Saarna ortodoksisuuden sunnuntaina Jyväskylässä
Päivän evankeliumi (Joh. 1:43–51) liittyy kertomukseen Jeesuksen opetuslasten kutsumisesta.
Andreaksen ja Pietarin jälkeen Jeesus kutsuu tämän päivän evankeliumin mukaan mukaansa Filippuksen ja Natanaelin.
Kuulimme evankeliumissa Natanaelin ihmettelevän sitä, kuinka Moosen lain ja profeettojen ennustama Messias voisi olla kotoisin niin vähäpätöisestä paikasta kuin Nasaret. Sen paremmin Galilean maakuntaa kuin Nasaretin kaupunkiahan ei mainita missään Vanhan testamentin Messias-ennustuksissa.
Filippus kuitenkin vakuutti Natanaelin: ”Tule, niin näet” (Joh. 1:46).
Natanael oli oikea israelilainen mies. Tuon ajan etymologian mukaan oikea israelilainen oli yksinkertaisesti henkilö, joka ”näki Jumalan”.
Näin näki myös Natanael. Hän kutsui Jeesusta Israelin kuninkaaksi, täsmälleen samoin sanoin kuin Vanhan testamentin profeetta Sefanja (Sef. 3:15) tai Martta Lasaruksen sisar (Joh. 11:27).
Jeesus lupaa Filippukselle ja Natanaelille, että he saavat nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelin kulkevan ylös ja alas (Joh. 1:51).
Myös tämä lause on tuttu Vanhasta testamentista. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Jaakob näki unessa Betelissä portaat, jotka ”ulottuivat maasta taivaaseen, ja Jumalan enkelit kulkivat niitä ylös ja alas” (1. Moos. 28:10–17).
Kuten Jaakobin unessa, myös tämän päivän evankeliumissa maan ja taivaan enkelit kuvaavat Jumalan ja ihmisen kohtaamista.
Tuo Jumalan ja ihmisen kohtaaminen on kuitenkin nyt toisenlainen kuin ennen. Uuden kohtaamisen valmistaa mies, joka yhdistää taivaan ja maan.
Näin sen meille kertoo profeetta Daniel: ”Näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen. Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä” (Dan. 7:13).
Tuo Ikiaikaisen luo tullut on Johanneksen evankeliumin Ihmisen Poika, maan ja taivaan yhdistäjä.
Tänään, tässä pyhässä liturgiassa, kaksi keskuudessamme kuulee erityisen voimakkaana kutsun tulla näkemään taivaan ja maan yhdistyminen.
Pappeuden ja diakoniuden palvelutehtävään kutsuttavat Jumalan palvelija Pekka lähtee tänään Filippuksen ja Natanaelin kanssa yhteiselle tielle.
Pappeus ei ole olemista Kristuksena vaan opetuslapsena. Papiston tehtävänä on johdattaa kaikkia sinne, jossa Opettaja asuu.
Meille ortodokseille tuo – tämän päivän evankeliumissakin mainittu – Opettajan asuinpaikka on kirkko. Paikka, jossa pyhät ihmiset jo vuosisatoja ovat nähneet Jumalan enkelien kulkevan ylös ja alas Ihmisen Pojan luo.