Saarna Itä-Suomen yliopiston lukuvuoden avajaisjumalanpalveluksessa Joensuussa
Ortodoksisen kirkkokalenterin mukaan tämä päivä on Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymäjuhlan aatto. Luemme tällä viikolla jumalanpalveluksissa tekstejä Markuksen evankeliumista.
Ortodoksisen kirkon perikooppijärjestelmän mukaan Matteuksen ja Markuksen evankeliumeja luetaan helluntaimaanantaista, Pyhän Hengen päivästä, kunniallisen ja eläväksitekevän ristin ylentämisen juhlaan saakka, jota vietämme 14. syyskuuta.
Matteuksen ja Markuksen evankeliumien rinnalla luemme tämän jakson aikana apostoli Paavalin lähetyskirjeitä.
Markuksen evankeliumit kertovat tällä viikolla siitä, miten Jeesus selitti omaa opetus- ja palvelutehtävänsä maailmassa. Keskeinen opetus on siinä, että Jeesus nostaa kuninkuutensa oman juutalaisen heimonsa etnisten rajojen yli.
Samasta kristillisyyden yleismaailmallinen ja kansalliset rajat ylittävä tehtävästä puhuvat myös apostoli Paavalin epistolatekstit. Niissä korostuu se, miten työ ja todistus, diakonia ja doksologia, ovat kaikki yhtä tärkeitä Jumalan valtakunnan läsnäolon merkkeinä.
Tässä kohdassa, jota myös monet kirkon isistä ovat käsitelleet, ollaan vanhan kirkon Jumalan valtakuntaa koskevan salaisuuden ytimessä.
Jumala osoittaa apostoli Paavalin mukaan armonsa, mutta kristittyjen on puolestaan osoitettava kiitollisuutensa saamastaan armosta hyvillä töillä.
Ja näiden tekojen on kohdistuttava muidenkin kuin oman heimon tai kaupungin ihmisiä kohtaan.
Kirkon isille diakonia ja todistus ovat erottamattomia, mutta lähimmäisen rakkaus on itse asiassa vielä tärkeämpää kuin uskon tunnustaminen.
Erityisen selvästi tämän kertoo isämme Johannes Krysostomos. Hän jopa sanoo, että oikeudenmukaisuus on kaikkien muiden kristillisten hyveiden äiti. Voimme siis sanoa, että diakonia on sitä Jumalan armoa, jota meidän tulee osoittaa lähimmäisiämme kohtaan!
Ekumeenisessa kanssakäymisessä on ortodoksisen perinteen näkökulmasta tärkeää korostaa sitä, että Raamatun tekstien ja oman aikamme välinen hedelmällinen yhteys edellyttää historian jatkuvuuden tunnistamista.
Sen meille tuovat kirkon isät, jotka elivät ja tulkitsivat kristillisyyttä pyhien tekstien inspiraatiossa.
Diakonia ja todistus ovat erottamattomia, samoin oppi ja hengellisyys. Tämän periaatteen omaksuminen on erityisen tärkeää tänään.
Kuulemme usein puhuttavan siitä, miten eräät kirkon jäsenet, jopa jotkut papit sanovat, etteivät pidä dogmaa muuna kuin vanhentuneina opinkappaleina.
Pyhä Gregorios Naziansilainen, Pyhän Kolminaisuuden Teologi, puhui “minun Kolminaisuudestani”. Gregorios tarkoitti sitä, että Kolminaisuuden mysteeri ei ollut hänelle vain dogmi, vaan myös kaiken ihmisten välisen yhteyden mysteeri.
Ilman Kolminaisuuden meditointia ei ole mahdollista oppia ymmärtämään sitä, miten ihmisten erilaisuus voidaan nähdä jumalallisena lahjana.
Kansainvälinen yliopisto on paikka, jossa tieteellinen etsintä voi monessa mielessä inspiroitua kirkkoisien perinnöstä.
Keskeisintä ja yliopistokulttuuriin sopivaa siinä on se, että Euroopan eri alueilla eläneet ajattelijat muodostavat yhdessä laajan ja monipuolisen perinnön.
Vain laajojen kokonaisuuksien tutkiminen ja kulttuurien vertaaminen avaavat meille tien totuuden lähteille.
Tästä uskalluksesta puhuu myös apostoli toisen korinttilaiskirjeen yhdeksännessä luvussa. ”Me elämme tässä maailmassa mutta emme taistele tämän maailman tavoin”.
Meidän varustuksenamme taistelussa maailman aatteita vastaan ovat efesolaiskirjeen sanoin totuuden vyö, vanhurskauden haarniska ja jalkineina alttius rauhan evankeliumille (Ef. 6:14).
Apostoli Paavali rohkaisi korinttilaisia pysymään uskollisina evankeliumin perinnölle. Se on hyvä ohje myös meille tänään.
7.9.2016
