Olet täällä

Saarna 25. helluntainjälkeisenä sunnuntaina Valtimolla

”Mitä minun pitää tehdä, että perisin iankaikkisen elämän?” (Luuk 18:18).

Tämä kysymys on jossain vaiheessa elämää jokaisen kristityn mielessä.

Miten ymmärrämme tämän päivän evankeliumissa luetun? Mistä rikkaudesta siinä puhutaan?

Rikkaus ei ole itsessään pahaa, mutta demoni on rahaan tai omaisuuteen kiintymisessä.

Rikkaus voi olla osakkeita ja omaisuutta, mutta se voi olla myös terveyttä ja elämänviisautta.

Näistä jälkimmäiset me myös ymmärrämme iän myötä siksi oikeaksi rikkaudeksi, josta hyvin harvoin olemme valmiita luopumaan maallisen mammonan mentyäkin.

Rahasta ja omaisuudesta turvaa hakevien ankaran kohtalon tosin Kristus itsekin sanoo aiemmin

Luukkaan evankeliumissa olevassa vertauksessa toisesta omaisuutta varastoivasta rikkaasta: ”Kaikki, minkä olet itsellesi varannut -- kenelle se joutuu?' Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona” (Luuk 12:20–21). 

Kaikki evankeliumeissa olevat kertomukset rikkauden vaaroista liitetään ortodoksisessa perinteessä kirkkokalenterin pyhien muistoon. Niin tänäänkin marraskuun 26:na päivänä.

Samalla kun pohdimme evankeliumin kysymystä ”Mitä minun pitää tehdä, että perisin iankaikkisen elämän?” muistelemme pyhittäjiä Alypiosta ja Nikonia.

Päivän synaksarion kertoo Alypioksesta ”Hän antoi paaston, valvomisen ja rukouksen puhdistaa sieluaan” ja Nikonista, joka ”vaelsi ympäriinsä paljain jaloin kuluneessa viitassaan ajattelematta ruokaa ja yösijaa”.

Rikkaan miehen kommentti käskyjen tunnollisesta täyttämisestä ”Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen” liittyy samaan kysymykseen kuin syntien katuminen.

Jos sanoo katuvansa kaikkia syntejään, ei hän todellisuudessa kadu yhtäkään niistä.

Samalla tavoin kuin hyveiden seuraamisessa myös synninkatumuksessa on pystyttävä menemään elämän pieniin ja toisarvoisiksi kuviteltuihin yksityiskohtiin.

Ja ennen kaikkea tätä on elämänmuutos, joka kolossalaiskirjeessä tiivistetään näin: ”pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen” (Kol. 3:12).

Tuo puku puetaan meille täällä Herran temppelissä, jossa kirkko toimii apostolin Paavalin kehotuksen mukaan: ”Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja” (Kol 3:16).

Evankeliumin opettaa meitä olla toistamasta rikkaan miehen virhettä.

Ei pidä jättää taivasten valtakuntaan valmistautumista viimeiseen hetkeen ja vaikka se jäisi sinne, ei Jumala koskaan hylkää vilpitöntä ja katuvaa lastaan.

Tähän päättyy myös tämän päivän evankeliumi: ”Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle” (Luuk. 18:27).

26.11.2017

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi