Olet täällä

Saarna suurena perjantaina Varkaudessa

Elämme suurta perjantaita, jolloin Kristus täyttää läsnäolollaan koko päivän. Seuraamme vaiteliaina Kristuksen kärsimysten tietä ristille ja haudanlepoon evankeliumitekstien kautta.

Pyhä Gregorios Teologi, yksi kirkon suuresti kunnioittamista isistä, kehottaa pääsiäissaarnassaan samaistumaan kärsimystien tapahtumien henkilöihin. Löydämme itsemme helposti huutamassa kansan kanssa ”ristiinnaulitse”, pesemässä kätemme kuin Pilatus tai kieltämässä Kristuksen kuin Pietari.

Toivottavasti löydämme itsemme myös kantamassa Kristuksen ristiä, tunnustamassa Kristuksen Jumalaksi kuten viisas ryöväri, itkemästä ristin juurella Marian rinnalla ja hautaamasta Kristusta yhdessä Joosef Arimatialaisen kanssa.

Evankeliumiteksteissä kohtaamme vaihe vaiheelta ihmisiä, jotka voisivat estää Kristuksen teloituksen. Kukaan ei kuitenkaan sitä tee, vaan vähitellen näemme kuinka Kristus käy läpi inhimillisen yksinäisyyden, surun ja kivun tunteita. Hän pysyy kuuliaisena Isän tahdolle ja ”täyttää maljan”, joka hänelle on tarkoitettu.

Hiljaisen perjantain tapahtumista siirrymme vähitellen suureen lauantaihin, odotuksen ja levon päivään. Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja seitsemäntenä hän lepäsi. Sapatin päivänä Kristus Jumala, itse elämä, lepää haudassa ja hiljaisuus on laskeutunut kaikkialle.

Suuri lauantai on tuonelaan laskeutumisen muistopäivä. Kirkon perinteen mukaisesti Kristus vierailee tuonelassa ja tuo ylösnousemuksen jo kuolleille. Suuren lauantain ikonissa Kristus, uusi Aadam, nostaa ylös vanhaa Aadamia ja Eevaa ranteista vapauttaakseen heidät kuoleman orjuudesta.

Suurena lauantaina toimitettava ehtoopalvelus ja liturgia muodostavat ensimmäisen ylösnousemuspalveluksen. Sen Vanhan testamentin lukukappaleet ovat ennustuksia kolmipäiväisestä haudasta ja ylösnousemuksesta.

Hepreankielinen sana pesah eli pääsiäinen tarkoittaa eteenpäin siirtymistä ja kuoleman vankeudesta vapautumista Kristuksen kautta. Kahdeksas päivä on siunattua sapattia seuraava päivä, uuden aikakauden alku ja iankaikkisen elämän ensimmäinen päivä. Ylösnousemuksen kautta siirrymme olemattomuudesta ikuiseen elämään.

Nyt – Kristuksen ristin äärellä – hiljennymme vielä ylösnousemuksen hiljaiseen odotukseen.

Aamen.

 

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi