Olet täällä

Saarna 23. helluntainjälkeisenä lauantaina Joensuussa

Päivän evankeliumiteksti (Luuk. 8:16–21) koostuu kahdesta eri tapahtumasta, joita yhdistää opetus Jumalan sanan oikeasta kuulemisesta.

Ensiksi kuulimme Jeesuksen opetuksen, jossa hän vertaa valoa Jumalan sanaan ja toisena kertomuksen Jeesuksen kohtaamisesta sukulaistensa kanssa.

Meille nykypäivän energia-ajan ihmisille vertaus valosta ei ole yhtä selvä kuin Jeesuksen aikana. Toisaalta meille pohjoisen leveysasteen ihmisille syys- ja talvikauden pimeys on hyvinkin tuttu ilmiö.

Ilman riittävää valoa kuljemme pimeydessä, johon yhdistyvät kokemukset epävarmuudesta, synkkyydestä ja ehkä yksinäisyydestä ja masennuksestakin.

Jeesuksen vertauksen valo on lahjaksi saatu usko Jumalaan Luojana ja Pelastajana. Kristittyinä olemme kasteessa valinneet Kristuksen elämämme tieksi. Usko ja kirkon jäsenyys ovat lahjoja, joita meidän on vaalittava elämässämme.

Hengellisen elämän harjoittaminen – rukous ja osallistuminen Herran pyhään ehtoolliseen ovat tie, jotka saavat meihin istutetun valon loistamaan voimakkaammin.

Säännöllinen osallistuminen Herran pyhään ehtoolliseen ja muihin mysteerioihin on kirkon tuki hengelliselle kasvullemme yksilönä ja yhteisönä. Silloin toteutuu todellinen elämämme Kristuksen kirkkona ja sen jäseninä.

Jeesuksen vertaus on myös varoitus siitä, että hengellisen elämän laiminlyöminen sammuttaa meihin sytytyn valon ja näivettää uskomme.

Emme saa ajatella, että hengellinen elämä kirkon jäsenenä toteutuu automaattisesti ja ilman jatkuvaa harjoitusta. Fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ohella meidän on pidettävä huoli sielumme terveydestä.

Elinvoimaisimmillaan uskon valo heijastuu meistä lähipiiriimme ja koko maailmaan.

Evankeliumitekstin toinen osa on tapahtuma, jossa Jeesukselle ilmoitetaan hänen äitinsä ja veljensä tulleen tapaamaan häntä. Jeesus sivuuttaa heidät toteamalla, että hänen sukulaisiaan ovat ne, jotka ”kuulevat Jumalan sanan ja tekevät sen mukaan”. (Luuk. 8:21)

Toteamuksellaan Jeesus todistaa olevansa Jumalan Poika. Hänelle merkityksellistä ei ole geneettinen, vaan hengellinen sukulaisuus, joka yhdistää kristittyjä Jumalaan.

Jumalan sanan kuuleminen ja sen toteuttaminen elämässämme on mitta läheisyydellemme Jumalan ja muiden ihmisten kanssa.

Päivän epistolatekstissä (2. Kor. 1:8–11) apostoli Paavali muistuttaa meitä rukouksen siteestä, josta muodostuu vaikeissa tilanteissa ikään kuin meitä kannatteleva verkko.

Apostoli Paavali koki matkallaan Aasian maakunnassa ahdinkoa ja jopa kuoleman pelkoa, josta hänen pelastuksenaan olivat usko ja rukous. Hän luotti Jumalaan, mutta myös toisten ihmisten hänen puolestaan kantamaan rukoukseen.

Kilvoittelijaesikuvien esimerkistä tiedämme, että rukous on loputonta, läpi elämämme jatkuvaa ja vaativaa työtä.

Psalmirunoilijan sanoin rukoukseen paneutuvalle kuitenkin luvataan: ”Maistakaa ja katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen” (Ps. 34:9).

29.10.2011

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi