Saarna Itä-Suomen yliopiston lukuvuoden avajaisjumalanpalveluksessa Kuopiossa

Meille kristityille tieteen oikeutus ja sen tarkoitus annetaan Raamatussa.

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, miten ihminen on tehty Luojan ”kuvaksi ja kaltaiseksi” (1. Moos. 1:26). Johanneksen evankeliumissa meitä pyydetään etsimään ”ainoaa todellista Jumalaa” (Joh. 17:3). Johanneksen ensimmäisen kirjeen mukaan Jumala on ollut ”alusta asti” (1. Joh. 2:13).

Me etsimme ”alusta asti ollutta, todellista Jumalaa, kaltaisuutemme kuvaa”. Tässä on kaikessa yksinkertaisuudessaan kristinuskon sisältämä ohje persoonallisen Jumalan etsintään.

Kristityt tekevät tiedettä näistä lähtökohdista. Suhdettamme tieteeseen ohjaa vilpitön halu oppia löytämään ja tuntemaan. ”Etsikää Jumalan valtakuntaa” sanotaan Luukkaan evankeliumissa" (Luuk. 12) ja niille, jotka uskollisesti etsivät luvataan: ”Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä!” (Luuk. 12:43).

Monet teologit ovat osuvasti todenneet, että Jumalallinen totuus on annettu meille pieninä pisaroina. Ihmiskunta kokoaa sitä Kristuksen toiseen tulemiseen asti.

Raamatun historia on tarinaa tästä jatkuvasta etsimisestä, voisimme jopa sanoa evoluutiosta. Tässä mielessä uskon ja tieteen tiet kohtaavat: me myönnämme, että etsimme sitä totuutta, joka avautuu vasta tulevaisuudessa.    

Uskon tehtävä on auttaa tiedettä niiden asioiden tuntemisessa, joita se ei voi tuntea. Niihin kuuluvat muun muassa ihmisen tutkiminen. Me tiedämme, että ihminen on muutakin kuin ennustettavasti toimivia orgaaneja. Usko voi auttaa selittämään, mitä muuta ihminen on. Tiede voi selittää tarkasti esimerkiksi sen, miten geneettisesti muunnellaan elintarvikkeita. Uskon perinteen pohjalta voidaan puolestaan pohtia sitä, onko niiden valmistaminen tai käyttö eettisesti kestävää, riskitöntä tai yleensäkään tarpeellista.

Suomi elää tieteen ja teknologian luomaa edistysuskon aikaa. Yliopisto on paikka, jossa kasvaa tulevaisuuden tekijöitä niin talouden, tekniikan kuin humanisminkin arvojen puntarointiin. On arvokasta, että meillä on mahdollisuus aloittaa yliopiston lukuvuosi myös niiden vanhojen arvojen äärellä, jotka ovat kerran ohjanneet Euroopan yliopistojen syntyä.

Yksi noista arvoista noteerataan yliopistossa korkealle. Emme ehkä usein tule ajatelleeksi sitä, että se, mitä me tänään kutsumme yhteiskunnissamme yksilön vapaudeksi on kristinuskon synnyttämä arvo.

Usko ja etsintä kulkevat monessa mielessä käsi kädessä. Ortodoksinen kirkko piti keskiajalla tärkeänä sitä, että teologit opiskelivat myös muita aineita: biologiaa, fysiikkaa, matematiikkaa tai kieliä. Sama periaate toimi myös toisin päin: monet tiedemiehet tutkivat Raamatun tekstejä, kanonista oikeutta tai kirkkoisien kirjoituksia.

Kirkon näkökulmasta hyvä tiedemies voi olla yhtä hyvin uskova kuin ei-uskovakin. Avoin etsijä ei sen sijaan voi koskaan olla kyyninen ja näkökulmia poissulkeva.

Ortodoksisen kirkon näkökulmasta usko tarjoaa suomalaiseen tiede-elämään historiallista perspektiiviä. Meidän on syytä korostaa, että ilman keskiaikaa Aristoteleen ja Platonin kirjoitukset eivät olisi tulleet Tukholmaan ja Tarttoon. Itä–Rooman ortodoksisen kulttuurin kyllästämät filosofit ja taiteilijat olivat mukana luomassa renesanssia ja inspiroivat valistuskirjailijoita. Ranskalaishumoristi François Rabelais ja hollantilainen filosofi Erasmus Rotterdamilainen ovat molemmat Konstantinopolista länteen tulleiden ajattelijoiden perillisiä.

On tärkeää muistaa, että usko ja tiede auttavat toinen toistaan vain pysymällä asiantuntijoina ensisijaisesti omilla aloillaan. Uskon ja tieteen välistä suhdetta pohtiessamme meidän on hyvä pitää mielessä Galileo Galilein kerran lausuma toteamus dominikaanimunkeille: ”Kertokaa meille, kuinka pääsemme taivaaseen mutta antakaa meidän kertoa, millainen taivas on”.

Näin jälkeenpäin, historiallisen perspektiivin kautta, voimme todeta, että sekä Galileon että dominikaanimunkkien näkökulmat eivät ehkä olleetkaan niin kaukana toisistaan.

Itä-Suomen yliopisto on paikka, jossa tieteellinen etsintä voi monessa mielessä inspiroitua keskiajan perinnöstä. Keskeisintä ja yliopistokulttuuriin sopivaa siinä on se, että Euroopan eri alueilla eläneet ajattelijat muodostavat yhdessä laajan ja monipuolisen perinnön.

Vain laajojen kokonaisuuksien tutkiminen ja kulttuurien vertaaminen avaavat meille tien totuuden lähteille.

On vain nöyrästi etsittävä tuota tietä.