Opetuspuhe Stefanoskodissa Helsingissä
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Päivän teksti sijoittuu Luukkaan evankeliumin keskiosaan, joka koostuu pääosin Jeesuksen opetuksista. Niiden kehyksenä toimii kaiken aikaa etenevä matka kohti Jerusalemia. Tekstin mukaan Jeesus kiertää kylissä ja kaupungeissa ja opettaa. Paikkakuntien kaupunkeja – kuten Jeesuksen ajan suurta kaupunkia Tiberiaa – ei mainita nimeltä. Muutenkin paikkakuntia mainitaan harvakseltaan. Ehkä Jeesus toimi matkallaan pääasiassa maaseudulla, kuten eri Raamatun tutkijat ovat ehdottaneet.
Evankeliumin opetuksen aihe, pelastus ja kysymys Jeesuksen vastaanottamisesta tai hänen vastaanottamattomuudestaan, värittää koko matkakertomuksen loppuosaa. Sen päättää kuvaus ateriasta Jumalan valtakunnassa: ”Idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä tulee ihmisiä, jotka käyvät aterialle Jumalan valtakunnassa.” (Luuk. 13:29) Vapahtajamme sanat
joiden mukaan kaikki kansat eri ilmansuunnista kokoontuvat pelastettujen aterialle, nousee Vanhasta testamentista ja viittaa muun muassa Psalmiin 107, jonka mukaan Herra pelastaa ne, ”jotka hän on tuonut ahdingosta vapauteen, koonnut vieraista maista, idästä ja lännestä, pohjoisesta ja meren suunnalta.” (Ps. 107:2–3)
Päivän pyhä teksti on koottu yhteen useammasta, alun perin itsenäisestä Jeesuksen opetuksesta. Puheella ahtaasta ovesta on läheinen liittymäkohta Matteuksen vuorisaarnaan. Molemmilla evankelistoilla esiintyy ajatus siitä, että vain harvat pääsevät sisään ahtaasta oviaukosta, mutta Matteus esittää tien pelastukseen vievän ahtaan portin kautta. Luukkaalla ovi-iskusana yhdistää opetuksen toiseen Jeesuksen puheeseen isännän luo saapuvista ja ovelle kolkuttavista vieraista. Ahtaasta ovesta tulee näin ollen lukittu ovi, jonka isäntä sulkee. Myös tämä opetus löytää vertailukohteensa Matteuksen evankeliumista. Se muistuttaa vuorisaarnan varoitusta siitä, ettei jokainen, joka sanoo ”Herra, Herra” pääse taivasten valtakuntaan. Heille päivän evankeliumin opetuksessa vastataan: ”Keitä te olette? En tunne teitä.” (Luuk. 13:25)
Elämä on valitsemista. Joudumme kulkemaan tienhaarasta toiseen, ja siksi on tehtävä lakkaamatta ratkaisuja eri vaihtoehtojen välillä. Valinta on myös päivän opetuksen ydinteema. Evankeliumissamme Vapahtaja puhuu ihmiselämän perusvalinnasta, joka vaikuttaa kaikkiin muihin valintoihin. Mieluiten me ihmiset tahdomme mennä elämässämme helpoimman kautta, eli avoimesta ovesta sisään ja valita eteemme avautuvan lavean tien. Se on kuitenkin oman edun ajamisen ja itsekkyyden tie. Se ei vie vain johonkin tuonpuoleiseen kärsimykseen – itkujen ja hampaiden kiristelyjen paikkaan – vaan se turmelee myös tämän ajallisen elämän. Siksi Herramme kutsuu meitä kulkemaan kapeaa tietä ja käymään sisään ahtaasta ovesta. Se puolestaan tarkoittaa toisten huomioonottamista, omasta edusta tinkimistä, palvelemaan suostumista. Se on vaikea tie, mutta se vie elämään.
Meidät on kutsuttu pyrkimään tähän pyhyyteen omassa elämässämme. Tätä tarkoittaa kristittynä olemista tässä maailmassa. Meillä on yhä tarpeita, ja tarvitsemme Kristusta ja Pyhää Henkeä elämäämme pitämään meidät tällä pyhityksen tiellä.
”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän,” julistetaan Ilmestyskirjassa (Ilm. 3:20). Jos avaamme sydämemme oven, niin Jumala tulee sisään ja käy aterialle kanssamme. Hän on yhteydessä meidän kanssamme ja me hänen kanssaan. Meidän täytyy avata sydämemme ovi, vuodattaa hänelle koko sydämemme. Sydämemme, eli paikka, jossa Jumala on ja tahtoo olla. Kun avaamme tämän oven, avaamme sydämemme tuskamme kahvalla: kärsimyksen, vaivan ja hengellisen nälänhädän ja puutteen, joka syntyy usein siitä, että olemme erossa Jumalasta. Avaamalla sydämemme kipumme kahvalla me itseasiassa kutsumme Jumalaa luoksemme omalla olemuksellamme.
Evankeliumin sanoma armosta antaa meille kuitenkin valoisan toivon näköalan tulevaisuuteen. Olemme elämässämme täysin riippuvaisia Jumalan hyvyydestä ja siunauksesta, sillä ”hänessä me elämme, liikumme ja olemme,” kuten Apostolien teoissa sanotaan. (Ap. t. 17:28). Näin on, vaikka emme sitä kohdallamme aina ymmärtäisi. Tänään voimme kuitenkin todeta: ”Tähän asti Herra on auttanut meitä.” (1. Sam. 7:12.)
Kristus on sama paitsi eilen ja tänään, myös tulevaisuudessa. Hän on meillekin tie – nimittäin elämään vievä tie. Siksi saamme iloiten, luottavasti ja turvallisesti jatkaa matkaamme. Olkaamme myös ihmisiä toinen toisillemme tällä matkalla. Aamen.
