Olet täällä

Saarna sielujen lauantaina Lintulan luostarissa

Olemme toimittamassa liturgiaa sielujen lauantaina tuomiosunnuntain aattona. Tänään kirkko muistaa kaikkia poisnukkuneita isiämme, veljiämme ja sisariamme.

Poisnukkuneiden läheistemme lista on meille ortodokseille melkein kuin toinen kirkkokalenteri. Lintulan luostarin igumenia Arsenian ja igumenia Antoniinan kuolinpäivä on pian, 14. helmikuuta.

Tänään on myös Varkauden seurakunnan kirkkoherrana toimineen rovasti Aleksanteri Olannon kuolinpäivä (26.2.2005) ja huomenna taas Ilomantsin ja Helsingin seurakuntien kirkkoherrana toimineen rovasti Simeon Okulovin (27.2.1944) ajasta iäisyyteen siirtymisen päivä.

Lintulan luostarin sisaristolla on esirukouksia kannettavana, mutta luostarilla on myös esirukoilijoita tuonilmaisissa.

Mielessämme ovat vahvasti viime kesänä poisnukkuneen igumenia Marinan (17.6.2012) ja hieman yli vuosi sitten kuolleen nunna Varvaran (15.10.2011) muisto.

Tänä sielujen lauantaina on paikallaan nostaa esille kysymys kuoleman ymmärtämisestä, koska luostarimme ovat tuon ymmärryksen ylläpitäjinä tärkeässä asemassa.

Kristillinen ilosanoma, evankeliumi, on nimenomaan sanoma siitä, että kuolema on voitettu. Se on julistus siitä, että Kristus ei jäänyt hautaan, vaan nousi kuolleista ja hajotti kuoleman sisältäpäin.

Voimme havaita keskeisen kristillisen julistuksen, kuoleman voittamisen, laimentumista. Yhä useammin ajatellaan, että iankaikkisuus merkitsee sielun kuolemattomuutta ja jonkinlaista olemassaoloa kuoleman jälkeen.

Juuri näin juutalaiset ja pakanatkin uskoivat.

Filosofi Platon opetti sielun elävän ruumiin vankilassa ja vapautuvan kuolemassa pahasta ruumiista ja siirtyvän todellisempaan elämään.

Tämä ei ole meidän kristittyjen oppi, vaikka usein niin luullaan.

Meidän ilosanomamme on se, että Kristus on noussut kuolleista ja että lopussa tapahtuu yleinen ylösnousemus. Apostolien julistuksen ja heidän elämänsä ydin oli se, että Kristus nousi kuolleista.

Ylösnousemusevankeliumien todistuksen mukaan Vapahtaja pyrki osoittamaan opetuslapsilleen, että hän ei ollut vain henki tai sielu, vaan sielu ja ruumis yhdessä. Siksi Herra söi heidän nähtensä ja kehotti epäilevää Tuomasta koskettamaan Hänen haavojansa.

Ylösnousemuksen todellisuuden tunnustaminen muuttaa suhteemme kuolemaan ja elämään, sillä ilman tätä uskoa voimme vain olla olemassa, mutta ylösnousemususkon kanssa alamme todella elää.

Terve luostariperinne ei kehota kuolettamaan ruumista, koska ruumis on Jumalan luoma, ja nimenomaan koko ihminen on aina sielu ja ruumis yhdessä.

Hengellisesti raittiissa luostarielämässä ei vihata maailmaa, sillä tämä on se maailma, jota Jumala niin rakasti, että antoi ainoan Poikansa sen elämän edestä.

Terveeseen luostariperinteeseen kuuluu myös ymmärrys siitä, että kuolema ei ole osa elämää, vaan on tullut osaksemme syntiinlankeemuksen seurauksena.

Samalla kirkkaana on mielessä se, että ylösnousemus on sielun ja ruumiin yhteinen ylösnousemus.

Siksi luostarissa ei unohdeta, vaan muistetaan rukouksin niin eläviä kuin poisnukkuneita. Luostariasukkaalle Kristuksen vastaan ottaminen merkitsee uskomista Hänen ylösnousemukseensa.

Täällä Hänen ylösnousemustaan ei ainoastaan uskota, vaan sitä eletään ja siitä eletään joka päivä.

Tärkeintä on se, että me yhdessä tunnustamme Herran kuoleman ja julistamme Hänen ylösnousemustaan Kristuksen eläväksi tekevän ruumiin ja veren sakramentissa, pyhässä ehtoollisessa.

26.2.2013

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi