Olet täällä

Saarna publikaanin ja fariseuksen sunnuntaina Nurmeksessa

Lähestymme Kristuksen ylösnousemusjuhlaan valmistavaa suuren paaston aikaa.

Tämä päivä aloittaa kolme suureen paaston valmistavaa viikkoa. Otamme käyttöön suuren paaston jumalanpalveluskirjan, Triodionin.

Näiden kolmen valmistusviikon sunnuntaiden evankeliumiteksteinä luetaan kolme Kristuksen kertomaa vertausta: tänään publikaanista ja fariseuksesta, ensi sunnuntaina tuhlaajapojasta ja sitten vertaus viimeisestä tuomiosta.

Vertaukset muistuttavat meitä elämän suunnan tarkistamisesta ja julistavat paaston alkamista.

Päivän evankeliumissa (Luuk. 18:10–14) kerrottiin kahden miehen tulleen temppeliin rukoilemaan. Jerusalemin temppelin tavoin kirkko on Jumalalle omistettu pyhä paikka.

Meidän tänään tähän pyhään liturgiaan kokoontuneiden tavoin fariseus ja publikaani tulivat temppeliin kohtaamaan Jumalan.

Fariseukselle temppelissä rukoileminen oli jokapäiväistä, sillä hän kuului papistoon ja tiukasti perinnettä noudattavaan juutalaiseen ryhmään. Hän noudatti lakia kirjaimellisesti ja luuli sen tekevän hänestä suoraan hyvän ja täydellisen ihmisen.

Varmuus johti hänet vertaamaan itseään toisiin ja toteamaan publikaanin arvottomaksi Jumalan edessä.

Publikaani tuli temppeliin tietäen, ettei hänellä oikeastaan ollut oikeutta olla siellä. Hän tunsi oman epärehellisen elämäntapansa ja myönsi sen vaikutukset ihmisyyteensä.

Publikaani seisoi oven vieressä temppelille vieraana, mutta tietäen voivansa laittaa toivonsa Jumalan rakkauteen ja armahtavaisuuteen.

Eilen ehtoopalveluksessa kuulimme Triodionin ensimmäisen veisun: ”Älkäämme fariseuksen tavoin rukoilko, sillä joka ylentää itsensä, hänet alennetaan. Alentakaamme Jumalan edessä publikaanin tavoin itsemme! Paastotkaamme ja huutakaamme: Jumala ole minulle armollinen!”

Ihmiselämässä ei ole kyse menestyksekkäästä suorituksesta, vaan siitä, että sydämestämme tulee Jumalan asuinsija ja Hänelle omistettu paikka.

Siksi rukouksessakaan ei ole kyse tietyistä sanoista ja järjestyksestä, vaan asettumisesta Jumalan eteen ja muuttumisesta kohti Hänen kaltaisuuttaan.

Ihmisinä voimme ainoastaan antaa Hänelle sydämemme, sillä kaikki muu kuuluu jo Hänelle, kaiken Luojallemme.

Mitä meillä on mielessämme kun tulemme kirkkoon?

Olemmeko tietoisia tämän paikan pyhästä ja arvokkaasta omistajasta?

Ymmärrämmekö, ettei elämä Jumalan yhteydessä toteudu suoraan, vaan vain sydämemme kautta?

Kun tulemme kirkkoon, on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään näitä kysymyksiä ja muistaa tuo publikaanin oman kelvottomuuden tuntemisesta nouseva luottamus Jumalan rakkauteen ja armahtavaisuuteen.

29.1.2012

 

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi