Radion iltahartaus
Pyhässä Raamatussa puhutaan usein ajasta. Se on määre, joka on iankaikkisuuden vastakohta. Kalenterista keskusteltaessa saattaa ajan mittari herättää ihmisissä vahvoja tunteita. Inhimillisessä mielessä aika voidaan jakaa kolmeen jaksoon: menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.
Nuorien katseet suuntautuvat yleensä toiveikkaina tulevaisuuteen. Vanhukset puolestaan palaavat ajatuksissaan mielellään menneisiin muistoihinsa. Sen sijaan vain harvat meistä osaavat elää nykyisyyttä eli tätä käsillä olevaa aikaa ja hetkeä. Tulevaisuus on meille kaikille tuntematon, mutta toteutuessaan se on sidoksissa nykyisyyteen ja menneeseen. Emme voi tietää mitä tuleva aika meille antaa, mitä meille on huomenna luvassa. Menneisyys on puolestaan historiaa, jota kannamme kukin mukanamme ja jota emme voi muuttaa muunlaiseksi. Se on ja pysyy sinällään sellaisena kuin se on aikanaan tapahtunut.
Ajan määreistä ainoastaan nykyisyys on se, johon me voimme vaikuttaa. Menneisyyden tapahtumat voivat kuitenkin muuttua ihmiselle kertyvän elämänkokemuksen myötä merkitykseltään toisiksi.
Eräs idän suurista hengellisistä opettajista, Markus Askeetti, antaa tästä käytännöllisen neuvon: "Kun joku vahingoittaa, solvaa tai vainoaa sinua, älä ajattele nykyisyyttä, vaan jää odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Silloin huomaat, että tuo vainoojasi on aiheuttanut sinulle paljon hyvää ei vain tässä, vaan myös tulevassa ajassa."
Tulevaisuus ja toivo eivät rajaudu siis ainoastaan tähän lyhytaikaiseen ajalliseen ihmiselämään, vaan ne ulottuvat myös iankaikkisuuteen.
Nyt elämme ajallisessa mielessä kevättä ja kirkkovuoden kierrossa suuren paaston loppua. Niihin molempiin liittyy lupaus. Kevät lupaa piteneviä päiviä, lämpöä ja lopulta tulevaa kesää. Kristitylle kevät ja suuri paasto puolestaan antavat toivon tulevasta pääsiäisestä, Kristuksen valoisasta ylösnousemuksen juhlasta ja sen myötä myös iankaikkisuudesta. Lupauksen täyttymystä ei suoda meille kuitenkaan ilman vaivaa.
Pyhä Johannes Krysostomos opettaa: "Paaston aikana kaikki tavallisesti kysyvät, montako viikkoa kukin on paastonnut. Mutta mitä hyötyä on, jos vietämme paastoa ilman hyviä tekoja? Jos joku sanoo: Minä olen paastonnut koko 40:n päivän ajan, sano sinä: Minulla oli vihamies ja minä tein sovinnon, minulla oli tapana puhua pahaa ja minä luovuin siitä... Jos me paastoamme pidättymällä vain ravinnosta, niin 40 päivän kuluttua on paastokin kulunut. Mutta jos me pidätymme synneistä, niin tämän paaston mentyä sen vaikutus vielä jatkuu ja meillä on oleva siitä jatkuvaa hyötyä." - Pyhä ja suuri paasto on tarkoitettu meidän sielumme ja ruumiimme parhaaksi, meidän pelastustamme varten. Katseemme ja huomiomme on käännetty paastossa ihmissuhteisiimme sekä omaa sisintämme kohti.
Paaston, kuten kaiken muunkin kilvoittelun edellytyksenä on anteeksiantaminen ja sovinto. Herran rukouksessa pyydämme päivittäin Jumalaa antamaan velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Tässä kaikkien kristittyjen tuntemassa rukouksessa ihmisten keskinäinen anteeksiantaminen liitetään Jumalan ja ihmisen välisiin suhteisiin. Millä mitalla me mittaamme, sillä meitäkin mitataan.
Viha, kauna, katkeruus ja kateus sydämessä on mahdotonta rukoilla, paastota tai kilvoitella. Emme ole lähteneet tämänkään paaston taipaleelle yksin, vaan yhdessä; siksi keskinäinen anteeksianto ja sovinto, rauha ja rakkaus ovat kaiken lähtökohtana. Viha, kateus ja katkeruus ovat todistuksena synnin vaikutuksesta maailmassa. Kristus on kutsunut meidät uuteen elämään, vihan sijasta rakkauteen ja katkeruuden sijasta anteeksiantamiseen. Se, joka kantaa sisässään vihaa, katkeruutta ja kaunaa, kärsii itse eniten. Anteeksiantaminen ja anteeksipyytäminen sekä sen jälkeen vielä puhdistava synnintunnustuksella käyminen vapauttavat meidät sisäisestä painolastista. Sovinto merkitsee paluuta yhteyteen ja rakkauteen, niin suhteessa lähimmäisiimme kuin myös Jumalaan.
Meneillään olevan suuren paaston kuudennen viikon jumalanpalvelukset johtavat meitä seuraamaan Lasaruksen sairastamista ja kuolemaa sekä Kristuksen matkaa rakkaan ystävänsä haudalle Betaniaan ja edelleen Jerusalemiin. Näin tämä viikko vietetään hengellisesti mietiskellen edessä olevaa "lähestyvää hetkeä", josta Kristus usein puhui ja johon hänen maanpäällinen palveluksensa oli suuntautunut.
Paaston aika lähestyy loppua ja tulevan perjantain illalla kirkkomme veisaa: "...saatuamme päätökseen sieluamme hyödyttävän neljänkymmenen päivän paaston...". Nämä sanat todistavat, että emme ole yksinomaan täyttäneet jokavuotista kristityn "velvollisuutta", vaan paasto on sielullemme hyödyllinen iankaikkisuuteen ulottuva aikajakso.
Se johtaa paastokevään täyttymykseen, tulevaan juhlaan, Herran Pääsiäiseen.
