Olet täällä

Saarna 26. helluntainjälkeisenä sunnuntaina Pielavedellä

Tänään luetussa evankeliumin jaksossa Jeesus herättää kuolleista Jairoksen tyttären ja parantaa verenvuodosta kärsivän naisen (Luuk. 8:41-56).

Jairos heittäytyi Jeesuksen edessä alas maahan, vaikka hänen Synagogan esimiehenä ei luonnollisesti olisi tarvinnut niin menetellä. Epätoivoinen Jairos teki niin, koska hänen ainoa lapsensa oli kuolemaisillaan.

Matkalla Jairoksen kotiin Jeesus kohtasi väkijoukon, jonka joukossa oli myös verenvuototautia sairastava nainen. Hän kosketti Jeesuksen viitan tupsua.

Jeesus käytti Vanhassa testamentissa annetun (4. Moos. 15:37-39) ohjeen mukaan vaatetta, jonka kulmissa oli tupsut. Nuo viitan tupsut olivat muistuttamassa Herran käskyjä. Kuten evankeliumi sen meille kertoo, Jeesus ei tullut noita käskyjä kumoamaan vaan täyttämään ne.

Evankelista Luukas kertoo, miten nainen kaiken kansan kaiken nähden tunnusti koskeneensa Jeesukseen. Tuo vilpitön usko oli Jeesuksen mukaan myös naisen parantumisen syy.

Jeesuksen ollessa vielä matkalla Jairoksen kotiin, hänelle tuotiin suruviesti synagogan esimiehen tyttären kuolemasta. Jälleen Jeesus koettelee ihmisten uskoa. Hän sanoo lapsen vain nukkuvan ja antaa hengen palata tyttöön.

Jeesus kieltää tytön vanhempia ja opetuslapsia kertomasta kenellekään, mitä oli tapahtunut. Näin Luukas tuo evankeliumissaan ensimmäistä kertaa esille Messiaan salaisuuden.

Messiaan salaisuus perustuu useissa evankeliumin kertomuksissa oleviin kohtiin, joissa Jeesus vannottaa opetuslapsia olla paljastamatta hänen kuninkuutensa lähdettä. Näin Jeesusta luullaan välillä profeetta Eliaaksi ja joskus myös Johannes Kastajaksi.

Kysymys Jeesuksen kuninkuudesta nousee esille aina silloin, kun Hän on tehnyt parannusteon. Syy siihen, että Jeesus ei halunnut paljastaa kuninkuuttaan johtuu Hänen tulevasta ristintiestään. Jeesus tiesi, että vasta tuo vapaaehtoinen alistuminen ihmisten pilkan kohteeksi paljastaisi kaikille sen, että Hän on todella maan päälle lähetetty Jumalan Poika.

Messiaan salaisuus on Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen taivasten valtakunnan salaisuutta. Taivasten valtakunta ei ole vielä täällä, mutta samalla se on jo keskuudessamme.

Kirkon pitkän uskonperinteen mukaan taivasten valtakunta on läsnä yhteisessä rukouksessa. Myös tänään (9.11.2008) täällä Pielavedellä, uudelleen vihityssä Pyhien Apostolien Pietarin ja Paavalin sekä pappismarttyyri Blasioksen kirkossa.

Jokainen temppeli on Herran asuinpaikka. Kaipuu Herran huoneen kauneuteen on kuvattu kauniisti psalmissa 83. "Kuinka rakkaita ovatkaan sinun asuinsijasi taivaan voimien Herra! Minun sieluni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran esipihoille, minun sieluni ja ruumiini kohottavat riemuhuudon elävän Jumalan puoleen" (Ps 83:2-3).

Aamen.

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi