Olet täällä

Saarna palmusunnuntaina Kuopiossa

Palmusunnuntain evankeliumitekstissä eteemme nostetaan vastakohtia: Maria, Martan sisar ja Juudas Iskariot sekä Herraa riemulla tervehtivä kansa ja Jeesuksen surmaamista suunnittelevat kirjanoppineet.

Jeesus on vierailulla Betaniassa ja aterioi yhdessä Lasaruksen kanssa, jonka hän on aiemmin herättänyt kuolleista. Martta palvelee heitä, Maria taas ottaa öljypullon ja voitelee sillä Jeesuksen pään. Huoneen täyttää hyvä tuoksu. (Joh. 12:1–3) Tämä saa Juudas Iskariotin kuohuksiin: öljyn olisi voinut myydä ja rahat antaa köyhille. Juudaksen kiinnostus myymiseen perustui siihen, että halusi ottaa osan myyntituloista itselleen (Joh. 12:4–5).

Marian nöyryyden ja rakkauden teko ja Juudaksen vilpillinen ja ahneuteen perustuva kehotus saa – kuten 700-luvulla vaikuttanut pyhä BedeVenerabilis asian ilmaisee – Jeesuksen paljastamaan voitelemisensa mysteerin (Homilia 2.4). Jeesus sanoo Mariaan viitaten: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.” (12:7–8). Kunnian Kuningas voidellaan kuolemaa ja hautaa varten meidän pelastuksemme tähden.

Maria tulee osalliseksi tästä mysteeristä rakkaudesta Kristusta kohtaan.

Seuraavana päivänä kansa, jonka keskuuteen tieto Lasaruksen kuolleista herättämisestä on kiirinyt, saa kuulla, että Jeesus on tulossa Jerusalemiin. He asettavat tielle palmunoksia ja tervehtivät Jeesusta kuninkaana huutaen: ”Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!” (12:13) Näin toteutui profeetta Sakarjan sana, jonka mukaan Vapahtaja saapuu nuoren aasin varsalla ratsastaen (Sak. 9:9). Kirjanoppineissa sen sijaan kasvaa viha ja he saavat riittävän syyn Jeesuksen surmaamiseksi.

Marian ja Juudaksen välinen ero syntyi sydämessä, jotka heijastuivat heidän tekoihinsa. Toinen toimi lempeästi Herraa kohtaan ja etsi Jumalan rauhaa, toinen ahnehti hetkellistä nautintoa ja omaisuutta. Kansanjoukoissa heräsi orastava toivo Vapahtajan saapumisesta, mutta kirjanoppineissa syntyi murhanhimo.

Myös päivän epistolatekstissä viitataan sisimpiin asenteisiin. Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa: ”Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä.”

Paavali muistuttaa, ettei meidän tule olla mistään huolissamme, vaan saattaa kaikki tarpeemme rukoillen Jumalaan tietoon. Tähän asenteeseen ja sen mukaisiin tekoihin on kätkettynä ”Jumalan rauha, joka ylittääkaiken ymmärryksen”.

Tämä rauha myös varjelee sydämen ja ajatukset Kristuksessa. (Fil. 4:5–7) Apostoli Paavalin kehottaakin ajattelemaan ”kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista.” (Fil. 4:8)

Huomion kiinnittäminen sisimmän asenteita kohtaan tuskin olisi tarpeellista, jos ajattelisimme ainoastaan hyvää ja puhdasta. Päivän epistola- ja evankeliumitekstit kehottavat muuttumaan ja oppimaan. Rakkaus Vapahtajaa kohtaan syntyy lähellä häntä, joka on ratsastanut Kuninkaana kuolemaan.

Rakkaus Kristusta kohtaan vahvistuu, kun kuulemme hänen hyvistä teoistaan meitä syntisiä kohtaan. Voimme myös oppia edellämme kulkeneiden pyhien esimerkistä, kuten pyhä apostoli Paavali toteaa: ”Tehkää sitä, mitä olette minulta oppineet ja vastaanottaneet, mitä olette minulta kuulleet ja minusta nähneet. Silloin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne” (Fil. 4:9)

Jeesuksen kuninkaallinen ratsastus kohti Jerusalemia on matka pääsiäiseen, mutta sitä edeltää kärsimys, hauta ja kuolema. Tämä matka ei ole ainoastaan Vapahtajan matka, vaan myös meidän matkamme, jonka Vapahtaja kulki pelastuksemme tähden. Se on samalla omassa sisimmässämme tapahtuva matka, jonka aikana joudumme punnitsemaan asenteitamme ja asennoitumistamme Herraa kohtaan. Tämä sisimmässä kuljettava tie ei ole yksinäinen, sillä Jeesuksen ristille kulkema kärsimystie on myös Herran matka sydämiimme, jotka hän tahtoo muuttaa.

Tänään, tässä pyhässä liturgiassa, voimme Marian, Martan sisaren, tavoin voidella sydämissämme Jeesuksen hautaa varten ja tulla osallisiksi Vapahtajan ruumiista ja verestä, Herran kärsimyksen salaisuudesta. Tänään voimme kansanjoukon mukana tervehtiä Jeesusta Kuninkaana, kun meille ojennetaan hänen valtakuntansa lahjat pyhässä Ehtoollisessa. Palmusunnuntain ratsastus Jerusalemiin ja kärsimyksiin on matka kohti Jumalan rauhaa, joka annetaan jokaiselle, joka sydämessään rakastavana ja rakkautta etsien kääntyy Jeesuksen puoleen.

 

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi