Olet täällä

Puhe Viron vierailun alussa Tallinnassa

Kiitän Teitä, Kristuksessa rakas metropoliitta Stefanos, saamastani kutsusta saapua kirkkonne vieraaksi.

Uskon ja toivon, että tämä vierailu vähäiseltä osaltaan vahvistaa kirkkojemme, papiston ja seurakuntien jäsenten yhteyksiä ja kanssakäymistä.

Sekä teillä virolaisilla että meillä suomalaisilla on historiassa paljon yhteistä jaettavaa ja myös paljon annettavaa toisillemme. Jo se, että kirkkomme ovat ainoat autonomiset kirkot, yhdistää meitä. Mutta on vielä paljon muuta, joka meitä yhdistää.

Sekä Viro että Suomi ovat idän ja lännen rajamaita. Meidän isänmaamme ovat historian saatossa olleet alistettuina sekä itäiselle että läntiselle naapurimaalle. Jumalan sallimuksesta Suomi menetti toisessa maailmansodassa Laatokan Karjalan ja sen myötä kaikki siellä toimineet seurakunnat ja luostarit joutuivat evakkoon.

Teidän maanne kohtalo oli vielä ankarampi, se joutui vieraan ateistisen vallan miehittämäksi. Vaikka sodan fyysiset ja aineelliset menetykset olivat Suomelle raskaita, voimme nyt nähdä näiden koettelemusten tuoman siunauksen. Pyhä ortodoksinen usko on sotien seurauksena levinnyt koko Suomen alueelle ja sen vaikutus on kirkkomme prosentuaalista jäsenmäärää huomattavasti merkittävämpi.

Kirkkomme väkiluku on myös muutaman viimeksi kuluneiden vuoden aikana ollut kasvussa.

Vaikka teidän maanne ja kansanne koettelemukset ovat olleet dramaattisia, on kuitenkin uskottava, että näillä vaiheilla on ollut myös meiltä salattu, hengellinen merkitys Viron ortodoksiselle kirkolle. 

Sekä täällä että Suomessa ortodoksinen usko on kansan pienen vähemmistön usko, mutta se elää kuitenkin vahvana. Jo yksin sen vuoksi, että me ortodoksit olemme molemmissa maissa uskonnollinen vähemmistö, meille on tarpeen pitää myönteisiä yhteyksiä veljeskirkkoihimme.

Valitettavasti kaikki Suomen ortodoksisen kirkon papiston jäsenet eivät ole tätä ymmärtäneet, vaan toimivat omavaltaisesti ilman kirkon johdolta saamaa lupaa ja siten synnyttävät mielipahaa useilla tahoilla.

Meillä Konstantinopolin patriarkaatin alaisilla autonomisilla kirkoilla on paljon yhteistä ja se mikä meille ei ole yhteistä voi olla, jos niin haluamme, meitä molempia osapuolia opettavaa ja kasvattavaa sekä hengellisesti että kulttuurillisesti.

Kirkkojemme väliset viralliset vierailut, sekä ennen muuta se runsas epävirallinen kanssakäyminen edistää, ei ainoastaan meidän henkilökohtaista ystävyyttämme ja yhteyttämme, vaan myös maittemme ortodoksien yhteyttä.

Tähän yhteyteemme sopii mielestäni apostoli ja evankelista Johanneksen sanat: ”Jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme…” (1. Joh. 1:7a).

Tuo valo on meille pyhä, kristillinen ortodoksinen usko, joka antaa meille elämäämme voimaa, apua ja hengellistä syvyyttä, mutta ennen muuta toivon pelastuksesta.

Jo näinä muutamina tunteina, jotka olemme saaneet olla vieraananne ja kokea myönteistä huolenpitoanne, olemme voineet nähdä sen suuren työn, minkä olette tehneet ortodoksisen uskon ja kirkollisen organisaation monien erilaisten toimialojen hyväksi.                                                 

Toivon, että tämä kohtaamisemme on se vähäinen, mutta hedelmälliseen maahan kylvetty siemen, joka tulevaisuudessa voi kantaa runsasta ja hyvää hedelmää.

Kiitän Teitä, kunnioitettu metropoliitta, tästä päivästä ja tästä päivällisestä ja toivotan Teille henkilökohtaisesti ja työllenne vastuullisessa tehtävässänne Viron ortodoksisen kirkon hyväksi parasta menestystä ja Jumalan ja Hänen kaikkein pyhimmän Äitinsä siunausta.

10.1.2008

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi