Olet täällä

Saarna Johannes Kronstadtilaisen juhlana Lintulan luostarissa

Vietämme tänään rakastetun ja kilvoittelulle omistautuneen pyhän isä Johannes Kronstadtilaisen muistopäivää.

Pyhälle Johannekselle elämän ydin oli jatkuva yhteys Jumalaan, joka toteutui päivittäisen ehtoolliseen osallistumisen, evankeliumin lukemisen ja rukouksen sekä toisten palvelemisen kautta.

Kirkkovuodessa olemme siirtyneet Kristuksen syntymäjuhlan esijuhla-aikaan ja pyrimme keskittämään mielemme pian ihmiseksi tulevaan Jumalan Poikaan.

Kirkkomme evankeliumitekstien lukujaksotus ohjaa meitä Markuksen evankeliumin kautta tarkastelemaan Ihmisen Pojan mysteeriä.

Päivän evankeliumi (Mark. 9:42–10:1) puhuu viettelyksistä ja kehottaa meitä pitämään kiinni suolastamme. Mitä Kristus tarkoittaa suolalla, josta meidän on pidettävä kiinni?

Me käytämme suolaa pääasiassa mausteena ja tarvitsemme sitä vain pienen määrän päivittäin, mutta aikaisemmin se oli hyvin tärkeä aine ruoan säilyvyyden kannalta.

Evankeliumitekstissä suola kuvaa sitä mitä tarvitsemme päivittäin ja sitä mikä suojelee meidän elämäämme pilaantumiselta. Tuo suola on usko Jeesukseen Kristukseen ja sen toteuttaminen päivittäin rukouselämän kautta.

Isä Johannes oli uskossaan ja kutsumuksessaan vahva, mutta kuten meitä, myös häntä koettelivat inhimilliset heikkoudet.

Omassa päiväkirjassaan hän kirjoittaa apostoli Paavalia mukaillen: ”Olen täynnä heikkouksia ja tunnen heikkouteni, mutta Jumalan voima tulee täydelliseksi heikkoudessa (2. Kor. 12:9)”.

Päivän evankeliumissa Kristus puhuu viettelyksistä, joihin inhimillinen luontomme joutuu. Hän kehottaa, meitä hakkaamaan irti ne osat, jotka meitä viettelevät ja vievät etäämmälle Jumalasta.

Voidaksemme sanoutua irti himoistamme, meidän on tunnettava itsemme ja kasvettava vahvaksi rukouksessa.

Isä Johannekselle rukouksen kautta kasvaminen Jumalan yhteyteen oli osa päivittäistä kilvoitusta. Hän tunsi hyvin rukoilemisen ja Jumalaan liittymisen vaikeudet.

Isä Johannes vertasi langennutta ihmisyyttä metsään karanneeseen ja villiintyneeseen kotieläimeen, joka katselee entistä asuinsijaansa vastentahtoisesti ja rakastaa metsän pimeyttä eli tätä maailmaa enemmän kuin entisen paikan valoa eli Jumalan paratiisia.

Persoonalleen ominaisella tavalla isä Johannes vaatikin, että meidän on pakotettava itsemme hyvää ja vain siten voimme pelastua.

Rukouksen ja kilvoituselämän vaativuuden edessä emme kuitenkaan saa vaipua epätoivoon.

Meidän on luotettava Jumalaan, ”sillä himot kahlitsevat sydämen, mutta Jumala avartaa sen ja suo sille todellisen vapauden”, kuten isä Johannes kirjoittaa päiväkirjassaan.

Valmistaudumme Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen pian koittavaan syntymäjuhlaan.

Vielä ehdimme tiukentamaan otettamme oman elämän suolasta ja valosta.

Vahvistakoon isä Johanneksen esimerkki meitä rukouksessa ja valmistautumisessa vastaan ottamaan meidän tähtemme ihmiseksi tulevan Jumalan.

20.12.2010

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi