Saarna 8. helluntainjälkeisenä sunnuntaina Iisalmessa
Tänään, kahdeksantena helluntainjälkeisenä sunnuntaina, vietetään kuuden ekumeenisen kirkolliskokouksen isien muistoa. Näistä kokouksista muistellaan tänään 19. heinäkuuta erityisesti vuonna 451 Konstantinopolin esikaupungissa Khalkedonissa pidettyä neljättä synodia.
Khalkedonin isien juhlaa vietettiin ensimmäisen kerran 16. heinäkuuta vuonna 518 ja siitä lähtien neljännen kirkolliskokouksen muistoa on ortodoksisen kalenterin mukaan vietetty vuosittain sunnuntaina, joka sattuu heinäkuun 13. ja 19. päivien välille.
Ortodoksisessa kirkkovuodessa on myös muita kirkolliskokousten muistopäiviä. Lokakuussa 11. ja 17. päivän välissä olevana sunnuntaina muistellaan vuonna 787 pidetyn Nikean II kokouksen 367 kirkkoisää. Heinäkuun 25. päivänä on vuoden 553 viidennen kirkolliskokouksen isien muistopäivä. Helatorstaita seuraavana sunnuntaina vietämme Nikeassa vuonna 325 pidettyyn ensimmäiseen kirkolliskokoukseen osallistuneiden pyhien isien muistoa.
Khalkedonin kirkkoisien sunnuntai antaa meille vastauksen kysymykseen ”Mitä on ortodoksisuus?”
Vaikka ortodoksisuus on ollut Suomessa vuosikymmeniä näkyvästikin esillä, on ilmeistä, että todellisuudessa ortodoksisuus on edelleen lännessä varsin vähän tunnettu uskonto. Tämä on meille haaste, sillä ortodoksinen kirkko on roomalaiskatolisen ja protestanttisten kirkkojen ohella yksi kristillisyyden kolmesta suurimmasta suuntauksesta. Ortodoksiseen kirkkoon kuuluu yli 200 miljoonaa jäsentä.
Mikä on ortodoksisuuden historiallinen ja aatteellinen tie alkukirkon ajoista tähän päivään? Mihin ortodoksit uskovat? Mikä on ortodoksinen käsitys ihmisestä?
Ortodoksinen kirkko on lyhyeltä määritelmältään apostolisen pääsiäisuskon jatkumo. Verrattuna roomalaiskatoliseen ja protestanttiseen kristillisyyteen ortodoksisuus ei ole pitkän perjantain ja ristin kirkko vaan ylösnousemuksen kirkko.
Ortodoksisen kirkon pääsiäisuskon keskiössä on "elämä Kristuksessa". Tuota elämää ortodoksisuus elää todeksi kaikkialla Apostolien tekojen kirjassa (Ap.t. 15:5–29) mainitun ja apostolien Jerusalemin kokouksessa luodun hierarkian johdolla. Apostolien Pyhän Hengen profeetallinen jatkumo ja johdatus on ortodoksisen hengellisyyden kulmakivi.
Apostolinen kirkko kohtasi 300-luvulla roomalaisen maailman ja antiikin perinnön. Tuon pakanallisen ja kristillisen kulttuurin kohtaamisen keskeisiä hahmoja olivat kirkkoisät, jotka loivat filosofisen kielen ja kristillisen perinnön synteesinä kirkon opin peruspilarit. Ne vahvistettiin seitsemässä koko "asuttua maailmaa" (kreik. oikumene) käsittävissä ekumeenisissa kirkolliskokouksissa eli synodeissa. Nuo synodit ovat apostolien kokousten jatkumoa. Tästä syystä myös Khalkedonin kirkolliskokouksen isät aloittivat vuonna 451 päätöksensä Apostolien tekojen kirjan sanoin: ”Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi” (Ap.t. 15:28).
Khalkedonin kokoukseen osallistui 630 kirkkoisää Konstantinopolista, Lähi-idästä, Pohjois-Afrikasta ja Roomasta. Kokouksen isät julistivat 22. lokakuuta 451 päätöksen, josta tuli yksi ortodoksisen Jumala- ja ihmiskäsityksen keskeisistä määritelmistä:
“Seuraten pyhiä isiämme me yksimielisesti opetamme ja tunnustamme Jeesuksen Kristuksen Herraksemme. Hän on täydellinen jumaluudessaan ja täydellinen ihmisyydessään, todellinen Jumala ja todellinen ihminen.”
Tämän päätöksen lausumisen jälkeen kuultiin isien yhteiset sanat: ”Me olemme ortodokseja. Tämä on isien usko. Tämä on apostolien usko. Tämä on se usko, joka pelasti maailman!”
Neljännen kirkolliskokouksen isät vuonna 451 eivät keksineet tai luoneet patriarkaalisen maailmankuvan perusteella opinkappaletta. Me uskomme, kuten isät tuolloin, että kirkon uskoa ohjasi kirkolliskokousten päätöksissä Jumalan kaitselmus.
Khalkedonin isien tunnustuksen taustalla oli luottamus efesolaiskirjeen lupaukseen: ”Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden” (Ef. 4:13).
Näin Khalkedonin isien päätökset, kuten kaikkien kirkolliskokousten kanoniset ja opilliset linjaukset ovat osa sitä apostolisuutta, joka sitoo ortodoksisuuden historiallisesti alkukirkkoon.
Tänään vietettävä neljännen ekumeenisen kirkolliskokouksen sunnuntai on kirkon kiitospäivä Jumalan ihmiseksi tulemisesta. Siitä kertoo myös Khalkedonin kokouksen jälkeen kirjoitettu tämän päivän aamupalveluksen seitsemännen sävelmän kiitosstikiira, joka sekin on elävää perinnettämme apostolisesta kirkosta.
”Millä maksaisimme Herralle kaiken, mitä Hän on meille tehnyt? Meidän tähtemme tuli Jumala ihmisten joukkoon. Turmeltuneen luonnon takia Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme. Kiittämättömille Hän on Hyväntekijä, vangeille Vapauttaja, pimeydessä oleville vanhurskauden Aurinko. Kärsimyksistä vapaa on ristillä, Valkeus tuonelassa, Elämä kuolemassa. Hän on langenneiden ylösnousemus. Huutakaamme siis Hänelle: Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme.”
19.7.2015
