Olet täällä

Saarna sovintosunnuntaina Kuopiossa

Tänään on sovintosunnuntai, suureen paaston laskeutumisen päivä. Liturgisen kalenterin mukaan muistelemme ensimmäisen ihmisen Aadamin paratiisista karkottamista.

Päivän evankeliumi (Matt. 6:14–21) antoi meille ohjeita paaston aloittamisesta ja sen kolmesta keskeisestä periaatteesta: almuista, rukouksesta ja suhteesta muihin ihmisiin.

Paaston aloittaminen vaatii sovinnon tekemistä lähimmäisten kanssa. Jeesuksen sanojen mukaan saadakseen anteeksi taivaalliselta Isältä, on ensiksi annettava anteeksi lähimmäisille. Vasta sen jälkeen voimme lähteä paastoamaan. Siksi tähän päivään kuuluvat anteeksipyytäminen ja -antaminen osana sovintosunnuntain illan ehtoopalvelusta.

Kun olemme tehneet sovinnon, meidän tulee aloittaa paasto iloisina. Itse asiassa Jeesus neuvoo meitä valmistautumaan paastoon samalla tavalla kuin juhla-aterialle: ”voitele hiuksesi ja pese kasvosi” (Matt. 6:17). Näin siksi, että paasto ei ole synkistelyä, vaan kasvavaa riemua paluusta takaisin elämän eheyteen Jumalan yhteydessä.

Paaston aloittaminen vaatii myös elämämme asettamista Jumalan kasvojen eteen ja almujen antamista. Jumalan kasvojen eteen asettuminen tarkoittaa rukoilemista. Tavoitteena on, että paaston aika vahvistaa meitä rukouksessa niin yksin kuin seurakuntayhteisönäkin.

Jeesus ohjaa meitä paastoamaan ja tekemään hyvää ilman suurta numeroa: ”Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi” ja ”kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa” (Matt. 6:1,6).

Paaston alussa meidän eteemme asetetaan valinta valon ja pimeyden väliltä. Apostoli Paavalin mukaan pimeys merkitsee riitelyä ja kiihkoilua, valo taas on nuhteettomuuden ja itsehillinnän tiellä kulkemista.

Valon tie vie meidät yhdessä ensimmäisen ihmisen Aadamin kanssa takaisin kohti Jumalan kirkkautta ja Herran pääsiäistä. Näin tuon tien kulkemista meille kuvaillaan tämän päivän aamupalveluksen stikiirassa:

”Kulkekaamme kevein askelin ylös, missä enkelien joukot vaikenemattomin äänin kiitosvirsillä ylistävät jakaantumatonta Kolminaisuutta, niin me saamme nähdä Herran käsittämättömän hyvyyden. Suo, Kristus, elämänantaja Jumalan Poika, meidän, Sinuun luottavien, siellä riemuita yhdessä enkelien joukkojen kanssa, - suo Sinut synnyttäneen Äitisi sekä apostolien, marttyyrien ja kaikkien pyhien ihmisten esirukouksien tähden!”

 

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi