Saarna rovasti Arvi Karpovin hautauspalveluksessa Helsingissä
Veljeni Kristuksessa, kanssakilvoittelijani ja pitkäaikainen ystäväni isä Arvi kuvaa kauniisti rukoushetkeään Uuden Valamon luostarin hautausmaalla tuntemiensa munkkiveljien ristien juurella. Hän kirjoittaa:
"Ehtoo on saapunut omaankin elämääni. Täällä, näissä maisemissa päivä kallistuu iltaan. Sen miten kiittämisenarvoinen on elämäni ollut, tajuan ehkä parhaiten aina täällä luostarissa käydessäni. Iltakellot ovat jo kotvan sitten lakanneet soimasta. En tunne kuitenkaan vielä tarvetta lähteä liikkeelle. Haluan istua vielä hetken täällä, iäistä untaan lepäävien munkki-isien seurassa. Haluan vielä kerran toistaa rukouspyyntöni täällä lepäävien ikuisen levon ja rauhan puolesta". (Arvi Karpov, Kohti Uutta Valamoa)
Luostarielämäntavat jo nuorena oppineena isä Arvi tunsi hyvin perinteemme opetukset. Hän kirjoittaa: "Haluan vielä kerran toistaa rukouspyyntöni täällä lepäävien ikuisen levon ja rauhan puolesta."
Isä Arvi istui edesmenneiden munkkiveljien ristien juurella rukoilemassa - hänen ymmärryksensä kirkastui rukouselämässä ja hän ymmärsi sen hetkisen elämäntilansa.
Rakkaat ystävät, isä Arvin pitkäaikaisena ystävänä ja kanssakilvoittelijana uskallan Herramme ja Valtiaamme Jeesuksen Kristuksen edessä todeta, että isä Arvi oli viisas hengellinen ihminen. Ahkerana kilvoittelijana hän ei varmasti kaipaa ylistyssanojani, sillä hänen elämänsä on jo riittävä todiste. Hän varmasti toteaisi olevansa arvoton ihminen, eikä tarvitsisi eipaimenensa ylistyksiä.
Suokoon isä Arvi minulle vähäiselle ja syntiselle anteeksi nämä uskaliaat sanani, mutta hänen ollessaan nyt Kristuksen luona uskallan esirukouksellisesti todeta hänen olleen viisas hengellinen ihminen. Hänessä meillä on hyvä esimerkki.
Vaikka isä Arvi oli viime vuosina jo harmaapäinen, hän ei elänyt vain muistoissaan, lapsuuden riennoissaan tai vanhuuden vaivojaan valittaen. Vaikka hän kirjoitti ehtoon saapuneen omaankin elämäänsä, hän ei kuitenkaan elänyt menetettyä kaihoten, muistellut menneitä asioita tai antautunut kaikkien muistojen vietäväksi.
Hän tunsi hyvin perinteemme opetuksen ajatusten seuraamisesta. Hän ei myöskään ollut teräväkielinen nykyälykkö, joka vahingoittaa lähimmäisiään tietäväisillä sanoillaan. Hengellisessä elämässä jo nuoresta saakka kasvaneena hän oli eläväinen, elävä ihminen aina "tässä ja nyt."
Hän oli läsnä, iloinen ja luottamuksemme arvoinen. Jos hän sanoi, "kyllä", hän tarkoitti kyllä. Jos hän sanoi, "ei", hän tarkoitti ei. Hän ei pyrkinyt mutkistamaan asioita, vaikka olikin joskus viattomuudessaan huumorintajuinen.
Kirkkomme yhtenä arvostetuimpana pappina hänet on nytkin puettu autuuden vaatteisiin ja vanhurskauden viittaan. Hänet on vyötetty armolla ja voimalla, ja rinnallaan hänellä on voiton merkkinä Kristuksen antama risti. Tiedämme kaikki, että hän ei eläessään häpeillyt ristiään eikä ortodoksista uskoaan. Kirkkomme opetukset ja jumalanpalvelukset olivat hänelle luonnollisia sydämen asioita. Hän kunnostautui Pyhässä Uskossamme ja puhdistui papillisessa arvossaan. Isä Arvin ystävät tietävät ja muistavat kaiken tämän.
Kirkkomme perinne todistaa, että Taivaan tarhoissa on monta kilvoittelijaa, monta ylösnoussutta Taivaan tähteä! Monta Taivaan omakseen ottanutta! Rakkaat ystävät, älkäämme itkekö menetystämme, älkäämme kantako sydämessämme menetyksen tuskaa, vaan olkoon kyyneleemme ylösnousemusilon kyyneleitä.
Meidän tulee laulaa esirukousveisujamme koko sydämestämme ja isä Arvin tavoin elää sydämellisesti, hengellisesti kilvoitellen ja Kristuksen ylösnousemuksesta todistaen. Isä Arvi pyrki elämään katumuksessa, niin tulee meidänkin. Lapsuudestaan saakka hän opiskeli nöyryyden taitoja - meidän tulee myös opetella noita jaloja hyveitä. Hän pyrki elämään Kristuksessa - myös meidän tulee kääntyä Kristuksen puoleen. Näin kannamme isä Arvin puolesta parhaimman mahdollisen uhrilahjamme - esirukouksemme ja ylistysveisumme.
Me isä Arvin puolesta rukoilevat voimme nyt olla iloisia. Olemme kiitollisina toimittaneet yhdessä Kirkkomme jumalallisen Liturgian - Jumalassa viisaita pelottavan, hämmästyttävän ja sanoinkuvaamattoman verettömän Uhrin. Meillä on nyt oikea tieto, että järkkymätön Valtakunta on iankaikkinen. Siellä ei ole valon ja pimeyden vaihteluja. Siellä on iankaikkinen Valkeus, ikuinen autuus, jossa kaikki kilvoitelleiden vanhurskaiden sielut riemuitsevat.
Nyt voimme kantaa isä Arvin puolesta esirukouksemme ja laulaa ylistysveisuja riemuiten. Olemmehan onnellisia ja kiitollisia, että olemme saaneet tuntea toisemme, vaeltaa yhteiset vaelluksemme, käydä sielunhoidollisia keskusteluja, kohdata Kirkkomme sakramenteissa ja rukoilla yhdessä.
Nyt me tahdomme uudestaan ja uudestaan toistaa esirukouspyyntömme isä Arvin ikuisen levon ja rauhan puolesta.
Kunnia olkoon Jumalalle!
