Opetuspuhe teofaniana Uspenskin katedraalissa
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Joulun ja uudenvuoden juhla-aika päättyy Herran kasteen juhlaan, eli Teofaniaan. Kristillisen perinteen alkuvaiheessa, talven pimeyden keskellä, vietettiin valon juhlaa, joka liittyi Jumalan ilmestymiseen maailmassa hänen Pojassaan Jeesuksessa, joka itse on maailma valo. Apostoli Matteuksen evankeliumi todistaa tämän ilmoittaessaan, että ”kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren valon. Niille, jotka asuivat kuoleman varjon maassa, loisti kirkkaus” (Matt. 4:16). Jeesusta kastettaessa koko kolmiyhteinen Jumala oli läsnä: kastettava Poika, Jumala, joka ilmoitti, että ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt” (Matt. 3:17) ja Pyhä Henki, joka ilmestyi kyyhkysen muodossa.
Varhainen kristillinen perinne omaksui uskonkäsityksensä juutalaisesta perinnöstä, joka oli sille jo ennestään tuttu ja läheinen. Kristityillä oli tapana myös viettää juutalaisia juhlia, mutta jo pian nämä juhlat saivat heidän mielissään uuden sisällön. Juutalaisten valon juhla, kynttilöiden sytyttämisen aika, joka paremmin tunnetaan nimellä Hanukka, sekä Roomalaisen voittamattoman auringon – Sol Invictus –kultin viettäminen korvaantui vähitellen kristillisillä juhlilla.
Herran kasteen juhla on yksi vanhimmista kristillisistä juhlista, jonka nimenä oli alkujaan epifania. Tammikuun kuudennen päivän vanhoista kirkollisista juhlaperinteistä voidaan mainita esimerkiksi Armenian kirkon meidän päiviimme säilyttämä käytäntö. Heillä juhlaan on liitetty kaikki Jeesuksen syntymän ja varhaislapsuuden piirteet – hänen julkisen esiintymisen, toiminnan, palvelutehtävän alkamisen ja hänen kasteensa Jordan-joella. Tammikuun kuudes päivä on ollut siis merkittävä juhlapäivä, jolloin on juhlittu Jumalan syntymää ja ilmestymistä – epifaniaa – joka kreikan kielellä tarkoittaa ilmestymisen lisäksi myös näkyvää, loistavaa. Apostoli Paavalin sanojen mukaan ”odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä” (Tit. 2:13). Apostolien teot puolestaan ilmoittaa Herran päivän olevan ”suuri ja häikäisevä – epifanis” (Ap.t. 2:20).
Tänään kuultu juhlan evankeliumi (Matt. 3:13–17) on Matteuksen kuvaus Herramme kasteesta Jordanissa. Jeesuksen omien sanojen mukaan Hänen kasteensa tarkoituksena oli ”Jumalan vanhurskaan tahdon täyttäminen” (Matt. 3:15). Päivän epistolateksti puolestaan todistaa palvelevan Messiaan kuninkuuden aikaa. Paavalin lähetyskirjeessä Titukselle kerrotaan kuinka Kristus ”antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää. Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät” (Tit. 2:14, 3:4–6).
Paavalin ohje on tarkoitettu meille kristityille, jotka olemme maailmaan syntyneen ja Jordanissa kastetun Jumalan armon lapsia.
Kirkkohistorioitsijat arvelevat epifaniajuhlan alkuperän liittyvän käsitykseen pelastuksesta. Kristuksen lihaksituleminen jouluna ja hänen kasteensa – joka on jokaisen meidänkin saamaamme kasteen prototyyppi – ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa. Molemmat nähtiin alkukirkossa välttämättömänä elämän päämäärän eli kadotetun paratiisin saavuttamisessa. Tänään juhlimme siis tietyllä tapaa Vanhan testamentin lupausten kääntymistä uuden aikakauden täyttymykseksi. Jumalan Poika astui alas maan päälle ja Hänessä meille on annettu mahdollisuus kasteen välityksellä saavuttaa entinen kunniamme.
Alexandr Jeltšaninov (1881–1934), tunnettu venäläinen teologi, kuvaa muistelmissaan erään naisen kuolinvuoteellaan hänelle antamaa vastausta: ”en ole valmistautunut elämään, en kuolemaan”. Jeltšaninov kiirehti muistuttamaan, ettemme voi elää aitoa ja kunniallista elämää valmistautumatta kuolemaan: jotta saisimme elämällemme kunniallisen lopun, on meidän kunniallisesti synnyttävä. Kuolevan naisen lausahduksessa piilee koko kristillisen kasteopetuksen ydin – elämän ja kuoleman kaksinaissymboliikka, joka on läsnä vedessä. Kaste ei pelkästään kuoleta itse syntistä, se on sidoksissa Kristuksen kuolemaan. Kastealtaasta nousee uusi ihminen, joka aloittaa uuden elämän Jumalassa. Tämä mystinen tapahtuma kuvastaa Kristuksen toisaalta tuonelaan laskeutumista, toisaalta Hänen ylösnousemustaan, uutta elämää.
Omalla kasteellaan Kristus tunnusti meidän kasteemme. Tuskin muistamme kyllin usein ja kyllin selvästi, mikä sanoma liittyy omaan kasteeseemme. Se ei ollut vain elämämme raikkaassa aamussa nopeasti ohi kiitävä juhlahetki. Se ei ollut juhla-asuinen näytelmä. Kasteemme on sakramentti, joka sinetöi elämämme Kristukseen. Tämä avaa ikuisuuden näköalat jokaiseen elämämme askeleeseen. Mikään ei ole tarkoituksetonta. Niin kauan kuin tiedostamme ja muistamme tämän, meidän ei ole tarvinnut lähteä uuteen tammikuiseen kylmään vuoteen epätoivon tai murheen saattamina. Kristus on luvannut kulkea kanssamme. Hän, joka on ”sama eilen, tänään ja ikuisesti” (Hebr. 13:8), on kastekäskyssään itse lausunut: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti” (Matt. 28:20). Näin me saamme turvallisesti käydä uusiin vaiheisiin ja meitä odottaviin tehtäviin Kristuksen kanssa.
Herran kasteen juhlana kirkkomme elää ja kokee Jordanin ihmeen suuressa vedenpyhityksessä. Kirkko uskoo, että Kristus pyhitti Jordanin veden ja että aine, pyhitetty vesi, välittää tätä pyhitystä. Tulkoon juhlan veisussa meille kerrottu Kristuksen kasteen uudestisyntymisen peso jumalalliseksi vapaudeksi, jonka avulla saamme nähdä Kolminaisuuden ikuisen valkeuden. Aamen.
