisen ja Jumalan välistä synergiaa eli yhteistyötä parhaimmillaan.

Tahdon tänä päivänä vielä tervehtiä tänne Mikkeliin Kansallisen veteraanipäivän valtakunnalliseen pääjuhlaan kokoontuneita. Iloitsen siitä, että molempien kansankirkkojen jumalanpalvelukset ovat näiden juhlien keskiössä. Näin meillä kaikilla on mahdollisuus oman uskomme vahvistamiseen.

Jumalan valtakunta on läsnä tänään tässä liturgia-jumalanpalveluksessa.
Meidät on tänään kutsuttu Jumalan valtakunnan juhlapöytään. Tuossa juhlapöydässä itse Jumala antaa itsensä maailman elämän edestä. Kun osallistumme ehtoollisen sakramentista, pyhistä lahjoista, me nautimme taivaallista ruokaa ja koemme Jumalan valtakunnan iloa.

Eukaristia on meille pyhä lahja, joka tulee ottaa nöyryydellä, kuuliaisuudella ja kiitollisuudella vastaan, sillä eukaristiassa meistä tulee kaikkea sitä, mitä Jumala jo iankaikkisuudesta on tahtonut meidän olevan. Olemme yhteydessä Jumalaan.

Siunatkoon hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala teidän kokoontumistanne niin, että voisitte elämässänne palvella Jumalaa ja lähimmäisiänne palavalla rakkaudella.

 

 

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi