Saarna helatorstaina Pyhän Nikolaoksen katedraalissa Kuopiossa
Olemme nyt viettäneet neljäkymmentä päivää siitä juhla-ajasta, joka päättyy kymmenen päivän kuluttua helluntaina.
Tänään on helatorstai, päivä, jolloin Jeesus vie opetuslapsensa ulos Jerusalemin kaupungista lähelle Betaniaa.
Viidenkymmenen päivän pääsiäisajan viettämisellä on alkukirkon aikoihin ulottuva historia ja merkitys.
Pyhän Irineos Lyonilaisen (+202) mukaan jokainen päivä juhla-aikana on kuin sunnuntai.
Tämän vuoksi juhlakauden aikana ei tehdä maahankumarruksia ja arkipäivienkin jumalanpalveluksissa näkyy samoja korostuksia kuin sunnuntaina.
Tänään vietämme siis helatorstaita, neljännenkymmenennen päivän juhlaa.
Useimmissa kielissä tämän päivän nimi viittaa juhlan aiheeseen eli Kristuksen taivaaseenastumiseen.
Kreikaksi juhla on ”Analypseos” ja slaaviksi ”Voznesenie”. Ne tarkoittavat samaa kuin ”ylös ottaminen”.
Suomen kielessä helatorstailla on ruotsista lainattu nimi, jonka alkuosa ”hela” viittaa ruotsin kielen pyhää tarkoittavaan sanaan ”helg”.
Helatorstaita on vietetty ortodoksisessa kirkossa omana juhlana jo kirkkoisien ajoista lähtien.
Erityisen merkittävässä roolissa tämän juhlan viettämisen vakiinnuttamisessa oli pyhällä Gregorios Nyssalaisella, jonka kirjoittamat homiliat ovat myös päivän jumalanpalvelustekstien pohjana.
Tämän helatorstaipäivän sanoman ydin lausuttiin kuulemamme evankeliumin lopussa: ”Hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa” (Luuk 24:50–54).
Myös päivän epistolatekstin alku Apostolien tekojen kirjasta puhuu ”siitä päivästä, jolloin hän Pyhän Hengen voimalla antoi valitsemilleen apostoleille käskynsä, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen” (Ap. t. 1:2).
Sekä Luukkaan evankeliumissa että Apostolien tekojen kirjassa puhutaan ”ylös taivaaseen ottamisesta”.
Tuo ylös taivaaseen ottaminen on itse asiassa sinne ylentäytymistä ja kohottautumista.
Samoilla termeillä kuvataan sen uhrin ylentämistä, jonka jokaisessa liturgiassa eli anaforassa Jeesuksen muistoksi suoritamme.
Tuo uhrin ylentäminen tapahtuu samalla tavoin kuin Betaniassa opetuslasten kokema Jeesuksen taivaaseen astuminen: ylennämme uhrin Jumalaa ylistäen ja täynnä riemua.
Ja suoritamme tuon kiitosuhripalveluksen mahdollisimman usein, koska tahdomme siinäkin seurata opetuslasten esimerkkiä, jotka hekin olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.
Taivaaseen astunut opettaja ei ole jättänyt meitä. Hän on kanssamme kirkossa, joka opettaa meitä tuntemaan sen, mikä on pyhää.
Näin taivaaseen menneen opettajamme perustama kirkko puhuu meille tämän päivän juhlakanonissa.
”Heittäkäämme pois kaikki maalliset huolet ja hylätkäämme maan päälle se, mikä kuuluu maan tomuun!
Kohottakaamme korkeuteen sydämemme ja mielemme ja antakaamme katseemme ja tunteemme liitää taivaan korkeuksiin!
Seisokaamme opetuslasten rinnalla Öljymäellä ja katselkaamme Lunastajaa, joka pilven päällä kohoaa ylös taivaaseen.
Siellä armostaan rikas Herra jakaa lahjansa apostoleilleen ja puhuu heille kuin isä, joka tukee ja ohjaa lapsiaan.
Hänen lupauksensa kuuluu kaikille:
Minä olen teidän kanssanne eikä kukaan voi olla teitä vastaan.”
13.5.2010